Kun HIV-viruksia ei enää löydy?

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Kun HIV-viruksia ei enää löydy?

ViestiKirjoittaja Jukka » 02.08.2015 16:57

Olen uskonelämäni alkumetreiltä lähtien ollut selvillä kolmesta terveyteen ja sairauteen liittyvästä tosiasia, nimittäin
1. Jumala parantaa sairaita
2. Jumala ei paranna kaikkia sairaita
3. Lähes jokainen parantumisen kokenut (olkoon uskovainen tai ei) kuolee lopuksi johonkin sairauteen

Olen kauan sitten luopunut yrityksistä todistaa Jumalan vastustajille Jumalan ihmeistä. Jeesus opetti, että elleivät ihmiset usko pyhien Kirjoitusten todistusta, niin he eivät usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös ja todistaisi heille Jumalan teoista (Luuk. 16:31).

Nyt kerron teille noin 15 vuotta sitten tapaamastani narkomaaninuorukaisesta. Kohtasin hänet kauppamatkalla sattumalta, niin kuin meilläpäin pruukataan sanoa. Hän oli huonossa kunnossa, peloissaan, humalassa ja aineiden vaikutuksen alaisena. Hänellä oli opiskelija-asunto ja paikka ammattikoulussa, mutta hän ei uskaltanut mennä kotiinsa eikä kouluun, kun oli huumevelkoja. Hän pelkäsi diilereitä ja heidän lähettämiä 'velkojia'. Ymmärsin mistä oli kysymys, koska vain kaksi vuotta aikaisemmin olin (poliisin suojeluksessa) todistanut eräässä murhaoikeudenkäynnissä, jossa huumevelallinen oli surmattu pienen rahasumman tähden 'varoitukseksi muille'. Nuorukainen kysyi saisiko tulla kotiini hetkeksi turvaan? Tukihenkilötyössä toimineena ymmärsin riskit, mutta en voinut sanoa hädänalaiselle ei. Hän tuli ja hieman selvittyään juttelimme elämästä ja Jeesuksesta. Yllättäen hän nousi tuolilta, kaivoi taskustaan ruiskun, neuloja ja pienen pussin. Luulin, että hän aikoi pistää itseensä lisää huumausainetta, mutta hän väänsikin ruiskun ja neulat mutkalle ja heitti huumeita sisältävän pussin wc-pönttöön ja nykäisi vettä päälle. Vierailu venyi viikkojen mittaiseksi enkä saanut häntä lähtemään kanssani lääkäriin, vaikka vieroitusoireet olivat hirveitä.

Pian tämän jälkeen nuorukaisen imusolmukkeet kaulalla alkoivat turvota ja kuume nousi korkealle. Nyt hän suostui menemään lääkäriin. Verikokeista selvisi, että hän oli saanut hiv-tartunnan. Se oli hyvin agressiivista sorttia, johtuen lääkärin mukaan siitä, että veritartunta oli tullut saastuneesta neulasta suoraan verenkiertoon. Nuorukainen meni nopeasti huonoon kuntoon ja ennuste oli huono, kun hän jätti vielä lääkityksen ja haki lohtua alkoholista, varmana pikaisesta kuolemastaan.

Minusta oli tullut hänen tukihenkilönsä ja olin mukana lukemattomissa hoitopalavereissä ja erikoislääkäreiden vastaanotoilla. Tiedän siis miten tämä asia eteni.

Menimme tavanomaisiin verikokeisiin Auroran sairaalan infektiopolille. Viikkoa myöhemmin menimme lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuloksia. Lääkäri sanoi, että laborakokeissa on tapahtunut joku virhe ja ne täytyy ottaa uudestaan. 'Virhe' oli se, että nuorukaisen verestä ei löytynyt hiv-virusta (tai niitä oli niin vähän, ettei laboratoriotutkimuksissa käytetyillä laitteilla niitä havaittu) ja lisäksi vaarallisen alas laskenut t-auttajasolujen määrä oli kohonnut normaaliarvoihin. Uudet kokeet otettiin, mutta tulos oli sama. Nyt infektiolääkäri alkoi hermostua. Hän sanoi, että otetaan kolmannet kokeet ja hän itse tulee laboratorioon valvomaan, että ne otetaan 'oikeasta henkilöstä'. Hän piti yhä laboratoriotuloksia virheellisinä. Mutta kolmannet tulokset olivat yhä samat kuin aikaisemminkin - paitsi että valkosoluihin kuuluvien lymfosyyttien t-auttajasolujen määrä oli kohonnut korkeammaksi kuin monilla terveillä ihmisillä.

Nuorukainen siirrettiin erikoistutkimuksiin ja -seurantaan. Tänäänkään ei tiedetä, miksi tai miten tämä kaikki tapahtui. Häntä pidetään yhä hiv-positiivisena ja nykyisin hän saa lääkkeitä (itse asiassa uusia lääkkeitä testataan hänellä hänen suostumuksellaan).

Miten hän juuri nyt voi? Ajaa tilamme pihamaan nurmikkoa tuossa tupakeittiön ikkunan alla. Hän tuli perjantaina auttamaan saunan vuotavan katon korjauksessa, mutta saamme tarvittavat liima- ja huopa-aineet vasta huomenna k-raudasta. Vain yksi on tilanteeseen tyytymätön. Hänen vaimonsa soitti ja teki selväksi, ettei täällä pitänyt viipyä maanantaihin saakka.

Miten tällaista vaikean sairauden kääntymistä voiton puolelle voi selittää, varsinkaan, kun se tapahtui sen 2 vuoden ajanjakson aikana, kun ei käytetty lääkkeitä?

PS. Tämä mieheksi varttunut nuorukainen ei ole mikään esimerkillinen uskovainen, mutta kun syntyy keskusteluja uskonasioista -kenen kanssa tahansa- niin hän todistaa rohkeasti: "Jeesus on minun Herra ja hallitsee!" [Sanat tulevat niin koko sydämestä ja ketään kavahtamatta, että moni vastustaja vaikenee; pitihän tänän kaverin olla multien alla jo vuosia sitten, kun auttajasolut laskivat kriittiselle rajalle, jolloin flussakin voi tappaa]. Onhan toki useampikin hyvää elämää elävä uskovainen sanonut minulle rukoilevansa, että ko. mies tulisi uskoon.

Mitä tässä kirjoitin, on Jumalan edessä kirjoitettu ja totta. Kuuluikohan tämä nyt tälle palstalle?
Viimeksi muokannut Jukka päivämäärä 04.08.2015 20:20, muokattu yhteensä 2 kertaa
Jukka
 

Re: Kun HIV-viruksia ei enää löydy?

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.08.2015 16:33

Todella väkevä todistus, joka ilman muuta kuuluu tälle palstalle.
Tosin voisi tämän aloituksen siirtää myös osioon Sana ja Elämä,
ja jättää varjon tälle palstalle,
jolloin tämä aloitus löytyisi kummastakin keskusteluosiosta.

Aloituksesi herättää minussa kysymyksen,
jonka kattaukseen otin nyt kuitenkin puhtaan lautasen,
eli avasin aihetta sivuavan keskustelun osioon Sana ja Elämä otsikolla
"He panevat kätensä sairasten päälle ja ..."
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kun HIV-viruksia ei enää löydy?

ViestiKirjoittaja Jukka » 03.08.2015 19:55

kalamos kirjoitti:Aloituksesi herättää minussa kysymyksen,
jonka kattaukseen otin nyt kuitenkin puhtaan lautasen,
eli avasin aihetta sivuavan keskustelun osioon Sana ja Elämä otsikolla
"He panevat kätensä sairasten päälle ja ..."


