rupattelija kirjoitti:Jos ei ole muita hiottavia, kun on yksin, voiko omat lihalliset luonteen piirteet hiota myös?
Nyt kun keskustelemme panettelusta,
niin se ei ainakaan ihan yksin onnistu.
Pitää olla joku toinen,
josta panetellen kertoa
totuuksia tai valheita.
Ja vielä tarvitaan kolmaskin,
jolle panettelee lähimmäistään.
Mutta tietenkin ihan yksin
voi muuten kompuroida,
ja kyllä siinä särmät hioutuvat.
Kun kihlauduin morsiameni kanssa,
niin sormukset olivat sellaiset,
joissa oli sellainen särmäkuvio.
Minun sormukseni hioutui aika pian niin,
että terävä ulkokulma tuossa kuviossa
tasaantui pyöreäksi.
Silloin jäljelle oli jäänyt enää
vähän väliä ikäänkuin upotettu terävä tähti.
Sormus siis muutti muotoa.
Pidin uskollisesti sormusta
kaikenlaisissa töissä.
Lapiolla maata kaivettaessa
ja moottorisahaa käyttäessä jne.
Varmaan on niin,
että jos saa rankan palvelutehtävän,
niin se väistämättä merkitsee sitä,
että nuo muita raapivat särmät
täytyy tulla hiotuksi pois.
Esimerkiksi panettelu.
Ja kuten edellisessä viestissä
Raamattua lainasin,
niin vieläpä ... kaikki panettelu.
Me uskovat taidamme kyllä
olla monesti suorastaan kuuluisia siitä,
mitä Paavalikin pelkäsi kohtaavansa
Korinton pyhien keskuudessa:
Paavali (2 Kor 12:20) kirjoitti:Minä pelkään,
että teidän keskuudessanne ehkä on
riitaa, kateutta, vihaa,
juonia, panetteluja, juoruja,
pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä
Vähän ennen tuota
Paavali kertoo omasta heikkoudestaan.
Hän oli niin erinomaisten ilmestysten tähden
vaarassa langeta ylpeyteen.
Siihen varmaan voi langeta ihan
ylhäisessä yksinäisyydessään.
Niinkuin Luciferillekin kävi.
Hän vaan päätti korottaa itsensä
muita säihkyviä kiviä korkeammalle.
Ja Jumalan rokotus tätä ylpeyttä vastaan
oli aika erikoinen.
Paavali (2 Kor 12:7-10) kirjoitti:
Ja etten
niin erinomaisten ilmestysten tähden
ylpeilisi,
on minulle annettu lihaani pistin,
saatanan enkeli,
rusikoimaan minua,
etten ylpeilisi.
Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa,
että se erkanisi minusta.
Ja hän sanoi minulle:
"Minun armossani on sinulle kyllin;
sillä minun voimani tulee täydelliseksi
heikkoudessa".
Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani,
että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Sentähden minä olen mielistynyt
heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin,
Kristuksen tähden;
sillä kun olen heikko,
silloin minä olen väkevä.
Savenvalajan käsissä me olemme.
Ja jotenkin Jumala tekee meistä
kelvollisen astian tarkoittamaansa käyttöön.
Ja kun tuo prosessi
on polttouunia myöten käyty läpi,
niin eipä siinä enää tee mieli panetella,
eikä mitään muutakaan.
Voi vain todeta:
Hänen armossaan on minulle kyllin.