witness blogi

[עֵד]

Kaikissa asioissasi Jumalalla on viimeinen sana, ja tämä on varma sana.

Ihminen oppii hitaasti, ja silloinkin usein vastoinkäymisten lopputulemana. Ehkä siksi opetetaan kiittämään vaikeuksista, koska niihin voi sisältyä bonuksena siunaus.

Sinusta on maksettu kallis hinta ja sinulle on varattu taivaan aarteet, mutta silti sinä olet tämän maailman aarteiden vanki. Tämän ajan alkeisvoimien alle nääntyneelle sanon:

Käänny Jumalan puoleen silloin, kun elämässäsi on musta seinä, ja luulet tulleen hetken, jolloin Jumalakaan ei kuule. Hänellä on viisaus, voima ja lohdutus. Eivätkä nämä ole korusanoja.

Eilenhän se oli, kun jo kaiken (?!?) nähneenä hapuilin ristiaallokossa sanoja rukoillakseni, niin tulin yllätetyksi! Odottaessani johdatusta sain viisautta hetkeen, johon ladattiinkin iankaikkista ulottuvuutta:

Rakasta itseäsi.

Se ei ollut itsekästä, se ei ollut uutta, se ei ollut omaa aivoitusta. Mutta se toimi, toimii ja olisi voinut toimia kaikkina näinä 42 vuotena, kun olen saanut olla uskossa/opetuslapsena.

[עֵד]

Istuin sohvalla katselemassa ajankohtaista uutislähetystä, kun havahduin ajatukseen: ’Miten voit verrata itseäsi taivaan miljooniin enkeleihin, jotka kukin paikallaan palvelevat, ettetkö sinäkin olisi velvollinen omalla paikallasi tekemään sen, mitä rukoillen voit, odottamatta siihen erityisempää kutsua?’

Vihollinen on voimallinen sitomaan ihmisen vedoten kiireeseen, työhön, terveyden vaalimiseen, mielen rentoutukseen, ruumiin nautintoihin, ystävyyssuhteiden hoitamiseen ynnä muuhun ns. tarpeelliseen, kunhan aikaa jää mahdollisimman vähän Jumalan kasvojen edessä viipymiseen.

Jokaisella voimalla on vastavoima. Lihalla se on Henki, emmekä itsessämme kykene taistelemaan edes omaa mukavuudenhaluamme vastaan. Se, että Suomen kansaa herätellään ja kutsutaan parannukseen, ei ole niinkään kutsu yhteiseen uskonnolliseen toimintaan, vaan oman sydämen nöyrtymiseen: ei lihan käsivarrella, vaan sinun Hengelläsi, Jeesus!

[עֵד]

Rukoilen: Tapahtukoon Sinun tahtosi.

Ja Hän vastaa: Haluan, että olet onnellinen Minussa.

[עֵד]

Olen jakanut tuntojani tällä foorumilla monen vuoden ajan, ja jossakin vaiheessa aloin tallettaa tekstejäni yhdeksi kokonaisuudeksi. Jos joku lukisi nämä tekstit kirjana, voisi lausahtaa: tytönhupakko, ilmestystiedon janoaja, epävakaa kaikilla teillään.. ja mitähän vielä..

Kaikki, mitä olen sen reilun 40 vuoden aikana ’saavuttanut’, kun olen saanut opetella uskonelämää, voin heittää romukoppaan, ja jos ne pitäisi lajitella kukin omaan laariinsa, tehtävä olisi vähintään haasteellinen. Ehkä jotain päätyisi kierrätykseen, mutta tulelle talletettavaa löytyy.

Joku voi oppia vähemmällä, joku toinen totella ja noudattaa kerrasta tai muuten vain oppia kuuliaisuuden ja elää soveliasta kristityn elämää.

Kun Paavali sanoi olevansa syntisistä suurin, olen sitten varmaan toiseksi suurin.

[עֵד]

Kesälomani päättyy ja minulla oli eilen syntymäpäivä. Olin kuluneen viikon lasten ja lastenlasteni luona Keski-Suomessa. Muutoinkin puuhastelin kaikenlaista ja uutisten tiivis seuranta jäi loman aikana vähemmälle.

Kävin jaakobinpainia luonteentottumusteni kanssa enempää asiaa erittelemättä ja kuinka usein olenkaan toivonut, että Jumala puuttuisi peliin ja viheltäisi sen poikki. Ehkäpä mielenmuutoksen kautta?

Eilisen minulla oli ajatus, joka vahvistui loppuiltaa kohden, että voi, jospa Jumala muistaisi minua syntymäpäivänäni! Olin kuin pikkulapsi, varsinkin, kun väsyneenä kotiin palatessani olin nukahtaa istualleni, mutta päätinkin, että valvon puoleenyöhön asti, kunnes vuorokausi vaihtuu!! Aivan kuin olisin odottanut - joulupukkia…

Ja kuinka pettynyt olin, kun vuorokausi vaihtui… Tosin tuntui hyvälle, kun pääsi nukkumaan.

Aamulla herätessäni oikaisin vielä uudelleen jatkounille, ja silloin näin unen, joka pysäytti minut kuin mielenmuutos. Se oli Venäjä-uni. Se oli niin todellinen ja looginen kuin olisi katsonut jännityselokuvaa. Nyt en halua muistellen sitä käydä läpi, mutta unessa kaiken vaikean keskellä mikään ei ollut mahdotonta. Juuri ennen heräämistä jäi ajatus, että on hyvä olla käteistä varattuna. Ei niin, etteikö muut maksuvälineet toimisi.

En ollut pelokas herättyäni, vaan yllätyin, että se olikin unta. Sain (ainakin hetken) kokea totista mielenmuutosta, jota en voisi itsessäni saada aikaan. Viimeksi sama olotila (enemmän kuin tunne) oli silloin, kun sain uudistua uskossani 2000-luvun alussa.

[עֵד]

Minun on vaikeaa ottaa Raamattu esille ja auki.

Kun saan tuon liikkeen tehdyksi ja jatkan lukemista aiemmasta, koen itseni lakihenkiseksi/uskonnolliseksi. Lepohetkestä Sanan äärellä yrittää tulla suoritus ja minusta suorittaja.

Silti lapsenomaisesti tarraudun Jumalan omiin sanoihin: kun ne olivat totta tuolloin, niin ne ovat totta nytkin.

Näissä ajatuksissa ryhtyessäni lomalla keittiössäni lukemaan Raamattua sain sydämelleni sanan:

Minä en ole kirja, vaan elämä.

[עֵד]

Tänään on kuopukseni syntymäpäivä.

En ikinä olisi uskonut/jaksanut uskoa, että esikoiseni tulee uskoon, mutta sitten kun se tapahtui, ajattelin, ettei kuopus varmaankaan tulisi. Meni vuosia, ja sain taas yllättyä!

En halunnut, että heistä tulisi uskonnollisia ja hyvätapaisia, vaan antautuneita, henkilökohtaisen uskon vastaanottajia, todistajia.

Minulla on takanani (näin uskon) raskas jakso, mihin on sisältynyt lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä. En voi muuta sanoa, kuin että ei ole muuta jumalaa kuin taivaan ja maan luoja, Kaikkivaltias Jumala.

Vaikeina hetkinä minua lohdutti kaksi lyhyttä lausetta, joilla Pyhä Henki hoiti minua:

’Rakasta itseäsi’ ja ’Älä murehduta itseäsi’.

Nämä lauseet eivät äkkiseltään kuulosta hengellisiltä, tiedän, mutta pääsin jaloilleni.

Kunnia ihmisen tuntevalle Jumalalle!

[עֵד]

Oletko päässyt tuntemaan elävän Jumalan vai oman elävän uskosi? Oletko ollut iloinen hengellisestä onnistumisesta (!) vaiko siitä, että nimesi on kirjoitettuna Elämän Kirjaan?

Voisin kysyä näitä itseltäni loputtomiin tietäen vastauksen jo edeltäkäsin tunnistamatta välttämättä tilaani.

Kun uskovaa kehotetaan päivittäiseen parannukseen, pointti on siinä, että vain siten pysymme elossa. On suurinta armoa, kun uskova saa nöyrtyä polvilleen ja itkeä tilaansa Jumalan kasvojen edessä. Jumalan Henki etsii ja raivaa tilaa ollakseen läsnä omissaan. Tämä on se yhteys, josta Jeesus puhui.

Hengellinen tieto ei pelasta, vaan ymmärrys henkemme tilasta. Armo käsitteenä ei pelasta sekään, ennenkuin se on kohdennettua parannuksen armoa.

Uskovan vaarallisin olotila on hyvinvointi, valitettavasti. Kun sielu häärää, se yrittää alistaa hengen juoksupojakseen tai jopa orjakseen. Mutta tämä sotii taivaan lakeja vastaan, sillä vain henkemme voi uudestisyntyä ja tuntea Jumalan.

Sielua ei voi uudestisynnyttää, mutta se kykenee kaiken näkyväisen todistajaksi ruumiissamme - ’nauttimaan lepoa, syömään, juomaan ja iloitsemaan’. Sielumme ei voi tehdä parannusta, sillä se on kaikkiruokainen eikä sen rajana ole edes taivas.

Millaiseksi sielumme sitten käsittää Jumalan? Ihmisen kaltaiseksi. Kun ihminen etsii sielulleen rauhaa, se on usein tunnonrauhaa tai mielenrauhaa. Mutta ’Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi’.

Liian usein lannistun, kunnes totean, jos vaikka saisin lepopaikan siltä kuuluisalta taivaan eteisen kynnysmatolta. Ja siinä toivossa kykenen jatkamaan matkaa uskoen näkemättä.

[עֵד]

Tein keittiössä tänään lasagnea ja juuri kun sain vuoan uuniin, tunnistin pitkästä aikaa sisimmässäni tutun äänen. Henkeni välittömästi yhtyi tuohon opetukseen. Muotoilen sen näin:

”Ihmisellä säilyy tahto, mutta se, kuinka tahtoo, muuttuu.

Ei niinkuin sinä tahdot.

Tällöin tahtominen tapahtuu levossa tiettyä tarkoitusta varten eikä siinä ole silloin loukkausta eikä kompastusta.”

Eli taas oltiin perusasioiden ääressä.

Ymmärrys tästä on vahvempi kuin mitä saan puettua sanoiksi ja jotenkin tämä siivittää minua ajattelemaan, etten millään tavoin aliarvioisi Pyhää Sanaa.

[עֵד]

Nukuin pitkän yön, kaiketi 10 tuntia. Ei enää nukuttanut ja olin jo nousemassa ylös. Vielä pitkällään ollessani vaivuin hetkeksi sellaiseen olotilaan, jossa kerran pari olen ollut aiemminkin. Se ei kuitenkaan ollut unta, koska tiedostin olevani hereillä, mutta hetkeksi omat ajatukset oli hiljaa.

Minulle ojennettiin iso pussi, joka painoi. Avatessani sen se olikin ihan tyhjä! Tämä toistettiin ja molemmilla kerroilla olin pettynyt. Kolmannella kerralla tiesin jo odottaa, ja kun avasin painavan pussin, se oli jälleen tyhjä. Pettymyksen sijaan ihmettelin. Ja ihmetellessäni sitä ’heräsin’.

Siinä samassa ikäänkuin selitettiin sanoin tapahtunutta: Taivaalliset lahjat eivät ole materiaa.

Sain ymmärtää jälleen perusasioita:

Syntien anteeksisaaminen Jeesuksen sovitustyön kautta on lahja.
(Painavan syntisäkin sisältö on tyhjä!)

Pyhän Hengen saaminen on lahja.
(Puhtaaksi pesty sydän täytetään Pyhällä Hengellä.)

Iankaikkinen elämä on lahja.
(Elämä ei pääty kuolemassa tyhjyyteen, vaan paras on vasta edessä.)

Vaikka minä olen tiennyt nämä yli 40 vuotta, olen kuin olisin saanut kolme painavinta lahjaa! Se ’paino’ oli siinä merkityksellisintä: lahjan arvo on mittaamaton!

Emme voi ottaa vastaan lahjaa lahjana, jos meillä on joitakin vaateita lahjan suhteen. Hengellinen köyhyys on juurikin itsensä tyhjäksi tuntemista, jotta rikastuisimme ylhäältä. Tie itsessään tyhjäksi on aina Pyhän Hengen työ ja se on prosessi, johon kukaan ei suostuisi, jos sen sisältö olisi edeltäpäin tiedossa. Itsessään täyttä ei voi täyttää; ei puoliksi täynnä olevaakaan, jolloin lopputulos on uskonnollinen, mutta ei hengellinen.

Hengelliset silmämme erottavat sen, mikä on ylhäältä ja vain uudestisyntynyt henkemme kykenee iloitsemaan taivaallisista lahjoista.