Ehkä aloituksen paikka olisi ollut alun alkaen 'Sana ja Elämä'. Pohdin sitä, mutta päädyin todistamaan tästä ihmeellisestä asiasta täällä. Mieheltä ei löydy (15 vuotta hiv-tartunan jälkeen) hiv-viruksia eikä siis hiv+ (hiv-positiivisuutta). Lääkärit eivät ole osanneet selittää tätä asiaa, mutta sitä tutkitaan ja etsitään vastauksia.

Itse pidän tätä Jumalan armon osoituksena syntiin langennutta ihmistä kohtaan. Tuomareita löytyy, mutta tosiasiaksi jää, että kertomani mies parantui ainakin siinä määrin, ettei hiv-virusta enää löydy hänen verestään ja lääkärit ovat sanoneet, että hän voi yhtyä vaimoonsa ilman suojausta. Ymmärrämmekö, kuinka paljon se on sanottu infektiolääkäriltä?

Minä en julista ketään sairasta terveeksi, mutta maallikkonakin uskallan sanoa, että ko henkilö on parantunut ja kuntoutunut siitä tilasta, jossa hän eli 15 vuotta sitten.
Jukka
 

Re: Kun HIV-viruksia ei enää löydy?

ViestiKirjoittaja Jukka » 19.08.2019 10:52

Jukka kirjoitti:
kalamos kirjoitti:Aloituksesi herättää minussa kysymyksen,
jonka kattaukseen otin nyt kuitenkin puhtaan lautasen,
eli avasin aihetta sivuavan keskustelun osioon Sana ja Elämä otsikolla
"He panevat kätensä sairasten päälle ja ..."


Ehkä aloituksen paikka olisi ollut alun alkaen 'Sana ja Elämä'. Pohdin sitä, mutta päädyin todistamaan tästä ihmeellisestä asiasta täällä. Mieheltä ei löydy (15 vuotta hiv-tartunan jälkeen) hiv-viruksia eikä siis hiv+ (hiv-positiivisuutta). Lääkärit eivät ole osanneet selittää tätä asiaa, mutta sitä tutkitaan ja etsitään vastauksia.

Itse pidän tätä Jumalan armon osoituksena syntiin langennutta ihmistä kohtaan. Tuomareita löytyy, mutta tosiasiaksi jää, että kertomani mies parantui ainakin siinä määrin, ettei hiv-virusta enää löydy hänen verestään ja lääkärit ovat sanoneet, että hän voi yhtyä vaimoonsa ilman suojausta. Ymmärrämmekö, kuinka paljon se on sanottu infektiolääkäriltä?

Minä en julista ketään sairasta terveeksi, mutta maallikkonakin uskallan sanoa, että ko henkilö on parantunut ja kuntoutunut siitä tilasta, jossa hän eli 15 vuotta sitten.


Osui silmiini tämä kirjoitus yli neljän vuoden takaa. Kyseinen mies on saanut elää nyt usean vuoden ajan koska hiv-virusta ei verikokeissa löydy ja ihmiselle elintärkeät auttajasolut ovat pysyneet terveen ihmisen tasolla. Aggressiivinen hiv-tartunta todettiin miehellä vuonna vuona 2000. Olen käsittänyt, että hiv tappaa sillä tavalla, että auttajasolut tuhoutuvat ja lopuksi jokin vähäpätöinenkin sairaus voi koitua sairaan kohtaloksi. Tämä kyseinen henkilö on siitä erikoinen tapaus ja ihmeen aihe myös lääkäreille, että hän elää vaikka ei ole käyttänyt hiv-lääkitystä vuosiin. (Lääkärit lopettivat miehen hiv-lääkityksen, kun hän ei ottanut lääkkeitä säännöllisesti ja silloin lääkkeistä voi olla [ja usein onkin] enemmän haittaa kuin hyötyä, vähän samoin kuin ottaisi antibioottia vain parina päivänä viikossa ja lopulta bakteerit ovat lääkitykselle resistenssejä eli vastustuskykyisiä).
Jukka
 


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa