witness blogi

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.
ViestiLähetetty: 15.03.2018 22:10
Ahdistuksissani olen kuulostellut, missä mennään tai paremminkin minne mennään..

Tunnistan rukoustaakan kuin myös sen, kun ies nostetaan harteilta ja - vaihdetaan soveliaaseen.

Pitkästä aikaa sydämelleni puhuttiin: 'Jos tietäisit, kuka minä olen, jättäisit kaiken ja seuraisit minua.'

:agape:
ViestiLähetetty: 30.03.2018 04:40
Siitä on kauan aikaa, kun olen viimeksi ollut pääsiäisenä vapaalla töistä. Neljä vapaapäivää!

Eilen illalla nukuin 3 tunnin päikkärit ja melko pian nukahdin yöunille. Nyt jaksaa..

Ajassamme on vallalla jokin muka-rehellisyys, jonka nimissä ihminen jalostuu. Tässä yhteydessä ei tule mainituksi Jumala ja vielä vähemmän Hänen kunniansa. On anteeksipyyntöjä ihmiseltä ihmiselle, muttei ihmiseltä Jumalalle.

Pääsiäinen on minulle vuoden merkityksellisin aika. Varmaankin otan tänään ehtoollisen yksin kotona.
ViestiLähetetty: 28.05.2018 23:43
Tämä päivä kosketti, kun Suomen lippu täytti 100 vuotta. Siinä olin ja vain katsoin lippua, heti herättyäni.

'Once in a lifetime' -asioita tapahtuessa käy mielessä, että niin on menneiden sukupolvien aikanakin tapahtunut heille merkittäviä asioita, joista nyt luetaan historian kirjoista.

Itse haluan palauttaa mieleen Jeesuksen ristinkuoleman Golgatalla, vaikken ole ollut paikalla. Varmaan paikallaolleista osa muisti sen koko loppuelämänsä, kun taas osalle Hän oli vain yksi monista ristiinnaulituista osan murehtiessa tapahtunutta ilman toivoa ja tietoa ylösnousemuksesta.

Onkin etuoikeutettua saada olla osallnen siitä pelastuksesta, minkä Jeesus hankki ristillä kuollessaan. Moni on saanut kuulla ilosanoman vuosisatojen aikana eikä se ole muuttunut eikä vähentynyt voimassaan. Mutta aina on ollut heitä, joille tuo sanoma on ollut yhdentekevää tai satua. Ja sitten on uskonto, jossa on lupa uskoa vain tietyn verran ja tietyllä tavalla.

Rukoilen, etten koskaan pitäisi uskoa itsestäänselvyytenä, vaan saisin säilyä opetuslapsena.
ViestiLähetetty: 22.06.2018 06:37
Halusin parikymppisenä löytää runon, jossa olisi - sielu! Luin ja petyin, mutta jotakin löysin! Joitakin helmiä oli kirjoitettu vuosikymmenten varrella jälkipolville, mutta myös sivukaupalla vuodatusta, johon en mielistynyt.

Noina aikoina heräsi halu kirjoittaa, mutta hyvin pian huomasin suoltavani tekstiä, joka meni ravinneköyhän vuodatuksen piikkiin.

Niinä hetkinä, kun teksti kukki, tulin siunatuksi. Tämä kirjoittaminen kulkee kuin sydämen tahtiin: tunnistaessani ylhäältä johdetun elämän sykkeen, herää tahto tallettaa jotakin siitä - kuin matkamuistoksi tai evääksi päivän matkalle.

Uusia runosia odotellessa. :agape:
ViestiLähetetty: 22.07.2018 05:57
Äskeisen äitini poismenon aikaan havahduin iltayöllä lähes valmiiseen tekstiin:

Sinä iltana
kesä oli ja kukki,
kuin lapsena
olimme koolla kaikki.


Hautajaiset oli eilen, ja laitoin tekstin kuolinilmoitukseen, kun se oli sopivan lyhyt.

Vielä viikko töissä ennen lomaa. Tämä kesä oli ja kukki.
ViestiLähetetty: 30.07.2018 22:33
Menin käymään haudalla ja se oli - tyhjä! Ei toki vastaavaa kuin mitä evankeliumissa Maria sai kokea, mutta häivähti ohuesti mielessä 'mitä on tapahtunut'.

Kuivuneet kukkaset ja kukka-asetelmat oli hävinneet kummulta ja muistonauhat oli taiteltu kiven alle.

Ajattelin, mahtoiko Magdalan Maria ajatella, että olisipa hän tullut paikalle aiemmin.
ViestiLähetetty: 09.08.2018 07:30
Lopunajat eivät tule on/off-katkaisijasta, vaan ne ovat (olleet) jo vaikuttamassa ja suuri on se joukko, joka ei siihen usko, vaikka näkee.

Keitä he kuulevat, kenen sanan he uskovat, kenen luo he tulevat? Sitten kun ahdistus suurenee, tavara menettää merkityksensä, struktuurit murenevat..

Lopunajan julistajana oleminen ei ole kiitollinen tehtävä, mutta autuas se, joka rohkenee käydä esiin ja kertoa, kuinka armon aikakausi on vielä käsillä ja pelastuksen päivä on tänään.

Muuttakoon Jumala ihmissydämen mieleisekseen, niin että se huoli on pois julistajalta, joka keskittyy vain ilosanoman tuomiseen!
ViestiLähetetty: 18.08.2018 09:16
Nyt maistuu kirjoittaminen! Ja se on paljoa se. Silloin voi tulla tarve suodattamiselle, jos sanat kertovat tarinaa, jolla ei ole primaarista iankaikkisuusarvoa, mutta kuinka sitä voi mitata, jos toinen rakentuu eri asioista..

Loma merkitsee minulle rytmin murtamista. Mikä onkaan ihanampaa, kun voi yön hiljaisena hetkenä istahtaa parvekkeelle hetkeksi? Jostakin syystä näitä hetkiä on ollut harvassa, mutta viime yönä hereillä ollessani tuli ajatus 'vertailukohdasta'. Ja siinä muistui mieleeni Jeesuksen vertaukset, kuinka niissä käytettiin konkreettista, aistein havaittavaa asiaa - vertailukohtana.

Parhainkin, tavoiteltavin ja houkuttelevin tässä ajassa on mitaltaan ja määrältään kovin köykäistä verrattuna taivaan vastaavaan, mutta kuinka sitä voisi käsittää.

Ihminen, joka on kiinni jossakin, tarvitsee näköalan, jota kohti edetä. Kuinka moni nauttiikaan katsella ulappaa, kukkaniittyä, poutapilviä tai joutsenparvea, vaikkei ne itsessään ole ratkaisu. Jo ymmärrys, että ajallinen on vain välivaihe, tuo tähän hetkeen tarvittavaa balanssia.

Alkuviikolla vieraillessani vuotta nuoremman siskoni luona yöpaikkani kirjahyllyssä oli pieni kirjanen. Lukiessani huomasin, että sen kirjoittaja, pastorin vaimo, on virolainen. Olin hiljakkoin kotiutunut lomamatkalta Saarenmaalta, ja osin siksi jatkoin lukemaani. Kirjanen siunasi minua ja löysin kirjoittajan facebookista. Vaihdoimme tervehdyksen, sydämellisesti. Niin, kuinka tuttavallisesti voimmekaan tervehtiä Häntä, joka aina on paikalla!

Kerran katsellessani erästä elokuvaa, jossa toimiston pöydällä oli valokuvat läheisistä, tuli niin rakkaana ajatus, kuinka Jumalalla on työpöydällään valokuvat omistaan, ja Hän aina pitää heistä oikein hyvää huolta.
ViestiLähetetty: 01.09.2018 17:14
Tänään puolukkametsässä kirkastui pari Raamatun totuutta ihan vain omalle sydämelleni:

Jumalan armo on niin suuri, että viimeksi tulleille annetaan sama täysi mitta kuin ensiksi ehtineille.

Ja jos sydän on nurja sen vuoksi, että itse aiemmin tulleena ei saa bonusta, se katkeroittaa.

Voi, jos hetkenkin voisi katsella asioita Jumalan taivaasta ja unohtaa oman rajallisen ajattelutapansa! Kai sitä voi pyytää, etten minä, vaan niinkuin Sinä?
ViestiLähetetty: 16.09.2018 05:43
Parisen viikkoa sitten olimme puolukassa kuumana syyspäivänä. Hirvikärpäsiltä en välttynyt, vaikka minulla oli verkkohuppu päässäni. Muistelen jossakin vaiheessa ottaneeni silmälasini pois, kunnes metsästä poistuttuamme huomasin, ettei niitä löytynyt mistään.

Kävimme etsimässä niitä, mutta tuloksetta. Eilen olimme jälleen samassa metsässä. Puolisoni etsi vielä lähettyvillä, mutta minä luovutin. Tiedäthän, kun tulee sellainen olo, ettet enää osaa etkä kykene tekemään mitään. Muistui mieleeni, että silloin (jos milloin) on soveliasta ainakin - rukoilla.

Laitoin silmät kiinni, mutta avasin hetimiten, kun koin, että yritän itse lisätä rukoukseen jotakin. Samoin en ristinyt käsiäni. Rukous oli hyvin paljas ja yksinkertainen. Jokin aiempi vastaava tilanne vuosien takaa nousi mieleeni, josta ennen rukousta mainitsinkin puolisolleni: tulisi aina matkalla jättää merkkejä muistutukseksi, joka helpottaisi alueen rajaamista etsinnöissä.

Välittömästi rukoiltuani havahduin maassa olevaan pieneen paperinenäliinaan. Muistin, kuinka marjareissulla minulla oli yksi puhdas nenäliina mukanani, jonka puolitin puolisolleni, kun me molemmat pyyhittiin otsalta hikeä! Ajattelin, että toinen voisi olla lähellä. Otinkohan pari askelta, kun toinen nenäliinanpuolisko jo näkyi. Ja sen vieressä - silmälasit. Ja ne katsoivat suoraan minuun!
EdellinenSeuraava

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa