Kymmenykset, onko voimassa?

[kalamos]

Kärsivätkö lapsesi tuolloin nälkää?

[Sirkuttaja]

No ei, mutta tuskin sillä toisellakaan kun annoin matkustamiseen rahaa. Pointti oli niinkuin minun näköalattomuus asioiden suhteellisuuteen. Luulen että se toinen kuitenkin kävi töissä ja minä en.

[kalamos]

Minun kokemukseni on,
että Jumala ei koskaan jää velkaa.

[Sirkuttaja]

Kohtasinko Jumalan ja lainasin Hälle rahaa? Nyt minäkään en ymmärrä sanojasi.

En ole pyytänyt rahoja takaisin, annettu mikä annettu, toinen ei jäänyt velkaa, koska se ei ollut laina.

[kalamos]

Kymmenykset annetaan nimenomaan Jumalalle.


kaikesta, mitä minulle suot,
minä totisesti annan sinulle kymmenykset

[Natanael]

Kirjoittaja toteaa ketjun avauksessaan Paavalin ohjeistavan, että kristittyjen tulisi antaa niin kuin hänen sydämensä kehottaa eikä minkään säännön tai vaatimuksen pakottamana. Kyselen nyt, voimmeko tehdä juuri tuollaisen johtopäätöksen Jumalan Sanan ilmoituksen perusteella. Tällaisella sivustolla asian perusteellinen käsittely on sula mahdottomuus, joten yritän tuoda esille joitakin ydinkohtia.
Kymmenykset tulevat ensimmäistä kertaa esille Raamatussa, kun Aabram antaa Melkisedekille (täällä oma ketjunsa) kymmenykset ja seuraavan kerran Jaakobin saatua Jumalalta siunauksen ja antaessaan kiitollisena siitä kymmenykset. Kaikki antaminen oli vapaaehtoista eikä siihen ollut Jumalalta tullutta määräystä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on historian tutkijoilta saatu tieto, että Aabrahamin aikaan ympärillä olevissa pakanauskonnoissa oli tavallista maksaa kymmenyksiä korkeassa asemassa oleville henkilöille.
Mennään suoraan asian ytimeen ja katsotaan kaikki ne kolme kohtaa, joissa Jeesus puhuu kymmenyksistä.
”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää” (Matt.23:23).
”Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä” (Luuk.11:42).
”Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani” (Luuk.18:12 – fariseus kehuu omaa hurskauttaan).

On merkittävää, että jokaisessa tapauksessa Jeesus tuomitsee kymmenysten harjoittajat tekopyhiksi - miksi? Koska he laiminlöivät Matteuksen. 23. luvussa “oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden”, Luukkaan 11. luvussa ”oikeuden ja Jumalan rakkauden” ja Luukkaan 18. luvussa nöyryyden ja katumuksen. Asiat, jotka he laiminlöivät, olivat paljon tärkeämpiä kuin ne asiat, jotka he tekivät. He olivat uskonnollisia näyttelijöitä – tekopyhiä. Fariseukset määräsivät kymmenysten maksamien pikkuasioista, joita laki ei erityisesti ollut määrännyt samalla kun he laiminlöivät suuremmat asiat, jotka laki oli määrännyt.
Jeesuksen sanat kymmenyksistä ”..eikä noitakaan sikseen jättää” vaatii selvennyksen. Jeesuksen ollessa maan päällä elettiin Juudeassa aikaa, jolloin leeviläinen pappeussuku ja temppelin uhrimenot olivat vielä voimissaan. Lainkuuliaisena Jeesus halusi noudattaa Vanhan testamentin käytäntöä ja tukea Israelin teokraattista (juutalaiseen uskontoon liittyvää) hallintoa. Temppelimenojen toimitukset olivat tärkein kohde, mihin kymmenyksiä kerättiin. Kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen, niin Jerusalemin temppeli tuhottiin n. vuonna 70 ja siihen loppui leeviläisen papiston tehtävät uhritoimituksineen.
Jeesus ei kiitellyt fariseuksia heidän kymmenysten maksamisistaan enkä löydä Raamatusta perusteita sille, että Jeesus olisi määrännyt kymmenykset Hänen ylösnousemuksensa jälkeen syntyneelle alkuseurakunnalle ja sen kautta myös meidän ajan uskoville.

Kymmenysten maksaminen oli siis Vanhan testamentin käytäntö tukea ”Israelin” teokraattista hallintoa. On mahdotonta rehellisesti kopioida sitä keinona rahoittaa Uuden testamentin seurakuntaa tai Jumalan valtakuntaa. UT ei sitä opeta ja niistä, jotka yrittävät opettaa sitä tänä päivänä, voi tulla tekopyhien fariseusten kaltaisia. He saattavat lisätä omia käsityksiään Jumalan Sanaan ja niin tekemällä laiminlyövät monia tärkeämpiä asioita koskien “oikeutta, laupeutta, uskollisuutta … ja Jumalan rakkautta”. Koetelkoon jokainen itseään.
Kristuksen lausunto uusista yrttikymmenyksistä, joilla ei ollut mitään raamatullista pohjaa ja jotka fariseuksille merkitsivät niin paljon, vie meidät katsomaan, mitä oikeat kymmenykset sitten olivat. Laki vaati juutalaisia pyhittämään kymmenennen osan omaisuudestaan leeviläisten kannatukseen (3.Moos.18:20-24). Toisen kymmenennen osan he maksoivat pyhäkön palveluja varten, tavallisesti karjana ja viljana, mutta jos he asuivat kaukana palvontapaikasta, he muuttivat ne rahaksi (5.Moos.14:22-24). Näiden lisäksi oli joka kolmas vuosi yksi kymmenesosa annettava köyhille syötäväksi heidän omilla asuinpaikoillaan (5.Moos.14:28-29), joten lähes kolmannes juutalaisten omaisuudesta oli lailla pyhitetty uskonnollisiin palveluihin.” Eräiden Raamatun tutkijoiden tarkempi laskelma asettaa summan noin 23-24 prosenttiin perheen tulosta. Tämä on melko lähellä nykyistä keskimääräistä verorasitusta useimmissa länsimaissa.

Henkilökohtainen taloudenhoitajuus, ei kymmenysten maksaminen, on se mitä UT opettaa. Paavali sanoo, että se mitä vaaditaan on uskollisuus. Olet vastuussa Jumalan sinulle antaman rahan käyttämisestä. Ei ole seurakunnan asia – ei minkään seurakunnan - sanoa sinulle mitä tehdä sillä. Jumala tulee vetämään sinut suoraan tilille (Luuk.16: 1-2, 1.Kor.4:2). Kylväminen ja leikkaaminen ovat muuttumattomia lakeja kaikilla alueilla, Jumalan valtakunta mukaan lukien. Jumala rakastaa iloista antajaa (2.Kor.9:6-7). Sen täytyy olla vapaaehtoista ja ilman pakkoa tai sopimatonta painostusta. Unohdammeko uhratessamme tärkeämmän, lähimmäisen rakastamisen?

”Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban' - se on uhrilahja.”

Jouduin pohtimaan tätä kysymystä tuskaisesti kymmenisen vuotta sitten, kun jotkut seurakuntalaiset olivat sitä mieltä, että kun antaa 10% seurakunnalle, niin voi hyvällä omallatunnolla käyttää loput omiin tarpeisiinsa. Samaan aikaan oli äärimmäisessä köyhyydessä eläviä lähimmäisiä; eräässä perheessä tehtiin vain lapsille ruokaa ja vanhemmat sinnittelivät leivällä ja kaurapuurolla saadakseen välttämättömät menot maksetuksi. Yllä olevaa Markuksen evankeliumin kohtaa mukaellen: minun ei tarvitse enää antaa, sillä olen antanut jo hurskaasti uhrilahjan Jumalan valtakunnan työlle.

[Kirjoittaja]

Ja täällä kuolevaiset ihmiset ottavat kymmenyksiä, mutta siellä se, jonka todistetaan elävän.

Osaatteko selittää, mitä tämä tarkoittaa, jos kerran kymmenyksia ei tarvitse kaavan mukaan maksaa, tässähän sanotaan, että Jumala edelleen ottaa kymmenyksiä. Vai viittaako se juutalaisiin, jotka eivät ole kuulleet vielä Jeesuksesta?

Kyllä itse olisin sitä mieltä, että uudessa liitossa kaikki olisi Herran, ei vain 10%. toki voi olla helpompaa teoriassa.

[Sirkuttaja]

Minusta on hölmöä edes ajatella, että Jumalan mielisuosion voisi rahalla ostaa. Eikö järkikin sano, että asenne elämään ja muihin ihmisiin pitäisi olla tärkeämpi seikka kuin se paljonko rahaa laittaa johonkin...

[kalamos]

Jeesus käski antaa Jumalalle sen,
mikä Jumalan on.
On siis mahdollista,
että me varastamne Jumalalta.


Riistääkö ihminen Jumalalta?
Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte:
"Missä asiassa me sinulta riistämme?"
Kymmenyksissä ja antimissa.
Te olette kirouksella kirotut,
kun te, koko kansa, riistätte minulta.
Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen,
että minun huoneessani olisi ravintoa,
ja siten koetelkaa minua,
sanoo Herra Sebaot:
totisesti minä avaan teille taivaan akkunat
ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

[Sirkuttaja]

no ei ne siunauksen auvot tule seurakuntiin rahan syytämisellä. Vanhan testamentin aikaan, Jumalan seurakunnan rakenne koostui yhtenäisistä perhekunnista, jota kutsuttiin juutalaisiksi, koko yhteisö oli varmastikin toistenssa varassa ja siitä, että toiset huolehtivat toisistaan.