Uskovan lankeaminen lain alle

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Natanael » 21.02.2020 16:58

Mitä Raamattu sanoo Roomalaiskirjeessä vanhurskauden lain täyttämisestä?

:bible:
Paavali (Room 8:2-4) kirjoitti:
Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,
sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.


Minun on vaikea uskoa, että tänne vakinaisesti kirjoittavien joukossa olisi joku, joka vakavissaan väittäisi, että syntinsä Jeesuksen ristin sovitusuhrin perusteella anteeksi saanut ja Pyhän Hengen lahjan omistava voisi itse täyttää vanhurskauden lain viimeistä piirtoa myöten. Se merkitsisi sitä, että ihminen olisi uskomalla Jeesukseen tullut täydelliseksi niin kuin Jumala. Mielestäni siteeraamani Roomalaiskirjeen kohta ilmaisee asian selkeästi ja ymmärrettävästi. Vain Jeesus täytti lain – meidän kohdallamme asia menee seuraavasti:

Lain vanhurskaus täytettiin Herran Jeesuksen kautta ja uskon kautta Häneen uskovan ihmisen hyväksi LUETAAN lain vanhurskauden täyttäminen. Jeesus täytti lain puolestamme ja siksi ainoastaan uskon kautta Jeesukseen lain vanhurskaus täyttyy uskovan ihmisen elämässä. Kukaan ihminen ei itse kykene täyttämään lakia, siksi lain vanhurskauden täyttäminen Jeesuksessa annetaan Uuden Liiton järjestyksen mukaan meille lahjaksi. Tämän lahjan saavat omakseen kaikki syntinsä tunnustavat ja Jeesuksen armoon ja syntien anteeksiantamukseen turvautuvat.

Jumalan tahto on että koska meille on annettu lahjaksi lain vanhurskauden täyttäminen Herrassa Jeesuksessa, niin meidän ei tulisi vaeltaa lihan mukaan (synnin mukaan), vaan Hengen (Jumalan sanan opetuksen) mukaisesti.

Tämä sen tähden, koska Jeesuksen sovitustyön tarkoitus oli pelastaa meidät synnin ja kuoleman laista sekä johdattaa meidät pois syntielämästä, niin että Pyhän Hengen vahvistamina kasvamme, opimme ja ojentaudumme elämässämme Jumalan Sanan mukaista elämää kohti.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 514
Liittynyt: 09.06.2015 08:28

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.02.2020 18:17

:bible:
Paavali (Room 8:2-4) kirjoitti:
Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,

sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.


:bible:
Paavali (Room 10:4) kirjoitti:
Sillä Kristus
on lain täyttymys,

vanhurskaudeksi
jokaiselle, joka uskoo.


Eli kysymyksessä on todellakin
lain vanhurskauden täyttäminen meissä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Emil » 21.02.2020 19:17

kalamos kirjoitti:
:bible:
Paavali (Room 8:2-4) kirjoitti:
Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,

sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.


:bible:
Paavali (Room 10:4) kirjoitti:
Sillä Kristus
on lain täyttymys,

vanhurskaudeksi
jokaiselle, joka uskoo.


Eli kysymyksessä on todellakin
lain vanhurskauden täyttäminen meissä.




Ei meissä, vaan Jeesuksessa Kristuksessa.

".. sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,"


Ei Jeesus ollut syntiä tehnyt. Vaan meidän kaikki syntimme oli perisynnin takia Jeesuksen päällä, ja perisyntimme, eli syntinen lihamme oli se pointti, kun Hän syntyi SYNTISEN LIHAN kaltaisuuteen, kuitenkin olematta itse syntinen, eli tekemättä syntiä missään kohden koko elämänsä aikana.

Eli koska ihmisen liha on jo syntymästä lähtien syntinen, vaikka ihminen ei olisi vielä tehnyt yhtään tekojen tai tekemättäjättämisten syntiä, niin Jumala tuli synnittömänä SYNTISEN LIHAN kaltaiseksi, eli ihmiseksi.

Tämä tuli tapahtua, ihmisten synnin tähden, jotta synti tuomittaisiin Jeesuksen Kristuksen lihassa, jotta me Hänessä ja Hänen kauttaan olisimme vanhurskaat. Yksin armosta, uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön synnittömässä lihassaan ja veressään. Tätä tarkoittaa lain vanhurskauden täyttäminen meissä. Eli me emme täytä lain vanhurskautta, vaan Kristus meissä ja me Hänessä.

