Kärsin 35 vuotta paniikkihäiriöstä, mikä varjosti ja vangitsi elämääni, myös todistamista hengellisissä tilaisuuksissa.
Otin välivuoden työstäni juurikin viisi vuotta sitten äitini sairastuttua parantumattomasti (lewyn kappale dementia) ja kirjoitin kuvitetun runokirjan hänelle. Huomasin, kuinka paljon on sanomattomia sanoja ja kuinka tunnetilaansa ei aina tunnista. On kuin lapsi aikuisena, jäänyt oman kaikkivoipaisuutensa uhriksi. Kaipasin vapauteen, ja sain sanotuksi jotakin kuin ääneen paperille.
Opettelin sanomaan 'ei' aikuisena ja rajani alkoivat löytyä. Uskalsin sanoa 'kyllä' ja aloin tulla näkyväksi itselleni. Otin vastaan mahdollisuuksia juontaa, puhua ja esiintyä. Ensi-ihastuksen jälkeen en muista, mitä sanoin, mutta sittemmin halusin puhua vain merkityksellisiä.
Jeesus totisesti vapauttaa vapaaksi asti. Etsivä saa löytää. Sanan lupaukset eivät ole vain koru- tai mietelauseita, vaan Mestarin itsensä lohdullisia ymmärryksen ja myötätunnon sanoja väsyneelle, pelkäävälle ja epäonnistuneelle.
Se on Hän,
vaikk' uskoa ois vähän.