witness blogi

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.
ViestiLähetetty: 29.07.2016 07:11
Opiskellessani mielenterveyshoitajaksi tehtiin ero kahden asian välllä: ammatillinen empatia ja kuluttava sympatia. Mielikuvana jäi mieleen, miten autettaessa ihmistä syvästä kuopasta sympatia hyppää syvyyksiin itse, jolloin molemmat ovat loukussa, kun taas empatia auttaa kuopan reunalta, esim. hakee tikkaat.

Liian usein olen löytänyt itseni sympatian syvyyksistä, ja seurauksena on tyhjä takki ja lepattavat kaulukset. Siinä voimattomuudessa ei ole enää hyviä sanoja, vain harhailevia katseita päästä pois ja piiloon.

Kehityskeskustelujen ja työnohjausten kautta olen saanut löytää sen 'roolin', mikä kuuluu tiimityön tekjälle. 'Parhaamme teimme 24/7.' Muistan, miten rohkaistuin joskus ajattelemaan vuoroni vaihduttua, jotta parempi jatkaa. Ajatuksena ei ollut itseni väheksyminen, vaan vapauttaminen puntaroimasta ja säätämästä. Sittemmin hyväksyin, ettei toisen paremmuus jossakin asiassa sekään ole itseltäni pois, vaan se oli hänen osaamisalansa ja vahvuutensa.

Ihmisestä voi välittää sellaisenaan. Juurikin Jumalan ihminen ei välittäessään kysele omien oikeutuksiensa, mieltymyksiensä tai käsittämisiensä perään. Siinäkö kohden yli ymmärryksen käyvä agape astuu kuvaan? Kun ei selitetä, oiota, perustella tai pähkäillä.

Tässä kohden tulee mieleen Jeesus - ei pakopaikkana (vaikka miksei), vaan esikuvana. Hän, todellakin!
ViestiLähetetty: 10.09.2016 09:19
Jostakin luin joskus, kun uskova yritti kitkeä ja kätkeä elämästään asioita, joista oli kiinnostunut, mutta jotka joko yleisen mielipiteen tai oman näkemyksen mukaan eivät olleet niitä toivottuja asioita. Sielunhoitaja (vaiko joku lähimmäinen) oli antanut neuvoksi rukoillen miettiä, josko Jumala olisi antanut nuo asiat leivisköiksi, joilla asioida.

Sain eilen ystäväpostia, jossa kerrottiin toisten konkreettisista parantumisista. Lukiessani aamusella viestiä olin muodollisesti iloinen, koska takaraivolla oli odotus omista koetuloksista, joista minulla oli soittoaika samana iltapäivänä. Töiden jälkeen tiskatessani minulle selkeästi muistutettiin tuosta aamulla luetusta viestistä, että 'se koskee minuakin: saisin liittyä terveiden joukkoon'.

Lääkärin soitto viipyi, mutta minulla oli etukäteen luottavainen ja kiitollinen olo. Järkeni sanoi, ettei mitään kiireellistä voinut olla kyseessä, olisihan siitä soitettu nopeammin. Kun sitten lääkäri illemmalla soitti, hän kertoi, että oli ollut atk-ongelmia ja pahoitteli odottelua. Koetulokset olivat ok ja jouluksi sovittua kontrolliaikaa siirrettiin kevääksi.

Kirjoitan tämän auki: Minulla on ollut suunnaton Israel-ikävä viimeiset muutama viikkoa. Aivan kuin Rakkaani olisi siellä.

Laulujen Laulussa on sanottu: Älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa. Tänään vasta huomasin 'yhtäläisyyden' Pietarin ja Jeesuksen keskusteluun (Joh. 21). Molemmissa on asia kerrottu kolmesti.
ViestiLähetetty: 30.09.2016 05:23
witness kirjoitti:Nyt se sitten tapahtui; tietona ilmoitettiin yt:t vajaa viikko sitten.


Eilen tuli yllätys, kun en ollutkaan irtisanottujen joukossa. Työ jatkuu.

witness kirjoitti:Niin, olikohan kohdallani myös hengellisen yt-neuvottelun aika?


Tämä!

Pidämmekö uskovina itsemme (etu)oikeutettuina 'jämähtämään' paikoillemme, niin että kaikki uusi on automaattisesti vahingollista tai uskoa(mme) heikentävää?
ViestiLähetetty: 10.10.2016 08:17
Eilen pysähdyin selkeän sanan äärellä: Juoruaminen on tuomitsemista.

Jäin toistamaan noita sanoja, jotka sydämen korvilla kuulin. Se oli kuin saarnastuolista puhuttua, ja päätteeksi havahduin rukoilemaan - viisautta.

Viisaus ylhäältä on ratkaisu asioihin, joita emme ymmärrä.
ViestiLähetetty: 02.11.2016 08:45
Onko niin, että 'viisautta' janoaa vasta, kun ensin on janonnut terveyttä, työtä, rahaa, perhettä tai mitä tahansa konkretiaa?

Vierailin kerran arkistohuoneessa. Kuljimme lukittujen ovien taakse katseilta piiloon. Kaikki oli omassa, tietyssä järjestyksessään, ja määräajan jälkeen, kun arkistointivelvollisuus päättyy, ne siirretään pois.

Sanan kätketyissä kerroksissa asuu viisaus, tyytyväisyys ja luottamus. Ne ovat siellä aina olleet, ja niiden luo etsiytyminen on tapahtunut aikoina, jolloin on eletty tavalla tai toisella 'katseilta piilossa'.

Tänä aamuna Sanasta muistui mieleeni kohta, ettei Jumala ole niinkuin ihminen. Hän kykenee tekemään, vaikuttamaan ja rakastamaan monin verroin enemmän kuin ihminen. Niinikään Hän ei suhtaudu, ajattele tai unohda niinkuin ihminen. Ovatpa päämme hiuksetkin kaikki numeroitu.

Jos elämääsi tulee aika, jolloin olet turhautunut hengellisissä etkä halua olla tekemisissä uskosta puhuvien ihmisten kanssa, muista, ettei Jumala ole niinkuin ihminen. Hän muistuttakoon siitä myös sinua itseäsi - lempeästi ja lujasti.
ViestiLähetetty: 15.11.2016 09:28
Tämä on erään hetken vuosipäivä.

Silloin se oli torstai-aamu, 15.11.1984. Olin työttömänä synnyinkodissani eikä elämässäni näyttänyt olevan suuntaviivaa mihinkään päin.

Heräsin selkeään lauseeseen 'siunaan sinut rakkaudella'. Ihmehän se oli, mutta jo kohta 'protestoin': mitä teen rakkaudella? Tarvitsen työtä, rahaa, asunnon ym. ym.

Sanoissa on kerroksellisuutta moneen lähtöön. Kerrottuani asiasta koin jotakin joosefimaisuutta: aivan kuin omistaisin kuun ja tähdet. Ymmärsin niin Mariaa, joka kätki saamansa ilmoituksen sydämeensä sitä aika ajoin tutkiskellen.

Rakkaus ei ole koskaan ollut omaan käyttöön, sillä se on syntyisin Jumalasta sinä päivänä, kun ihminen luotiin.
ViestiLähetetty: 25.01.2017 07:59
Näin alkutalvesta tulee mieleeni oman uskoontulon alkutaival; luin tuolloin Mika Waltarin tuotantoa. Hänet bongasin tutkiessani 1900-luvun alun ns. Tulenkantajia (palavia runoilijoita, joista eräs tunnettu on nuorena poisnukkunut Saima Harmaja). Muistelen, että juurikin Waltarin 'Valtakunnan salaisuus' oli kovin uusitestamentillinen, jossa kirjailijan 'oikeuksin' kuvitettiin ajanlaskun alun tapahtumia Jeesuksen vaikuttaessa maan päällä.

Ehkä esim. Waltarin taidollinen kirjoittaminen oli eräs työkalu omalla kohdallani, kun kirjoitettu Sana alkoi elää.

"Ihmisen ääni -teoksen mukaan Waltari pitikin tavoitteenaan kirjoittaa siten, että lukijat ymmärtäisivät paremmin veljiään ja sisariaan. Ihminen, joka on oppinut rakastamaan, kuulee Jumalan äänen itsessään, kirjailija ajatteli. Waltarille Jumala on hyvä ja viisas tuomari, joka löytää ihmisen, kun on tarkoitus."

https://johiltunen.wordpress.com/2012/0 ... ansa-2006/
ViestiLähetetty: 13.03.2017 11:56
Ihmisen aivoista 70% on vettä, niin on myös maapallon pinta-alasta. Tämä selvä.

Kun katselen dokumenttia vuoroveden voimasta, on se kuin kuvaus uskonelämän kuivasta ajasta, joka odottaa Hengen sadetta ylleen. Ja varmasti se tulee, Jumalan säätämällä ajalla ja tavalla. Sitä on myös soveliasta rukoilla kuin myös suojaa ja turvaa Kaikkivaltiaan huomassa.

Enää ei ihmiskuntaa hukuteta veden voimalla, vaan vertauskuvana vesi on pelastukseksi. Elävä vesi on Jeesus, Jumalan Sana, joka virheettömänä pelastaa ja parantaa. Se on kompastuskivi hänelle, joka ei usko, vaan lisää siihen omiaan tai ottaa siitä osan pois.

Kun saa johonkin asiaan rukousvastauksen, evankeliumin sisältö kirkastuu: Jeesus on totta, syntien anteeksisaaminen on totta, esirukous on totta jne. Näinä aikoina, kun usko on vanhanaikaista tai jopa satua, kuulema.
ViestiLähetetty: 15.04.2017 08:05
Jokin aika sitten törmäsin uuteen sanaan: römpiö.

"Ihmisen tunteissa on kolme tekijää, tunne-elämys, tunnekäyttäytyminen ja tunteiden tulkinta. Tuo viimeinen on römpiö, joka pitää kyseenalaistaa. Römpiöitä ovat selitykset, tulkinnat, arviot, uskomukset, arvostelut ja voivottelut. Ne peittävät ihmisen sisäisen auringon, luovuuden tilanteissa.

Tunne-elämys on aina oikea: jos suututtaa, on paha olo, surettaa tai naurattaa, se on henkilökohtainen kokemus. Tunnekäytöstä työpaikalla, koulussa pitää ohjata: saa olla vihainen, mutta sitä pitää pystyä säätelemään.

- Jos sanoo toiselle ihmiselle, että olen vihainen, koska olet idiootti. Tai sanoo, että oletpa idiootti, kun huudat. Tai, että rauhoitu jo. Ne kaikki ovat römpiöitä, toisen arvioimista, ne ärsyttävät (toista) yhä enemmän. Yleensä ärsyyntyminen toiseen syntyy 1–2 asiasta. Ärsytyksellä on taipumus levitä koko suhteeseen – juuri oikeat tunteet peittävien römpiöiden ansiosta." (T. Dunderfeldt)

Römpiö on siis "kertautuva, mielessä vellova tunne, joka voi vaikutuksiltaan moninkertaistua".

Raamatussa puhutaan 'helmen löytämisestä', kuinka sen rinnalla kaikki muu on merkityksetöntä ja sitä kaikkea muuta kyllä löytyy etsimättä. Jään usein kiertämään kehää jonkin ajatuksen jäädessä sinnikkäästi pyörimään mielessäni voimatta itse asialle kuitenkaan mitään. Sellaiset ajatukset voisi mielestäni 'vangita kuuliaisiksi Kristukselle' ja nukkua yöunensa rauhassa.
EdellinenSeuraava

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa