Niin kuningashuone kuin kansakin elivät hyvin vaikeita aikoja. Juudan veljeskansa Israel oli viety pakkosiirtolaisuuteen Assyyriaan yli sata vuotta sitten, ruoasta oli huutava pula, etelästä maata ahdisti Egypti, pohjoisesta uhkasivat kaldealaiset ja 'ylhäältä' Israelin Jumala. Jeremia ja Hesekiel toimivat tuohon aikaan profeettoina. Heidän kirjoistaan sekä Kuningasten Kirjoista ja Aikakirjoista olen etsinyt tietoa kunigas Joojakin ja Sidkian vaiheista, joista nyt jotakin tässä sillä nekin on tallennettu meille opiksi.
(Room. 15:4) Paavali kirjoitti:Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi,
että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Joojakin ja Sidkia olivat Daavidin jälkeläisiä ja siksi oikeutettuja nousemaan valtaistuimelle. Kumpikin tuli kuninkaaksi nuorena, Joojakin 18-vuotiaana Sidkia 21-vuotiaana. Yhteistä heillä nuoren ikänsä lisäksi oli, että he elivät jumalatonta elämää. "He tekivät sitä, mikä on pahaa Herran silmissä" (2.Kun. 24:9, 19). Heillä ei ollut siveellistä ryhtiä -kun itsekin elivät jumalattomuudessa- puuttua paatuneen kansan pinnalliseen ja jumalattomaan menoon. Juudan kansan tilasta kerrotaan
(2.Aik. 36:16) Kronikoitsija kirjoitti:He pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.
Jeremia julisti kansalle ja kuningas Joojakinille ja Sidkialle, että Jumalan rangaistustuomiot olivat aivan lähellä ja peruuttamattomia; pakkosiirtolaisuus kohtaisi heitä. Hän kehotti antautumaan Nebukadressarille, Baabelin kuninkaalle.
Tässä eteenpäin Joojakin ja Sidkia toimivatkin sitten eri tavoilla. Ahdistettuna Joojakin noudatti profeetan neuvoa ja antautui Nebukadressarille (2.Aik. 36:10), mutta hänen jälkeensä valtaistuimelle noussut Sidkia ei. Sidkia turvautui inhimilliseen voimaan -Egyptin faaraoon ja hänen armeijaansa- selviytyäkseen ahdingosta. Hän ei totellut Jumalan käskyä antautua eikä alistunut Herran kurittavan käden alle. Faarao riensikin Sidkian avuksi, mutta hävisi taistelussa Nebukadressarille. Nyt Juudan kukistuminen oli lähellä, sillä Nebukadressar tuli ja piiritti Jerusalemia. Silloin Sidkia kääntyi profeetta Jeremian puoleen kysellen, eikö Herra tekisi ”ihmeen, kaikkien ihmeittensä vertaisen” (Jer. 21:2). Hän toivoi -kun Egyptin armeija ei ollut tuonut ratkaisevaa apua hänelle- yliluonnollista vapautumista vihollisesta ihmeen kautta kuten hänen esi-isänsä Hiskia sai sellaisen kokea assyyrialaisten piirittäessä Jerusalemia noin 120 vuotta aikaisemmin (Jes. 37, 2.Kun.19). Mutta Jeremian vastaus Herralta oli varsin tyly, aivan päinvastainen kuin Hänen vastauksensa aikoinaan hurskaan Hiskian rukoukseen. ”Minä itse sodin teitä vastaa”, sanoi Herra Sidkialle (Jer. 21:4).
Sidkia pelkäsi kaldealaisia ja omiaan, että antautuneena hänet jätetäisiin heidän väkivaltaisen mielivallan armoille. Sidkia pelkäsi ymmärrettävistä syistä väkivaltaisia vihollisiaan, mutta hän pelkäsi enemmän ihmisiä kuin Jumalaa (Jer.38:19). Vielä kerran Jeremia yritti rohkaista kuningasta luottamaan Herraan. Jeremia sanoi
(Jer.38:20) Jeremia kirjoitti:Ei jätetä. Kuule vain Herran ääntä, kuule, mitä minä sinulle puhun, niin sinun käy hyvin, ja sinun henkesi säilyy.
Juudan viimeinen kuningas ei totellut Herran ääntä eikä luovuttanut. Kun raskaan piirityksen jälkeen Jerusalem vallattiin pakeni Sidkia kaupungista, mutta vihollinen tavoitti hänet. Sidkia vietiin kuningas Nebukadressarin eteen Riblan kaupunkiin. Sidkia oli silloin 32-vuotias. Hänen nuoret poikansa tuotiin paikalle ja surmattiin isän silmien edessä ja sitten isältä puhkaistiin silmät ja hänet lähetettiin vaskikahleissa Baabeliin, jossa hän kuoli. Järkyttävä kohtalo joka toteutui Jeremian sanan mukaan, kun Sidkia luopui loppuun saakka Herrasta (tuomiosta Jer. 38:21-23, sen täytäntöönpanosta Jer. 39:5-7). Hesekiel oli myös ennustanut Sidkian kohtalosta
Näin Herran sana kävi toteen Sidkian kohdalla; sokeana hänet vietiin Baabeliin ja sinne hän kuoli.(Hes. 12:13) Hesekiel kirjoitti:Minä levitän verkkoni hänen ylitsensä, ja hän takertuu minun pyydykseeni; minä vien hänet Baabeliin, kaldealaisten maahan, mutta sitä hän ei saa nähdä, ja sinne hän kuolee.
Mutta miten lopuksi kävi Joojakinille, joka nöyrtyi. Pitkän ajan hän joutui viettämään vankeudessa ja kurjissa olosuhteissa. Voimme vain arvailla hänen tunnoistaan ja kokemuksistaan vieraalla maalla vankeudessa joka alkoi hänen ollessa 18-vuotias ja päättyi 37 vuotta myöhemmin 55-vuotiaana, mutta ei suinkaan kuolemaan. 2.Kun. 25:27ss kertoo hänen kohtalostaan seuraavaa
Kolmantenakymmenentenä seitsemäntenä vuotena siitä, kun Joojakin, Juudan kuningas, oli viety pakkosiirtolaisuuteen, kahdennessatoista kuussa, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, korotti Evil-Merodak, Baabelin kuningas, samana vuonna, jona hän tuli kuninkaaksi, Juudan kuninkaan Joojakinin pään, vapauttaen hänet vankilasta. Ja hän puhutteli häntä ystävällisesti ja asetti hänen istuimensa ylemmäksi muitten kuningasten istuimia, jotka olivat hänen tykönänsä Baabelissa. Hän sai panna pois vangin puvun ja aina aterioida hänen luonaan, niin kauan kuin eli. Ja hän sai kuninkaalta elatuksensa, mitä kunakin päivänä tarvitsi, vakinaisen elatuksen, niin kauan kuin eli