Usko ei ole joka miehen

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja עֵד » 04.03.2019 08:08

Tässä otsikon suorassa lainauksessa (2 Tess. 3:2) puhutaan uskollisuudesta/lojaaliudesta, ei niinkään uskosta?
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1466
Liittynyt: 06.06.2015 08:37

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja Annora » 04.03.2019 12:36

2. kirje Tessalonikalaisille 3. luku

1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.

Olisikohan vastustus aiheutunut tällaisista seikoista:

Apostolien teot:
19:22 Ja hän lähetti Makedoniaan kaksi apumiehistänsä, Timoteuksen ja Erastuksen, mutta jäi itse joksikin aikaa Aasiaan.
19:23 Tähän aikaan syntyi sangen suuri melu siitä tiestä.
19:24 Sillä eräs hopeaseppä, nimeltä Demetrius, joka valmisti hopeaisia Artemiin temppeleitä, hankki sillä ammattilaisille melkoisia tuloja.
19:25 Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: "Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä;
19:26 mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään.
19:27 Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee."
19:28 Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: "Suuri on efesolaisten Artemis!"
19:29 Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita.
Avatar
Annora
 
Viestit: 571
Liittynyt: 13.06.2018 13:45

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja kalamos » 05.03.2019 10:22

Paavali pyytää rukoilemaan, että pelastuisi
:bible3: nurjilta ja pahoilta ihmisiltä :bible3:
sillä
:bible3: usko ei ole kaikkien :bible3:

Varmasti tuo rukous oli tarpeen Annoran esiintuomassa tilanteessa.
Mutta aivan yhtä lailla se oli tarpeen juutalaisten tähden.

:bible:
Luukas (Ap.t 18:12-13) kirjoitti:Mutta Gallionin ollessa Akaian käskynhaltijana
juutalaiset yksimielisesti nousivat Paavalia vastaan
ja veivät hänet tuomioistuimen eteen ja sanoivat:

"Tämä viettelee ihmisiä palvelemaan Jumalaa lainvastaisella tavalla".


Mutta keskustelemme nyt siis siitä,
mitä on tuo usko, joka ei ole joka miehen.

Annoran esille nostamassa tapauksessa
ihmiset uskoivat ja palvoivat artemis-jumalatarta.
Juutalaiset taas uskoivat Israelin Jumalaan.

Yleensä ottaen voidaan sanoa,
että kaikki uskovat johonkin jumalaan.

Ihmisessä on tarve saada palvella jumalaa ja luojaa.
Toki on ihmisiä, jotka uskovat evoluutioon.
Mutta nämäkin ihmiset puhuvat tuosta kummajaisesta
juuri siihen tyyliin kuin jumalasta puhutaan.
Sanovat, että se on ylen viisas ja ihmeellinen.

Eli Paavali ei nyt puhu siitä uskosta,
joka jokaisessa ihmisessä tavalla tai toisella
ilmenee johonkin korkeimpaan.

Paavali ei puhu uskosta, joka on ihmisestä lähtöisin.
Hän puhuu uskosta, jonka olemme saaneet lahjaksi.
Se on siis lähtöisin Jumalasta.
Itse asiassa Paavali puhuu Jeesuksen Kristuksen uskosta,
joka vaikuttaa meissä.

:bible:
Paavali (Gal 2:20) kirjoitti:ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa;
ja minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän Jumalan Pojan uskossa


Tuo genetiivinen ilmaisu tarkoittaa sitä,
ettö tuon uskon alkuunpanija on Jeesus,
että tuon uskon kantava voima on koko ajan loppuun asti Jeesus.

Meidän uskomme ei saa aikaan mitään,
mutta Jeesuksen usko meissä saa aikaan kaiken alkaen pelastuksesta.
Siis kysymys on Jumalan lahjasta eli pelastavasta uskosta.

:bible:
Paavali (Ef 2:8-9) kirjoitti:armosta te olette pelastetut uskon kautta,
ette itsenne kautta
- se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.


Kaikki on lahjaa Jumalalta meille.
Edes usko ei ole ansio, vaan senkin on vaikuttanut Jeesus.
Paavali jatkaa

:bible:
Paavali (Ef 2:10) kirjoitti:Sillä me olemme hänen tekonsa,
luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut,
että me niissä vaeltaisimme.


Ja kun me noita meille edeltä valmistettuja tekoja sitten teemme,
niin se on tietenkin mahdollista vain
Jumalan Pojan armosta ja voimasta ja uskosta.

