Annu kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi ja tuosta linkistä!
Ne yhdessä selvittivät minulle asiaa aika hyvin.
Hyvä että luit myös tuon linkittämäni.
En halunnut kopioida siitä tuohon viestiini,
joka olisi sotkeentunut.
Tuo linkittämäni viesti alkoi maininnalla siitä,
että puhuin ensimmäisen kerran kielillä
sen jälkeen,
kun ensimmäistä kertaa tällaista
Hengen kosketusta tosissani pyysin.
Muodollisesti olin pyytänyt aikaisemminkin.
Tuon kuittasitkin.
Annu kirjoitti:
En edelleenkään puhu kielillä, mutta en myöskään ole tosissani sitä armolahjaa itselleni pyytänyt.
Vaikka kysymyksessä on lahja,
niin se täytyy kuitenkin vastaan ottaa.
Itse asiassa Raamattu kehottaa meitä
oikein pyrkimään armolahjojen osallisuuteen.
Paavali (1 Kor 14:1) kirjoitti:
Tavoitelkaa rakkautta
ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja
Blogissani olenkin jo kertonut siitä,
miten esimerkiksi äitini ja isäni
seurakunnassa oli aikoinaan toimittu
tässä asiassa. Minä en ollut mitenkään
tosissani pyytänyt Pyhän Hengen kastetta,
ennenkuin olin sairaalassa melkein jo kuollut.
Kuoleman läheisyys oli niin konkreettinen,
että en enää halunnut elää
vain uudestisyntyneenä,
vaan halusin myös sen,
minkä Jeesus oli luvannut
opetuslapsilleen sen jälkeen,
kun he olivat jo syntyneet Hengestä.
Sitä ennen olin jopa väheksynyt
kielillä puhumisen armolahjaa
vedoten siihen,
mitä Paavali sanoo edellä
lainaamani tekstin perään.
Ehkä jostain vastaavasta
Sinäkin mainitsit:
Annu kirjoitti:
Ehkä olen
sitä jotenkin väheksynyt
Ymmärrän niin,
että kielillä puhuminen
on ennenkaikkea
henkilökohtaista Jumalasuhdetta varten.
Minä ainakin olen maailman huonoin rukoilija.
Asiani on yhdessä lausessa sanottu.
Enkä aina saa sitäkään lausuttua.
Paavali sanoi puhuvansa kielillä
enemmän kuin kukaan muu.
Mutta ei seurakunnassa.
Vaan siis henkilökohtaisessa rukouksessa:
Paavali (1 Kor 14:18-19) kirjoitti:
Minä kiitän Jumalaa,
että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
mutta seurakunnassa
tahdon mieluummin puhua
viisi sanaa ymmärrykselläni,
opettaakseni muitakin,
kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
Jos Paavali tarvitsi tuota armolahjaa,
niin kyllä mekin varmaan tarvitsemme.
Rukous ei ole sitä,
että me taivutamme Jumalan kättä.
Se on sitä,
että Jumala taivuttaa meidän kättämme.
Jostain syystä on niin,
että meidän täytyy pyytää,
että saamme.
Tämä sanotaan Raamatussa monta kertaa.
Ja siksi Jumala tarvitsee rukoilijoita.
Mutta emmehän me tiedä,
mitä tulisi rukoilla.
Paavali (Room 8:26-27) kirjoitti:
Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme.
Sillä me emme tiedä,
mitä meidän pitää rukoileman,
niinkuin rukoilla tulisi,
mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme
sanomattomilla huokauksilla.
Mutta sydänten tutkija tietää,
mikä Hengen mieli on,
sillä Henki rukoilee
Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
Jumala on Rakastanut meitä.
Mutta Jumala haluaa myös
oikein vuodattaa Rakkautensa meihin.
Ylitsevuotavasti.
Ja silloin Jumala voi käyttää
meitä aivan erityisellä tavalla
niin esirukoilijoina kuin
muissakin tehtävissä,
joita varten Hän antaa armolahjojaan.
Annu kirjoitti:
Jotkut seurakunnan jäsenet kehottivat minua
myös aloittamaan kielillä puhumisen. He sanoivat,
että kielillä puhumisen armolahja saattaa puhjeta,
kun vain alkaa itse puhua sanoja.
Äitini joka kolme vuotta oli
rukoillut tuota armolahjaa,
ja sen sitten sai,
kuten tuolla kerroin,
sanoi aina,
että kyllä suu täytyy itse avata.