Kirjoittaja עֵד » 17.06.2016 09:58
Eräs foorumimuisto nousi mieleeni, siitä taitaa olla aikaa lähemmäs kymmenen vuotta. Omistin tuolloin (kirkkaan)punakantisen Raamatun, jonka olin ostanut 1980-luvulla Kansanlähetyspäiviltä. Siellä se kirjapöydällä ypöyksin mustien Raamattujen joukossa odotti ostajaansa.
Vuosien saatossa tein Raamattuuni rohkeasti alleviivauksia erivärisillä tusseilla. Sittemmin molemmat lapseni ottivat Raamattuni leikkeihinsä ilman lupaani ja osa ohuista lehdistä repeili ja tarttuivat toisiinsa.
2000-luvun alun uudistumiseni jälkeen ajattelin hankkia uuden Raamatun. Kerroin asiasta ohimennen eräällä keskustelufoorumilla, jolloin eräs uskova ilmoitti hankkivansa minulle sellaisen. Muistaakseni estelin aikani, mutta hän vain kyseli, minkä värisen tahdon. Sinistähän minä olin ajatellut. Tilaus sitten viipyi, ja kerroin viimein asiasta tälle lahjoittajalle, joka ihmetteli asiaa ja kehotti minua kysymään asiaa sähköpostilla verkkokaupasta. Vastaukseksi sain, ettei sinisenä olla tilauserää valmistamassa, eikä sitä löytyisi muualtakaan heidän kaupoistaan, joten kävisikö muun värinen. Siinä vaiheessa tulin opetetuksi, 'ettei lahjahevosen suuhun katsota'. Kiitin tiedosta ja sanoin, että kaikki käy.
Postissa tuli verenpunainen Raamattu: sekoitus ruskeaa ja viininpunaista. Väri on tismalleen sama kuin isäni käsien haavoista tarttunut veri Biblia 1776:n sivuille (hänen pelastaessa sitä tulipalosta).
Uudistumiseni jälkeen jouduin ottamaan kantaa seurakunta-asiaan. Asia oli minulle pyhä, mutta tulin siinä painostetuksi, joten vetäydyin. Olin luterilaisena tullut uskoon ja sittemmin kasteella käytyäni liittynyt helluntaihin, josta avioeroprosessin jälkeen eronnut ja liittynyt lasteni kanssa takaisin luterilaiseen kirkkoon.
Muistan elokuisen päivän, jolloin uusi uskonnonvapauslaki astui voimaan ja marssin eroamaan kirkosta. Pyöräilin maistraatista läheiselle uimarannalle, joka oli typötyhjä. Oli aivan tyyntä ja olin varautunut uimaan. Muistan sen rauhan ja levon, kun kahlasin veteen vyötäisilleni eikä yksikään lehti puissa värähtänyt. Joskus hetkittäin tuuli on 0 m/sek. Seuraavaa lausetta mietin, voiko tätä kirjoittaa, mutta - tämä on se kaste, joka on itselleni merkinnyt: aivan selkeästi tuolloin ajatuksiini puhuttiin 'Salli minun kastaa, sillä tämä on soveliasta'. Kyse oli kovin lyhyestä hetkestä, kun heittäydyin veteen ja nousin - upotuskastettuna.