Paavali toteaa kohdaltaan,
että Jumalan armo (suosio) ei ole ollut hänen kohdallaan turha.
Hän oli tehnyt enemmän kuin kukaan muu.
Olisiko tuo avauksessa mainittua uskollisuutta.

:bible:
Paavali (1 Kor 15:10-11) kirjoitti:Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen,
eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha,
vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt,
en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
Olinpa siis minä tai olivatpa he:
näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.


Mutta kaikki eivät ole uskoon tulleet,
vaikka pelastava usko on ollut heille tarjolla.
Usko ei ole joka miehen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja Natanael » 05.03.2019 20:17

Witness kirjoitti:”Tässä otsikon suorassa lainauksessa (2 Tess. 3:2) puhutaan uskollisuudesta/lojaaliudesta, ei niinkään uskosta?”

Paavali muistuttaa vastaanottajia siitä, kuinka he olivat ottaneet evankeliumin ihanasti vastaan. Nyt on vain seisottava vakaalla Kristus-kalliolla ja pidettävä kiinni Jumalan Sanan oikeista opetuksista. Paavali huomauttaa iloisesti, kuinka tessalonikalaiset olivat juurtuneet evankeliumin Sanaan. Tällä tiellä Paavali toivoo vastaanottajien myös jatkavan ja muistuttaa heitä Herran uskollisuudesta ja siitä, että Hän vahvistaa ja varjelee omiaan kaikelta pahalta. Kaikki näyttää olevan hyvin, jatkakaa vain samaan tapaan!
:bible:
Paavali (2.Tess.2:13-15) kirjoitti: ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sen tähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.”

Rohkaisevista sanoista vastaanottajat saattoivat vetää sellaisen vääräksi osoittautuneen johtopäätöksen, että kaikki seurakuntalaiset olisivat jakamassa yhdessä samaa uskoa ja iloitsemassa saamastaan pelastuksesta. Yllättäen tuleekin kylmä suihku: kaikki seurakunnan kristityt eivät ole samanlaisia uskossaan. Paavali sanoo, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaista uskoa ja luottamusta Jumalaan; kaikki eivät olleet kokosydämisesti sisäistäneet evankeliumin valtavaa aarretta, jossa on meidät uudestisynnyttävä ja armossa ja totuudessa kasvattava voima. Aivan pienestä säröstä ei ollut kysymys, sillä Paavali nimittää heitä ”nurjiksi ja häijyiksi” toivoen saavansa olla vapaa sellaisten ihmisten turmiollisesta vaikutuksesta. Paavali ei varmasti nimittäisi joitakin kristittyjä nurjiksi (kieroutunut) ja häijyiksi, ellei hänellä olisi sellaisesta omakohtaista kokemusta ja vahvaa näyttöä.
:bible:
Paavali (2.Tess.3:2) kirjoitti:”ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.”

Nyt meidän on sitten vielä yritettävä vastata kysymykseen, voivatko sellaiset häijyt ihmiset, joiden vaikutuksesta Paavali rukoilee ”pelastuvansa” kaikesta siitä huolimatta olla pelastavassa uskossa vai onko kysymys vain Witnessin esille tuomasta lojaalisuudesta ja uskollisuudesta? Tässä käytettyä uskoa tarkoittavaa sanaa πίστις (pistis) Uusi Testamentti käyttää 36 eri kohdassa ja lähes aina se tarkoittaa uskoa pelastavassa merkityksessä. Poikkeuksen tekee kuitenkin kirje Jaakobille, jossa huomautetaan useaan kertaan, että usko ilman tekoja on kuollut eikä sellainen usko voi ketään pelastaa - esimerkiksi :bible3: ”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?” (Jaak. 2:14) :bible3:
Meidän kenenkään elämämme ei suinkaan aina kirkasta Kristusta niin kuin tulisi. Me emme aina ole lojaaleja ja uskollisia toisiamme (saati Jumalaa) kohtaan, mutta kiitos Jumalalle, Hän on meidän uskollinen auttajamme. Olen elämäni aikana kohdannut hyvin monia sellaisia uskovina itseään pitäviä, joihin en voi kokemukseni perusteella millään luottaa. Moni elää vain itseään ajatellen moraalittomasti suostumatta uskovien yleisiin normeihin. Monet ovat epävakaita, joiden kanssa yhteistyö on vaikeaa.

Vain Jumala näkee sydämiimme asti ja tietää sen rajan, jonka toisella puolella on vain muotojumalisuutta ja jossa ihmisen elämä ja teot kertovat enemmän tai vähemmän siitä, että kyseinen henkilö ei ole koskaan kohdannut elävää Vapahtajaa syntiensä sovittajana. Kaikkien kanssa ei ole ns. hengen yhteyttä, eikä Jumalan tarkoittamaa veljeyttä ja sisaruutta Herrassa. Kuriton elämä ja Jumalan Sanan vastainen vaeltaminen, elämäntapa, saa Jaakobin kehottamaan kirjeensä lukijoita vetäytymään pois sellaisen seurasta. Tämä kehotus tulee aivan samassa kirjeessä. Ehkä kuriton saa pistoksen sydämeensä ja tekee parannuksen.
:bible:
Paavali (2.Tess.3:3-7) kirjoitti:”Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta. Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme. Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen. Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet. Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne.”

Kaikissa tilanteissa saamme Jeesuksen armoon turvautuessamme olla turvallisella mielellä, sillä Jumala on luotettava ja Hän rauhoittaa mielemme varjellen meitä sellaisen pahan vaikutukselta, joka epäluotettavien ja häijyjen kristittyjen taholta meihin voisi kohdistua. On oikein etsiytyä sellaisten seuraan, joiden kanssa saamme vahvistua luottamaan Taivaalliseen Isäämme kaikissa elämämme tilanteissa.
:bible:
Paavali (2.Tim.2:13) kirjoitti: ”jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.”
Avatar
Natanael
 
Viestit: 514
Liittynyt: 09.06.2015 08:28

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja kalamos » 08.03.2019 09:29

Nyt on tärkeää jakaa Sana oikein.

Paavali kirjoittaa avauksessa viitatussa kohdassa
nurjista ja häijyistä, jotka eivät usko.

Ne, joille Paavali kirjoittaa edellä olevassa luvussa,
eivät suinkaan kuulu tuohon ei-uskovien joukkoon,

Siis Paavali pyytää kolmannen luvun alussa
rukoilemaan omasta ja työtoveriensa puolesta,
että kun hän ja muut julistavat evankeliumia,
niin varjeltuisivat,
sillä evankelioitavien joukossa tulee aina olemaan
niitä, jotka eivät usko,
vaan kääntyvät ilosanoman tuojia vastaan,
ja jotkut näistä ovat
pahoja ja ilkeitä.
Paavalin käyttämä luonnehdinta näistä pahoista ihmisistä
voitaisiin jälkimmäisen adjektiivin osalta kääntää sanalla
paholaismaisia.
Siis on kysymys todella pahoista ja häijyistä.

:bible:
Paavali (2 Tess 3:1-2) kirjoitti:Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme,
että Herran sana nopeasti leviäisi
ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä;
sillä usko ei ole joka miehen.


Siis Paavali todellakin pyytää rukoilemaan itselleen ja työtovereilleen
pelastumista näiden ihmisten käsistä.
Jotain vastaavaa on Paavalin kirjeessä Filippililäisille.

:bible:
Paavali (Fil 1:19) kirjoitti:Sillä minä tiedän,
että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi
teidän rukoustenne kautta
ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla


Paavali itse kuului aiemmin
(siis ennenkuin kohtasi Jeesuksen) tuohon joukkoon, joka raateli seurakuntaa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6589
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja עֵד » 09.03.2019 03:22

Pistis=usko/pistos=uskollinen (kreik.) on ahtaampi kuin vastaava (hebr.) 'aman'.

Seuraava jae (2 Tess. 3:3) kiirehtiikin muistuttamaan, että 'Jumala on uskollinen'.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1466
Liittynyt: 06.06.2015 08:37

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja Natanael » 11.03.2019 18:48

Edellisessä viestissäni kirjoitin, että seurakunnassa oli (ja myös meidän aikanamme on) niitä, joiden kanssa uskovat eivät ole ”jakamassa yhdessä samaa uskoa ja iloitsemassa saamastaan pelastuksesta. ” Monissa kirjeissään Paavali kirjoitti halustaan tavata rakkaita veljiään ja sisariaan ja saada rohkaisua yhteisestä uskosta. Toisaalta hän varoitti kirjeissään petollisista seurakuntalaisista, valheveljistä, jotka olivat mukana seurakunnassa, mutta heidän sydämensä oli kaukana Herrasta. Korintissa valheveljet olivat murentaneet Paavalin opetuksen arvovaltaa ja kyseenalaistaneet jopa koko Paavalin uskon. Pelastavan evankeliumin sijasta julistettiin väärää evankeliumia. Tämä ei ole mitään uutta. Jo Israelin lähtiessä Egyptistä kohti luvattua maata kerrotaan mukaan lähteneen lupauksen ulkopuolista sekakansaa. :bible3: ”Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa, sekä lampaita ja raavaskarjaa suuret laumat” (2.Moos. 12:38). :bible3:

Toinen kirje tessalonikalaisille muistuttaa omalta osaltaan, että me emme saa olla liian sinisilmäisiä ja pitää kaikkia uskosta puhuvia Jeesuksen omina. Muuten emme voi tarttua niihin suuriin ongelmiin, joita nurjat ja häijyt ihmiset voivat saada aikaan. Seurakuntalaisten joukossa luurailee aina myös niitä, joiden toiminta on vahingollista pelastavan evankeliumin levittämiselle. Kun hyvää siementä kylvetään peltoon, niin sielunvihollinen kylvää omaa, pahaa lustettaan hyvän nisun sekaan. Valtavat spektaaakkelimaiset massakokoukset hämäävät ihmisiä helposti – julistuksen sanomaa ei edes tohdita arvioida, kunhan liikkeelle on vain paljon väkeä ja intomielisyyttä. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää – oikean seassa voi olla väärää, rakkauden keskellä häijyyttä.

Paavali siis pyysi esirukousta, että hän varjeltuisi :bible3: "nurjista ja häijyistä ihmisistä" :bible3: (2 Tess 3:2). Tällainen rukous on tänään mitä ajankohtaisin, kun elämme lopun ajan luopumien aikakautta. Häijyydessä kysymys voi pahimmillaan olla ns. narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, jolloin ihminen on parantumattomasti häijy. Jos tällainen ihminen saa otteen toisesta ja jos hän innostuu käyttämään väkivaltaa Kristuksen nimessä ollaan äärimmäisen tuskallisissa väkivallan kahleissa. Seurakuntien tulee valvoa ja olla raittiit. Yleinen rakkauden ja kaiken suvaitsevaisuuden vaatimus antavat tilaa väärällä tavalla valtaa käyttäville hengelliseen johtoon pyrkiville ihmisille. Nurja ja häijy ihminen voi saada vallan seurakunnassa ja erityisen helposti pienissä hengellisissä yhteisöissä. Hyvän seassa on myös pahuutta, oikean seassa väärää.
:bible:
Matteus (Matt.13:24) kirjoitti:”Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.”

On hienoa, jos pystymme paljastamaan hengellisen väkivallan ja vielä hienompaa, jos kykenemme jollain järkevällä tavalla vastustamaan sitä. Jeesuksen sanojen perusteella joudumme tekemään johtopäätöksen, että ainakaan väkivallalla pahuutta ja väkivaltaa on mahdotonta voittaa.
:bible3: "Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin" (Matt.5:39) :bible3:
Paavalin rukous toisessa tessaslonikalaiskirjeessä, että hän pelastuisi nurjista ja häijyistä ihmisistä on sopiva rukous meillekin. Paavalin kirjeistä paistaa läpi hänen yksinäisyytensä puhtaan evankeliumin puolesta taistellessaan. Suhteessa Jeesukseen voin olla vapaa vain suostumalla olemaan jumala-suhteessani riippumaton monenkirjavista eri seurakuntien ajatusmalleista ja riippuen kaikessa Jeesuksen Kristuksen ristin sovitustyön varassa. Meillä ihmisillä on luontainen taipumus tukeutua toisiin ihmisiin, sillä meidät on luotu yhteyteen, ei erillisyyteen. Vaatii suurta rohkeutta vastustaa häijyjen ihmisten vääränlaista toimintaa seurakunnallisissa yhteisöissä.
Hengellisessä mielessä kaikki kaikessa tulee olla yksin Jeesus. Jos liitymme ja samaistumme liian kiinteästi ja sokaisevalla tavalla johonkin hengelliseen ryhmään, menetämme vapauden, johon Kristus on meidät vapauttanut. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää – usko ei ole joka miehen. Saatana hyökkää uskovia vastaan, kuten Raamattu sanoo ”valkeuden enkelinä”, hengellisyyden valeasussa. Henkeä sellaisissa ihmisissä ei ole, vaan he ovat uskosta osattomia. Usko ei ole joka miehen. On suuri siunaus ja Jumalan lahja, jos olemme löytäneet jonkun luotettavan ja rakkaudellisen ystävän kristittyjen joukossa.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 514
Liittynyt: 09.06.2015 08:28

Re: Usko ei ole joka miehen

ViestiKirjoittaja Natanael » 12.03.2019 12:40

Olen nostanut tässä yhteydessä esille valheveljet, joiden evankeliumia turhentava ja Paavalin työtä mitätöivä vaikutus on saattanut olla Paavalin mielessä hänen kirjoittaessaan ”nurjista ja häijyistä”. Koska Raamattu ei kerro suoraan, mistä ihmisryhmästä on kysymys, niin ehdotonta vastausta emme voi antaa. Koska Paavalin kokemusmaailmasta nousee esille myös toinen mahdollinen ryhmä, niin jatkan vielä tämän ketjun aiheen käsittelyä. Tämä toinen mahdollinen ryhmä on juutalaiset. Sekä valheveljet, että lakiin pelastuksensa perustavat juutalaiset ovat pelastavasta uskosta osattomia. Paavali kehottaa lukijoitaan huomioimaan tämän todeten, että usko ei ole joka miehen. Liiallinen sinisilmäisyys tukisi vain vihollisen työtä.
Rohkenen kysyä, ovatko lakihenkiset kristityt tämän päivän ”juutalaisia” sitoessaan ihmisten omatuntoja lukemattomilla määräyksillään tukahduttaen armon evankeliumin. Ellei pelastus olisi yksin armosta Kristuksen tähden, kukaan meistä ei voisi pelastua. Mutta sitten noihin alkuseurakunnan aikaisiin juutalaisiin – Roomalaiskirjeessäkin Paavali toivoo ”pelastumista” evankeliumin työtä vaikeuttavien ihmisten käsistä. Tällä kertaa suuria vaikeuksia aiheuttivat Juudean juutalaiset.
:bible:
Paavali (Room.15:30-31) kirjoitti:”Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa, että minä pelastuisin joutumasta Juudean uskottomien käsiin ja että Jerusalemia varten tuomani avustus olisi pyhille otollinen”.

Jotta meille ei jäisi epäselväksi se, että juutalaiset olivat todellinen este evankeliumin työlle käyttäytymällä nurjasti ja häijysti, niin laitan tähän Apostolien teoista kuvauksia heistä. Apostolien teoissa asiasta on niin paljon huomautuksia, joten juutalaisten säälimätön viha evankeliumia kohtaan ei jää epäselväksi.
”Mutta nähdessään kansanjoukot juutalaiset tulivat kiihkoa täyteen ja väittelivät Paavalin puheita vastaan ja herjasivat” (13:45),

”Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa” (13:50),

”Mutta ne juutalaiset, jotka eivät uskoneet, yllyttivät ja kiihdyttivät pakanain mieltä veljiä vastaan. Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta. Ja kaupungin väestö jakaantui: toiset olivat juutalaisten puolella, toiset taas apostolien puolella. Mutta kun pakanat ja juutalaiset ynnä heidän hallitusmiehensä mielivät ryhtyä pahoinpitelemään ja kivittämään heitä (14:2-5),

”Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen” (17:5),

”Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihottamaan kansaa” (17:13),

”Siellä hän oleskeli kolme kuukautta. Ja kun juutalaiset olivat tehneet häntä vastaan salahankkeen hänen aikoessaan lähteä meritse Syyriaan, päätti hän tehdä paluumatkansa Makedonian kautta.” (20:3),

”Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihottivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi (21:27),

”Mutta päivän tultua juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat valan, etteivät söisi eivätkä joisi, ennenkuin olivat tappaneet Paavalin” (23:12),

”Tämän miehen ottivat juutalaiset kiinni ja olivat vähällä hänet tappaa; silloin minä tulin saapuville sotaväen kanssa ja pelastin hänet, saatuani tietää, että hän on Rooman kansalainen” 23:27).

Näyttö juutalaisten suorastaan julmasta Paavalin evankelioimistyön vastustuksesta on niin vahva, että heitä ei tässä yhteydessä voi mitenkään jättää vaille huomiota.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 514
Liittynyt: 09.06.2015 08:28


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa