Miehen ja naisen tehtävät

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Annora » 23.02.2019 20:22

Olipa kerran, kauan sitten pieni seurakunta Preerialla Minnesotan osavaltiossa pienessä kylässä lähellä Wisconsinin osavaltion rajaa.

Seurakunnan pojille opetettiin nuorten illassa, jotta ei sinun tarvitse sitä väkäleukatätiä
sieltä Minnesotan korvesta puolisoksesi ottaa.
Yleisenä ohjenuorana pariutumiseen siteerattiin raamattua:
2.Korinttolaiskirje:
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Mutta kuinkas ollakaan - tyttöjä oli seurakunnassa paljon enemmän kuin poikia.
Kaiken lisäksi pojat olivat ottaneet sydämen asiakseen nuorten illassa saamansa opetuksen ja
kilpailivat niistä muutamasta kolmannen polven saarnamiehen tyttärestä.

Jenny oli tullut uskoon ja liittynyt seurakuntaan.
Erään kerran kaupungilla valkoiseen paitaan ja vaaleanruskeaan pukuun pukeutunut, pitkä, solakka
nuorimies tuli jututtamaan Jennyä. Samassa rukouspiirissäkin kävivät.
Sitten tuo nuorimies kysyi Jennyltä, jotta oletkos sinä tuon saarnamies Smithin tytär, kun
olet vähän hänen näköisensäkin. No, Jenny oikaisi oletuksen - ei, hän on vain yksinäinen tyttö
sieltä Minnesotan korvesta ja köyhän, mutta ahkeran siirtolaisen jälkeläinen. Sen koommin Jenny ei enää tuota poikaa nähnyt.

Jennyllä ei ollut vaatimuksia puolison suhteen, vain yksi: kun olisi uskova mies. Mitään rakkautta Jenny ei edes uskaltanut toivoa, rakastaa tai tulla rakastetuksi.

Vuodet vierivät. Nuoret pariutuivat ja saivat lapsia. Jenny päätti luopua siitä ainoasta kriteeristään
tulevan aviopuolisonsa suhteen ja alkoi tapailla ei-uskovia miehiä. Jenny yllättyi: ihan tosi, onko näin mukavia ja fiksuja ihmisiä vielä vapailla markkinoilla. Jenny kävi tanssikurssin. Siellä oli juuri toisinpäin kuin seurakunnassa: yksinäisiä miehiä oli suurin osa kurssilaisista. Jenny suostui miehen kuin miehen tanssikaveriksi. Tanssikoulu otti tämän huomioon ja Jenny sai käydä tanssikoulua ilmaiseksi.

Sattuipa sitten eräänä päivänä, jotta Jenny tapasi ikäisensä miehen, joka ei naisesta mitään tiennyt.
Muuttivat kimppaan asumaan. Uskostaan Jenny ei puhunut halaistua sanaa. Aika kului ja Jenny oli onnensa kukkuloilla, hänellä oli poikaystävä. Jenny halusi pitää kumppaninsa hinnalla millä hyvänsä ja alkoi ihan alusta asti käyttäytyä kuin äiti. Laittoi ruoan, tiskasi, kävi kaupassa, siivosi, laittoi pyykit koneeseen ja silitti paidat, kantoi auton renkaat pihalle, kun renkaiden vaihtoaika tuli, mies sentään vaihtoi ne. Jenny oli hyväpalkkaisessa toimessa ja maksoi laskut. -Sinähän maksat kaikki laskut, totesi poikaystävä.

Taas kuluivat vuodet. Vihdoin Jennyn Jumalan mielen mukaiseen rukoukseen tuli vastaus. Mies tuli uskoon ja vihillä käytiin ja aloitettiin yhteiset riennot seurakunnassa.

Mutta Jennyn äidin rooli ei siitä enää muuksi muuttunut - Jenny oli alistettu orja, joka kävi töissä ja hoiti huushollin miehen yhä viettäessä poikamieselämänsä kaltaista elämää -nyt oli menoa ja meininkiä seurakunnan miesten kanssa.

Tarinan opetus on se, että ei pidä ikinä alistua korvauksetta kenenkään palvelijaksi - ei edes rakkaudesta.
Avatar
Annora
 
Viestit: 569
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja kalamos » 24.02.2019 09:29

Esimerkissäsi ei nyt ollenkaan toteudu miehen Rakkaus.
Siis se Rakkaus,
joka Rakastaa vaimoaan
niinkuin Kristus Rakastaa Morsiantaan eli seurakuntaa.

Tuo Rakkaus saa alistumaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Annora » 24.02.2019 10:08

Aivan, rakkaudesta tai romantiikasta tämä pariskunta ei laittanut hynttyitä yhteen.
Tarinan Jenny kaipasi enemmän kuin mitään muuta saada olla kuten toisetkin tytöt eli parisuhteessa.
Oli jopa luopunut kaikista vaatimuksistaan vain saadakseen sen, mitä halusi.
Tarinan poikaystävä taas tuli äidin helmoista suoraan parisuhteeseen ja alkoi sitten viettää sitä poikamieselämäänsä, kun palvelu pelasi elinkustannuksia myöten.

Retorinen kysymys - onko Jennyn kaltaisia tapauksia olemassa?
Avatar
Annora
 
Viestit: 569
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja עֵד » 24.02.2019 11:19

Etsiessäni tv:stä hengellistä käy usein niin, että mahdollisilla kanavilla julistajana on nainen, ehtoollista jakamassa nainen, saarnaamassa nainen... En enää niinkään sitä kyseenalaista, vaan totean: taitaa olla yleisesti hyväksyttyä.

Se, että ajattelen asiasta eri tavoin, ei siis nosta enää kierroksia. Jossain vain hiljaa soi: 'usko ei ole joka miehen'.

Tässä (2 Tess. 3:2) kohdassa puhutaan uskollisuudesta/lojaaliudesta.

Lojaalius Jumalan puhutulle ja kirjoitetulle Sanalle jakaa tehtävät miehelle ja naiselle.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Annora » 25.02.2019 11:18

Lapset kopioivat vanhempiensa käytöksen toimintamalliksi itsellensä, vaikka vanhemmat eivät tietoisesti tarkoittaen tarjoaisikaan mitään käyttäytymismallia parisuhteeseen. Samoin kopioituvat muut sosiaalisten tilanteiden käyttäytymistavat.

Entä Jumalan rakkaus sitten - mitä se on? Raamatun mukaan esim. näin.

1. korinttolaiskirje, jossa tiukka fariseus Paavali heittäytyy tunteelliseksi
13:4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Kristinuskon ydinsanoma:
Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Kalamos kirjoitti aiemmissa viesteissään todella kauniisti siitä, millainen miehen rakkaus vaimoaan kohtaan tulee olla, kun se on Jumalan rakkauden kaltainen.
Siinä on pulma - miten saada Jumalan rakkauden malliin nähden toisin käyttäytyvä kumppani tietoiseksi siitä, että hänen tulisi muuttaa käyttäytymistään? Natanael tarjosi tuolla aiemmin rukousta avuksi siihen tilanteeseen, jos mies aikoo tehdä vääriä päätöksiä jossakin arjen tilanteessa siitä huolimatta, että siihen juttuun vaimolla olisi parempi ehdotus.

Harva ymmärtää kauniisti Kalamoksen tavoin sen, mitä Jumalan rakkaus on.
Moni uskis voi ajatella, että Jeesus on kuningasten kuningas ja herrain herra. Sen toimintamallin kopioiminen merkitsee sitä, että pääsee itse herraksi ja kuninkaaksi ja hallitsijaksi.
Millaisia maalliset kuninkaalliset ja faaraot ovatkaan? Ensinnäkin heillä on yhteinen piirre se, että heillä on paljon omaisuutta suvussaan. Se ei kuitenkaan taida olla omalla työllä hankittua, vaan se on saatu veron kaltaisina tulonsiirtoina alamaisilta. Tässähän on jo yksi käyttäytymismalli miehelle tai vaimolle - pistetään kumppani hyödyntämään varallisuuden kasvamisessa ja palvelemaan kotitöissä.
Business kumppanuus on OK. Yhteiskuntamme toki tuntee termin vapaaehtoistyö, mikä tarkoittanee avustusta ilman odotuksia vastapalveluksista, mutta sitä business kumppanuus ei ole.
Avatar
Annora
 
Viestit: 569
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.02.2019 11:49

Annora kirjoitti:1. korinttolaiskirje, jossa tiukka fariseus Paavali heittäytyy tunteelliseksi
13:4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.


Minä en näe tuossa tunteellisuutta.
Paavali kirjoittaa Hengen innoittamana sen, mitä Rakkaus on.

Ja tuo Rakkaus on Jumalan Rakkaus.
Siis Agape.

Ja se on myös meissä ihmisissä,
kun Jumalan Rakkaus eli Jeesus Kristus asuu meissä.

Mutta kyllä tuo on oivallinen
sovellusluettelo aviomiehille.
Noin heidän tulisi Rakastaa Vaimoaan.

Ja kun noin tapahtuu,
niin vaimon on helppo antautua tuollaiselle Rakkaudelle.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Annora » 25.02.2019 13:08

Se, mitä tässä oli kirjoitettuna, sisältyy seuraavaan viestiin.
Viimeksi muokannut Annora päivämäärä 08.03.2019 15:39, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Annora
 
Viestit: 569
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Annora » 25.02.2019 14:21

Ei ole miesten tai naisten töitä erikseen, kun yhteistä elämää eletään. On yhteiset, yhdessä tehtävät työt. On yhteinen talous, johon kumpikin osallistuu varoillaan. No, ennen kuin joku pääsee vitsiä vääntämään tästä, niin muistutan, jotta pikkuvauvan rintaruokinta on sattuneesta luomiseen liittyvästä biologisesta jutusta johtuen naisen hommana. Entä varainhoito sinä aikana, kun on pikkuvauva taloudessa - se pikkuvauvakin on yhteinen juttu, tällöin kuuluu miehen maksaa se elinkustannukset myös vaimon osalta, sillä vaimon saama äitiyspäiväraha ja lapsilisä ei liene kovin suuri.


No, miten kukakin ja missäkin toimii - jokaisen tulisi voida sovussa päättää perheensä yhteisistä asioista. Joillekin voi sopia se, että toinen tekee vaikka niitä autoon liittyviä juttuja ja toinen laittaa ruokaa. Näinkin voi vastuuta jakaa. Pääasia on se, että kumpikin tekee. Ei siis siten, että toinen vain tekee yhteisen huushollin asioita ja toinen vaan lukee sanomalehtiä tai selaa nettiä tai käy vaan harrastuksissaan.

Esimerkki ihan oikeasta elämästä. Iso koivu kaatui myrskyssä pihalle. Moottorisaha löytyi omasta takaa, mutta klapikone lainattiin. Puoliso sahasi oksat pois ja rungon muutamaan pätkään ja minä kysyin, kuinka klapikone toimii ja sitten "ajoin" sillä koko koivun polttopuuksi. Risut taisin minä siivota. Loppukevennys: opetteliko mies jotain vastalahjaksi - en muista sellaista tapahtuneen.

https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/klap ... komakoneet


No tuossa puhut asiaa Sirkuttaja, kun sanot, että et tahdo alkaa "äiti tyyliin" käskyttämään miestäsi, jotta voisitko nyt laittaa ne astiat tiskikoneeseen tms. Eihän kukaan käskyttämisestä tykkää. Kummankin puolison pitäisi olla sillä tavoin henkisesti aikuiseksi kasvaneita, että he huomaisivat itse ehdottaa, jotta tekisin tuon homman, jos neuvot miten se tehdään.

Loppukevennys: auton renkaitakin olen joskus vaihtanut, silloin kun oli vielä nuori ja nätti.
Ajoin auton huoltoaseman parkkipaikalle ja aloin työhön. Kuinka sattuikaan, liekö poliisisetä ollut kahvilla siellä bensiksellä, vai miten lie. Minä olin siinä auton vieressä kumartuneena polvillani ja takamukseni vissiin kurkotti sievästi ylöspäin. Kun käännyin ja vilkaisin, niin siihenhän se oli taakseni hiipinyt poliisisetä. Ei tuo mitään sanonut, tuijotti vaan. En ollut näkevinänikään. Yhdelle tytölle sitten kerroin tästä, niin hän sanoi, jotta olisit sanonut sille, että mitä siinä tuijotat - tule auttamaan siitä.
Avatar
Annora
 
Viestit: 569
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja Sirkuttaja » 25.02.2019 20:06

Otsikko jäi, en olisi sitä poistanutkaan. Poistin muut viestit, koska olen huono asiaan ottamaan kantaa.
Sirkuttaja
 

Re: Miehen ja naisen tehtävät

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.02.2019 20:11

En ymmärrä, miksi poistit viestisi.
Ilman Sinua tätä keskusteluahan ei ollenkaan olisi.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

EdellinenSeuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron