Rivien välissä esillä on vaikea kysymys: ”Kuinka heidät tuomitaan, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta?” Minunkin mieltäni tämä ristiriitaisuus hämmensi nuorempana paljon. Jos Jumala on rakkaus ja oikeudenmukainen, kuinka Hän voisi tuomita kadotukseen niitä, jotka eivät koskaan edes kuule evankeliumia ja toisaalta, Raamatun mukaan ihminen pelastuu vain uskon kautta Jeesukseen. Eihän kukaan voi uskoa Jeesukseen ellei koskaan elämänsä aikana saa edes kuulla Jeesuksesta.
Tätä asiaa käsiteltiin aivan äskettäin hyvinkin laajasti. Eiväthän Aadam ja Eeva ja hänen jälkeensä tulleet VT:n aikaiset ihmisetkään saaneet kuulla Jeesus-nimisestä Jumalan pojasta syntien sovittajana. Jo Aadam ja Eeva saivat kuitenkin kuulla evankeliumin sielun vihollisen voittajasta Jumalan tuomitessa käärmeen muodossa olleen Saatanan.
”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1.Moos.3:15).
Eeva sai armon ja uskoi.
”Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran avulla." (1.Moos.4:1)
Eevan iloinen huudahdus suoraan hebrean kielestä tarkemmin suomennettuna olisi: ”Olen saanut pojan, Herran” tai hieman vapaammin suomennettuna, mutta oikeassa merkityksessä ”olen saanut pojan, joka on Herra”. Eeva osoittaa sekä uskoa, että kiitollisuutta Luojalleen. Sieluni korvilla voisin kuulla Eevan sopertelevan: ”Jumala ei hylännyt minua kuolemaan. Hän on antanut lupauksensa mukaan minulle pojan, joka tulee kerran polkemaan rikki käärmeen pään. Jumala ei hylkää eikä jätä minua, vaan Jumala antaa minulle voiton vihollisestamme!” Eeva uskoi sydämessään kerran ristillä hänen syntinsä sovittavaa tulevaan poikaan, Jeesukseen Kristukseen.
Omaisuuskansaansa Israeliakaan Jumala ei hylännyt. Hän määräsi temppelissä suoritettavan uhrijärjestelmän. Jumala halusi johdattaa omaisuuskansansa suuren armahtajan eteen. Syntiuhri oli armon anomista Jumalalta, vetoamista hänen lupaukseensa antaa anteeksi.
Näin Israelin usko oli juuri sitä samaa kuin meidänkin: ei ansiosta vaan armosta – erona oli e, että VT:n ihmiset kurottautuivat edessä olevaan ristin sovitukseen me taas jo menneisyydessä tapahtuneeseen.
Omalle kansalleen Israelille Jumala sentään antoi ilmoitusta monien profeettojen kautta, entä aivan ulkopuoliset? Eniten olen saanut tähän vaikeaan kysymykseen ymmärrystä Roomalaiskirjeestä. Sana osoittaa, että kaikilla ihmisillä on tietoa Jumalasta, vaikka he eivät koskaan olisi nähneetkään Raamattua. Tämä tieto on nähtävillä ihmeellisesti luodussa luomakunnassa ja tunnistettavissa jokaisen ihmisen omassatunnossa.
Paavali (Room.1:19) kirjoitti:”sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.”
Ihmeellistä luomakuntaa ja omaa pienuuttaan ihmettelevän ihmisen pitäisi tulla vain yhteen johtopäätökseen. Kaiken tämän takana täytyy olla suuri Luoja. Heillä ei ole Jumalan edessä mitään puolusteltavaa.
Paavali (Room.1:20) kirjoitti:”Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa.”
Kaikilla ihmisillä, kaikkina aikoina, on mahdollisuus myös paaduttaa sydämensä.
Paavali (Room.1:21) kirjoitti:”…koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.”
Tämä näkyy Jumalan vastustamisena. Vastustaessaan Jumalan tekoja he niiden sijasta alkavat palvoa ja jumaloida oman mielensä mukaisia asioita. He tekevät itse valintansa, joten mainitsemani jakeen 20 mukaisesti heillä ei Jumalan edessä ole mitään puolusteltavaa.
Paavali (Room.1:23) kirjoitti:”ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.”
Jokaisella ihmisellä on omatunto, joka ohjaa meidän toimintaamme. Viimeisellä tuomiolla, kun kirjat avataan, nähdään keiden omattunnot todistavat heidän armonkaipuunsa puolesta ja keiden kohdalla heidän ajatuksensa syyttävät heidät kadotukseen. Ajattelen niin, että Jumala tuomitsee ihmiset kadotukseen sen Jumalasta kulloinkin saadun tiedon mukaan, mikä heillä on ollut saatavilla – ja mihinkä he eivät ole kuitenkaan uskoneet. Jokainen, joka huokaa armahtajan puoleen sydämessään, pelastuu – tähän ei vaikuta se, tietääkö armoa pyytävä, että armahtajan nimi on Jeesus. VT kertoo paljon sellaisista uskon kautta perille päässeistä, jotka elivät paljon ennen Golgatan ristin tapahtumia.
Jumalan tahto ja kehotus on selvästi se, että nyt, kun tiedämme n. 2000 vuotta sitten tapahtuneista ristin tapahtumista, niin uskovat lähtevät julistamaan evankeliumia kaikille kansoille. Kyseleehän Paavalikin Roomalaiskirjeen 10:nnessä luvussa, kuinka kukaan voi uskoa, ellei kukaan lähetä julistamaan kansoille evankeliumia. Meillä on tietoa Jeesuksesta, me tunnemme pelastavan evankeliumin, meille Jeesus on antanut kehotuksen julistaa ilosanomaa kaikkialle maailmaan. On lähdettävä ja lähetettävä. Meillä ei ole mitään puolusteltavaa.