Uskon kautta me vain omistamme sen todeksi henkilökohtaisesti kohdallamme, mutta me emme sitä täyttäneet, vaan Kristus täytti sen.

:bible:
Paavali (Room 8:2-4) kirjoitti:
Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta heikoksi tullut,

sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.
Emil
 

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Annora » 21.02.2020 19:41

Vanhurskaus tulee uskosta. Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi on kaiken lain täyttämys. Mitä muuta vielä tarvitaan?

:bible:
Paavali (Room 1:17) kirjoitti:Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon,
niinkuin kirjoitettu on:

"Vanhurskas on elävä uskosta."


:bible:
Paavali (Room 3:21-22) kirjoitti:Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
josta laki ja profeetat todistavat,
on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus,
joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen
tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;
sillä ei ole yhtään erotusta.


:bible:
Paavali (Gal 3:11) kirjoitti:Ja selvää on,
ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä
lain kautta, koska

"vanhurskas on elävä uskosta.
Avatar
Annora
 
Viestit: 571
Liittynyt: 13.06.2018 13:45

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.02.2020 20:11

Vielä kerran!
Mutta nyt laitan nuo nuo kohdat
toisessa järjestyksessä:

:bible:
Sillä Kristus
on lain täyttymys,

vanhurskaudeksi
jokaiselle, joka uskoo.


:bible:
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Emil » 22.02.2020 09:45

Tuo Raamatun kohta: " että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä" tarkoittaa, sitä että puemme päällemme Kristuksen tuoman lahjavanhurskauden uskossa ja uskon kautta. Jumalan laki vaati, että Hänen luoksensa tulevien tulee olla vanhurskaat.

Eli meidän tulee täyttää lain vanhurskauden vaatimus ja siihen me kykenemme vain ja ainoastaan Herran Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemalla ja kuolleista ylösnousemisella aikaansaaman lahjavanhurskauden kautta

Armosta saadun lahjavanhurskauden, jonka me omistamme todeksi kohdallamme henkilökohtaisesti uskomalla sen todeksi. Vanhurskas on elävä uskosta.
Emil
 

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja kalamos » 22.02.2020 10:06

:bible:
että
lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka
emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen


Lain vanhurskaus täyttyy meissä siten,
että vaellamme Hengessä emmekä lihassa.

Siis Henki ohjaa meitä.
Meitä ei ohjaa lain kirjain vaan Henki.

Kun Henki kuljettaa/johdattaa meitä,
me kuljemme Vanhurskauden polkua.

Ja silloin lain vanhurskaus täyttyy meissä siten,
että emme tee lihan tekoja
vaan alamme tuottaa Hengen hedelmää,
jonka tunnustemerkistönä on:

:bible:
rakkaus, ilo, rauha,
pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen


Ja tällainen vaellus on
Jumalan vanhurskauden lain mukainen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Natanael » 22.02.2020 11:03

Kalamos kirjoitti:”Eli kysymyksessä on todellakin lain vanhurskauden täyttäminen meissä.”

Juuri noin Jumala Sanassaan sanoo. Näissä viimeisissä viesteissä onkin sitten pohdittu sitä, mitä se tarkoittaa – millä tavalla lain vanhurskauttaminen meissä tapahtuu.
Esille nostetussa Roomalaiskirjeen kohdassa Paavali toteaa vain, ”että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä.”

Se tapahtuu meissä, mutta lain vanhurskauden täyttäjä on Vapahtajamme, Jeesus Kristus.
Olen tästä jo niin selkeästi kirjoittanut kuin vain osasin. Kirjoitan yhden osan edellisestä viestistäni tähän vielä uudelleen (Suluissa edelliseen viestiini lisäyksenä sana ”meissä”). Kertaushan on opintojen äiti, joten tässä siteeraukseni:

”Lain vanhurskaus täytettiin Herran Jeesuksen kautta ja uskon kautta Häneen uskovan ihmisen hyväksi LUETAAN lain vanhurskauden täyttäminen. Jeesus täytti lain puolestamme ja siksi ainoastaan uskon kautta Jeesukseen lain vanhurskaus täyttyy uskovan ihmisen elämässä (=meissä). Kukaan ihminen ei itse kykene täyttämään lakia, siksi lain vanhurskauden täyttäminen Jeesuksessa annetaan Uuden Liiton järjestyksen mukaan meille lahjaksi.”

Toinen asia on se, että armo vaikuttaa meidän ajatuksiimme, asenteisiimme ja tekoihimme. Vanhaa Arlan mainosta mukaellen: ”jokaisessa ihmisessä asuu pieni lehmä” – ”jokaisessa uskovassa asuu pieni fariseus”. Meillä uskovilla on taipumus ajautua farisealaiseen lakihenkisyyteen ja kuvitella, että me tuottaisimme itse Hengen hedelmää ja täyttäisimme vanhurskauden lakia. Tuollaisessa kuplassa me torjumme Pyhän Hengen vaikuttaman synnintunnon ja parannuksen teon.

Farisealaisuudessamme emme huomaa itsessämme olevaa ylpeyttä. Yksin Jumala on täysin pyhä, yksin Jumala on täyttänyt vanhurskauden lain ja yksin Jumala tuottaa Hengen hedelmää (me vain oksina kannamme hedelmää). Lakihenkisessä uskovassa on itsekeskeisyyttä, eikä hän anna Jumalalle sitä kaikkea kunniaa, mikä Jumalalle kuuluu.

Tämän ketjun otsikkona on ”Uskovan lankeaminen lain alle” ja lain alle jääminen on hieman eri käsite kuin lakihenkisyys, josta tässä viestissäni mainitsin. Ne teistä, jotka haluatte jatkaa keskustelua tässä ketjussa, jatkatte toivon mukaan otsikon mukaisessa viestittelyssä.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 514
Liittynyt: 09.06.2015 08:28

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja Emil » 22.02.2020 11:22

kalamos kirjoitti::bible:
että
lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka
emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen


Lain vanhurskaus täyttyy meissä siten,
että vaellamme Hengessä emmekä lihassa.

Siis Henki ohjaa meitä.
Meitä ei ohjaa lain kirjain vaan Henki.

Kun Henki kuljettaa/johdattaa meitä,
me kuljemme Vanhurskauden polkua.

Ja silloin lain vanhurskaus täyttyy meissä siten,
että emme tee lihan tekoja
vaan alamme tuottaa Hengen hedelmää,
jonka tunnustemerkistönä on:

:bible:
rakkaus, ilo, rauha,
pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen


Ja tällainen vaellus on
Jumalan vanhurskauden lain mukainen.






Kalamos kirjoitti:

Lain vanhurskaus täyttyy meissä siten,
että vaellamme Hengessä emmekä lihassa
.


Ei. Lain vaatima vanhurskaus täyttyy meissä vain yksin Jeesuksen täytetyn sovitustyön tähden, kun sen henk. koht. uskossa uskoen, kohdallemme omistamme todeksi.


Hengessä vaeltaminen, eikä lihassa vaeltaminen on sitten sitä Pyhityselämää, eli jatkuvaa Pyhittäytymistä Kristuksen aikaansaamassa ja lahjoittamassa lahjavanhurskaudessa, yksin armosta ja uskossa, uskon kautta, Pyhän Hengen johtamana ja ohjaamana, Pyhässä Hengessä vaeltaen. On tärkeää että emme sekoita näitä asioita keskenään.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 22.02.2020 13:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Re: Uskovan lankeaminen lain alle

ViestiKirjoittaja kalamos » 22.02.2020 13:19

:bible:
että
lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka
emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen


Siis ...
tuon mukaan asia on niin,
että lain vanhurskaus täytetään meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan vaan Hengen.

Lain vanhurskaus ei täyty meissä,
jos me vaellamme lihan mukaan.

Jokainen Hengestä syntynyt Jumalan lapsi
elää Hengessä.
Mutta kaikki eivät vaella Hengessä.

Nimenomaan uudestisyntyneitä Jumalan lapsia
Sana kehottaa vaeltamaan Hengessä.
Siis kaikki eivät vaella Hengessä
vaikka elävät Hengessä.

Kaikki Jumalan lapset
luetaan syyttömiksi eli vanhurskautetaan
uskon kautta
Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn perusteella.

Mutta lain vanhurskaus täyttyy niissä uskovissa,
jotka vaeltavat Hengessä eikä lihassa.
Tunnusmerkistön näille uskoville annoin jo aiemmin.

Mutta Raamattu antaa tunnusmerkistöt
myös toisenlaisille
uudestisyntyneille Jumalan lapsille.
Ja he eivät vaella Hengessä vaan lihassa.
Heissä ei täyty lain vanhurskaus.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

EdellinenSeuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa