Emilin blogi

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.
ViestiLähetetty: 04.02.2018 12:20
Suvussani on Isän puolelta nähty enkeleitä ja oma äitini ja isäni ovat myös nähneet enkeleitä. Isäni suvussa on myös nähty ja koettu ihan aitoja oikeita kummituksia (hahmot jotka oikeasti näkyivät ja esineet liikkuivat ilmassa ym. kuin poltergeistiin kuuluu!), jotka ajoivat eräänkin onnettoman surmatekoon syyllisen (joka salasi surmaamisen) hirvittävään sairauteen ja lopulta tuskalliseen kuolemaan. Surmatun henkilön vainajahenget, eli riivaajat, eivät jättäneet syyllistä rauhaan, kunnes hän menetti lähes järkensä ja joutui sairaalaan ja sairastui myös fyysisesti vakavaan sairauteen ja lopulta hän kuoli kivuliaaseen sairauteensa kovissa kivuissa huutaen.
ViestiLähetetty: 05.02.2018 17:49
Extraa arjessa (harvinaista). Tein itse omaa huippuhyvää hilloa! Ja omatekoisia lettuja, omalla reseptillä ja maistui. Keittiökään ei räjähtänyt.

Hillo by Emil:

Pitkään kypsytettyjä ns. ylikypsiä raparperinpaloja
Champanjassa marinoitunutta mansikkaa
Inkivääriä ripaus mallasviski marinadilla
Vaniliinisokeria.
Luomuhunajaa (seassa makua antamassa muutaman pääkallokiitäjän siipi)
Sokeria


<keitä raparperinpaloja liemineen kattilassa 10-15min (tai kunnes karamellisoituu). Lisää aineet. Jäähdytä nopeasti. Huippuhyvä hillo tuli, vaikka itse sanonkin. En ole koskaan syönyt näin hyvää hilloa.



Makeat ohukaiset by Emil:

Vispikermaa
Jäävettä -Vichy - hiilihapollinen kivennäisvesi
Vaniliinisokeria
Hienoa ydinvehnäjauhoa - erikoisvehnäjauhoa
ydinsäteilyltä suojaava kotimaista jodisuolaa
Luomu vapaankananmunia virikkeiden kera
Kotimaista rypsiöljyä taikinaan ja paistamiseen (Voi olisi paras, mutta nyt oli voi loppu ja se on nyt vain sillee, että voi voi)


Suolainen versio ohukaisista:

Jäävettä (vichy vesi tai hiilihapollinen kivennäisvesi)
Kurkumaa reilusti, mutttei liikaa.
Mustapippuria (hivenen, ei saa maistua liikaa taikinassa)
Rypsiöljy tai VOI (runsaasti jo taikinaankin)
Ydinvehnäjauho erikoisvehnäjauho
VAPAAN KANAN MUNIA VIRIKKEINEEN
ydinstelyltä suojaavaa kotimaista jodisuolaa tai intiaanisuolaa Himalajalta
Luomusokeria ripaus


Suolainen täyte;

Esim. Tonnikalaa ja riisiä, nautitaan heti pannulta kuumana, kuten makeakin versio. Paistamiseen runsaasti voita. Kuumalla pannulla.





Paisto-ohje:


Paistinpannu kokoajan 12:lla (täysillä, jotta ohukaisista tulee pitsireunuksellisia ja pitsimäisiä kauttaaltaan)
Runsaasti paistinöljy tai voita.
Vahdi
Varaa sammutusvälineet (rasvapalo vain tukahduttaminen!)


Tarjoilu ohje:

Siunaa Jeesus ruokamme. Amen.

Tarjoa isolla lautasella kermavaahdon ja Emilin omatekoisen raparperihillon kanssa. Tarjoa myös lahimmäisillesi.




Syöntiohje:

Syödään heti suoraan pannulta yksitellen, jotta ei jäähdy (jäähtyminen vaikuttaa makuun). Kermat ja hillot nuollaan sormilta (mieluummin omilta).


Kiitos Jeesus ruuasta. Amen.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 09.02.2018 23:08, muokattu yhteensä 3 kertaa
ViestiLähetetty: 03.03.2018 18:07
Kävelin jäällä 2 tuntia, välillä istuskellen ja nauttien auringonvalosta. Rukoilin mielessäni ja herkistyin hengessäni.

Kotiin tultua, ruokin kissat (hurjia petoja ja saalistajia ovat, mutta silti hellyttäviä) ja tein herkkuvoileipiä:

Ruispaloja (aitoa rukiista ruista)
Venäläistä suolakurkkua (aitoon maitohappobakteeriliemeen säilöttyjä, ei etikkaan)
AB maustamatonta juqurttia
Omatekoista Emilin raparperihilloa (viikuna tai taatelihillo sopisi myös, rakastan Israelilaisia hedelmiä)
Juustoa
Voita tai Voimariinia

Paahda ruisleivät paahtimessa. Lisää voi. Lisää juustosiivut. Lisää venäläiset maitohappo suolakurkkusuikaleet. Lisää pinnalle Ab maustamatonta jogurttia. Lissää lopuksi pinnalle Emilin raparperihilloa. Siunaa ruuan antaja ja nauti ruuasta ja kiitä ruuan antajaa.


Ps. Miksi kissa varnii henkilökunnan tai palvelusväen vatsaa tai lihaksia? Liha täytyy mureuttaa ennen syömistä. :smile:

Miksi kissa puskee omistajaa? Täytyy jättää hajujälki, jotta tietää kuka syödään seuraavaksi. :smile:
ViestiLähetetty: 05.03.2018 23:58
Kotona taas. Kissani joka minun perääni, odotti jo tiettynä aikana ulkovea tuijottaen, että tulen kotiin takaisin. Tunnistaa jopa auton kaasupolkimen käytöstä, että tulen kotiin. Kyseinen kissa osaa jopa laittaa radion kotona itse päälle, kun haluaa kuunnella musiikkia. Se oppi sen itse erehdyksen kautta ja tekee sitä aina halutessaan. Kanavia ei osaa vaihtaa eikä ääntä muuttaa hiljaisemmaksi tai kovemmaksi. Nappulat on radion päällä ja se osaa painella niitä kunnes ääni alkaa kuulua. Toinen kissa ei tätä osaa. Radion päälle laittava kissa on muutenkin kiinnostunut kaikista teknisistä vempaimista ja CD levyn tai DVD levyn toiminta kiehtoo sitä ja valot jotka vilkkuvat ja äänet joita laite päästelee ja erityisesti kun kelkka menee sisään tai tulee ulos, siinä mysteeriä kerrakseen. Sen silmistä näkee kun se ajattelee ja yrittää ymmärtää asioita, viisas kissa ja niin hyväkäytöksinen luonne ja aina toisen etu edelle jopa ruokailussa vaikka itse olisi ensin syömässäkin, antaa nälkäisemmälle tilan syödä ja odottaa kunnes nälkäinen on rohmunnut parhaat päältä.

Toinen kissa on kuin rokkarimisu joka haluaa painia ja tapella jotta säpinää elämässä ja jyrää vaikka toisen päältä ja on usein kovin itsekäs ja röyhkeä ja ajattelematon ja lyhyt muisti ja silti niin suloinen ja viattoman oloinen, sädekehä tosin sillä vähän repsottaa ja välkkyy ja pätkii ja osittain tummunutkin, mutta ilme on viaton ja jos se voisi puhua se sanoisi, että minä vain olen tällainen, ei minulle kannata olla vihainen. Ei sille voi pitkään vihainen kyllä ollakkaan, kun se on kolttosiaan tehnyt ja on niiden jälkeen mielestään niin viaton, eikä osoita mitään katumusta ja kaipaa hellyyttä ja samassa hetkessä se on kohta taas tekemässä sitä mistä sitä juuri kiellettiin ja oli hetken arestissakin. Ei opi virheistä. Iskee hampaansa nukkuvan viisaan kissan kaulaankin, niin että toinen paniikissa älähtää!!! Meitäkin se kissa kutittaa kynnellä jalkapohjista tai tuikkasee yhdellä kynnellä niin että tuntuu ja juoksee pakoon. Herättääkin niin, että ottaa esiin yhden kynnen viidestä ja sillä yhdellä kynnellä se vetää hiljalleen pitkin verisuonta esim. kädessä ja katselee reaktioita, että joko se herää? Toinen kissa herättää äänellä, eikä koskaan tee toisille kissoille mitään pahaa, ei käy nukkuvan kimppuun hampaillaan tms.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 11.04.2018 17:13, muokattu yhteensä 2 kertaa
ViestiLähetetty: 28.03.2018 13:21
Savustan juuri ensimmäistä kerta kalaa tai mitään muutakaan sähkösavustimella, lohta ja katselen järvelle. Järvi on jäässä. Lisäsin hieman sokeria savustuspurun sekaan ja katajanoksaa. Naapuri kävi jo varhain aamulla kalassa järvellä ahjoa vetäen. Sai kai taas kalaa.

Mietin samalla Ilmestyskirjan kuvausta "lasisesta merestä"; mitä Johannes oikein näki? Oliko se kuin kristallia? Onko se kuin läpinäkyvää jäätä? Miksi sellainen meri?


Hyvin onnistui savustus. Maukasta tuli ja kauniin kullanruskeaa. Parvekekkaan ei palanut.


Ps. Älkää laittako purualustaa puruineen suoraan vastuksen päälle makaamaan, niinkuin minä aluksi tein ja pistin tulille. Siinä sitten savunseassa äkkiä alusta oikealle paikalle. Laittakaa myös uunipelti savustimen alle, niin ei nesteet tipu parvekkeelle ja sielä alempana olevien terassille. :confused:
ViestiLähetetty: 11.04.2018 16:32
Kävin hammaslääkärillä. Taas ihmetteli tuttu hammaslääkäri hurjan kovaa purentaani. Sanoi, että harvoin näkee yhtä voimakasta purentaa, kuin mitä minulla on! Näkee kuulemma hampaistani aina heti sen. Ihmetteli, myös taas kuinka matalalle ienrajaan hampaani painuvat etenkin takana? Purenko niitä syvemmälle luuhun???? No, taas yksi erikoisuus, tähän olen jo tottunut. Kovempi purentakin, kuin monilla muilla. En voi sille mitään. Se vain on yksi erityispiirteeni, jota en ole voinut itse valita. Hampaani on kuin suunniteltu Jumalan (Isä ja Poika ja Pyhä Henki) toimesta kovan ja sitkeän purentaan ja hampailla jauhamiseen. Märehtijä, mikä märehtijä.

Viljat ja kasvikset ja hapatetut maitotuotteet ovat veriryhmäni (A negat.) mukaan minulle oikein sopivia ruokia. Lihaa en tarvitsisi välttämättä juuri ollenkaan, hampaani ei ole siihen edes niin soveltuvat vaikka onkin ns. lihansyöjän kulmahampaat (ei kuitenkaan niin pitkät ja petomaiset, että lihansyöjäksi olisi suunniteltu, kuten esim. kissani), liha jää ilkeästi ikeniin. Lihan proteiinin voisin saada kasviksista ja siemenistä ym.

Minut on luotu näköjään kasvisyöjäksi ja maanviljely ja eläinten maitotuotteita kuluttavaksi. Maitotuotteet ja ruis eivät yleensä aiheuta mitään oireita, toisin kuin useilla muilla, ilmavaivat ym. Maidon pastörointi ja homogenointi (liika käsittely) tosin haitaksi kaikille, paremmin sopisi aito käsittelemätön luonnonmaito, tai homogenoimaton. Monille sopii ulkomainen maito mutta ei suomalainen, juuri sen takia että suomessa käsitellään maito ns. piloille ja se ei enää sovi sitten monellekkaan. En juo maitoa. Maitotuotteita käytän kohtuudella.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 11.04.2018 17:04, muokattu yhteensä 2 kertaa
ViestiLähetetty: 11.04.2018 16:42
Kotiin tuli hankittua robotti. Robotti-imuri. Ihmeellisen tarkasti osasi hienotunteisuus (sensitive) asetuksella imuroida ja yllättävän puhdasta tuli. Vaikuttaa kehittyneeltä robotti-imurilta ja on päivitettävissä ja tekee kartan huoneistosta, jota voi myöhemmin esteineen tarkastella sovelluksella. Ilmoittaa itse älykännykkään, kun sen oma roskailiö täynnä ja suodatin puhdistettava. Matot piti ottaa pois. Saa ohjelmoitua itse siivouspäivät siihen ja palaa siivottuaan tarkasti lataamaan itsenä uutta rupeamaa varten. Kykenee kommunikoimaan muidenkin laitteiden kanssa. Puhua se ei vielä osaa, mutta se olisi hieno päivitys ja jos siinä olisi vielä huumoriasetus ja älyä tunnistaa kissat ja ihmiset ja puhua kohdistetusti hauskojakin sutkautuksia, niin olisi kyllä tosi viihdyttäväkin ja hyödyllinen omatoiminen ja itsenäinen siivousapu.

Jos olisin itse insinööri, niin kehittäisin siihen senkin toiminnon ja se voisi hakea kylmää virvoitusjuomaa (sokeritonta ja aspartaamitonta) jääkaapista ja viedä roskatkin vaikka eteiseen ja tilata ruokaa jääkaappiin (edellyttäisi tosin ehkä älyjääkaappia) jonkin edullisen ruokatilaus ja kotiintoimitus palvelun kautta (niille jotka sitä tarvitsevat), kun huomaa, että päiväykset menee ja ilmoittaa mm. siitä jääkaapin isännälle ja emännälle. Voisi tilata ruokaa kissoillekkin kun huomaa ruuan loppuvan ja kissanhiekkaa kun se loppuu, tai on loppumassa.

Ennakoisi ja budjetoisi asioita ja ilmoittaisi tärkeitä asioita ja päivämääriä jne. Toki älyjääkaappi voisi itsekkin tilata ruuat ja huolehtia vanhentuneiden poistosta suoraan imurille, joka sitten siirtäisi ne roskina vaikka ulko-ovelle, josta asukkaat muistaisivat ne heti ovesta mennessä viedä roskakatokseen, mutta imurirobotille haluaisin keskittää tehtävät, enkä jakaa niitä kaikkien puhuvien kodinkoneiden kesken. En haluaisi, että kaikki laitteet puhuisivat. Älyä niissä voisi olla ja ne kommunikoisivat imurin kanssa äänettömästi datana.

Olisi vain yksi robotti, tässä ideassa siis roboimuri, joka olisi vastuussa kokonaiskuvasta. Toki vastuu viimekädessä oltava isännällä / emännällä ja pakkopysäytys / sammutuskytkin. Imuri voisi myös tarkkailla asuntoa luvattomilta tuntekutujilta, kuten nyt tekee muut kotimme turvallisuuslaitteet, joilla oma virtajärjestelmä, jos sähköt katkeaa, niin toimivat silti. Aurinkokennomaalista tai kalvosta saisi virtaa. Kalvo tai maali voisi olla rakkenuksen ulkopinnoissa ja tietysti katollakin, mutta lumi talvella usein estäisi katon saaman valon Suomessa ja yleensäkkin arktisissa pohjoisissa maissa.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 13.04.2018 08:30, muokattu yhteensä 1 kerran
ViestiLähetetty: 12.04.2018 08:00
Ymmärsin, että toiseen "vekaramaiseen" kissaani tehoa rangaistuksen sijaan paremmin, hyvästä toiminnasta palkitseminen. Kun tekee hyvin niin annetaan huomiota ja palkitaan. Kun tekee huonosti, ei saa huomiota ollenkaan. Eikä palkintoa.
ViestiLähetetty: 13.04.2018 07:32
Kehoni ihmeellisyyksien tutkiminen jatkuu. Jumala on suunnitellut ainakin minun päänahkaani systeemin, joka puhdistaa itse itsensä liasta. Myös korvat puhdistuvat itsestään vaikusta, jotta kuulen paremmin. Koskaan ei tarvitse mitään tunkea korvaan sen puhdistamiseksi. Hiuksia voin olla pesemättä vuodenkin (olen testannut, mutta peseydyn aina kun on tarvetta, en kuitenkaan liian usein jottei iho kuivu), kunhan vain irrotan käsin ihokerroksen joka hilseilee päänahasta. Hiuksien suojaksi muodostuu talimainen vaha ja se estää täitäkin mieltymästä hiuksiini ja hilseilevä laattamainen kerros estää täitä imemästä verta päänahan kautta. Täi viihtyy paremmin muuten puhtaissa hiuksissa ja puhtaassa päänahassa kuin likaisesssa, koska täi munii munat päänahkaan ihon sisään. Kampaaja usein ihmettelee hiusteni paksuutta ja voimakkuutta. Sanoo, että sinulla on niin vahva ja paksu hiuslaatu. Happi reagoi päänahkani solukkoon ja muodostaa proteeiinipitoisen ihokerroksen, kuin käärmee loisi nahkansa. Joudun poistamaanmekaanisesti hankaamalla tämän reikäisen nahan päänahasta kuorien usein ja se sisältää proteiinia ja ilman ja hankaus-sähkön kanssa se muuttuu kuin "proteiinileseeksi". Tiedemiehet ovatkin kehittäneet nyt systeemin jossa proteiinia saadan suoraan ilmasta.

https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/art ... ta/6507760

https://www.talouselama.fi/uutiset/koht ... 7e59f7f39f

http://www.aka.fi/fi/tietysti/tekniikka ... roteiinia/


Poskiontoletulehdukset paranevat myös minulla itsestään, kun on niin ilmastoitu kanavasysteemi kallossa. En tarvitse antibiootteja sen paranemiseen.

Korvani hoitaa automaattisesti vaikun poistumisen, kuin pillerin pyörittäjä korva-käytävässä, ja vaikkupallero putoaa korvasta ja taas kuulen entistäkin paremmin. Kiusallista on että en voi tietää milloin vaikkupallero nopeasti pullahtaa ulos korvakäytävästäni ja minne se putoaa?

Olen jo tottunut siihen, että hammaslääkärit ihmettelee ääneen kovaa purentaani, kampaajat ja parturit ihmettelevät ääneen vahvaa ja paksua hiuslaatuani ja kuin käärmeen lailla uuden ihon luontia, röntgenlääkärit ihmettelee ääneen kalloni useita ja lähes symmetrisiä onteloita ja niiden tuomaa extratehokasta ilmastointia, armeijassa kuulotutkija ihmetteli kun kuulin taajuksia, joita harva kuulee laitteesta ja kaukonäköäni ja lähinäköäni on myös ihmetelty jne. Tämä kaikki on totta mitä kerron ja tämän sanon vain niille, jotka ehkä epäilevät näitä asioita. En ole varmaankaan ainut, mutta selvästi massasta erottuva jo tässäkin mielessä.


Itseni ihmeellisyyksien sijaan Isä taivaassa on kuitenkin viimeaiakoina kehoittanut minua Pyhän Henkensä kautta tutkimaa enempi Jeesusta ja ihmeellisyyksiä Jeesuksesta - Jumalan kirjoitetussa Sanassa, eli Raamatussa ja keskittymään kaikessa enemmän Jeesukseen ja lähimmäisrakkauteen.
ViestiLähetetty: 27.05.2018 12:37
Pitkästäaikaa kirjoittelen tänne blogiin.


Sellaisen halusin nyt jakaa, minkä eräs erit. läheinen ihminen kertoi muutama vrk sitten illalla minulle. Eräs erit. läheinen ihminen sairastui työssä eräänlaiseen burn outtiin ja sai lopulta erään psyykenhoidossakin käytetyn lääkkeen. Hän kertoi, että koskaan aikaisemmin hänellä ei ole ollut mitään ajatuksia vahingoittaa tai tehdä pahaa kellekkään. Kun hän söi tiettyä hänelle määrättyä mielentoimintaan vaikuttavaa lääkettä pidemmän aikaa, hänelle alkoi tulla kuin ulkopuolelta ajatuksia, jotka kehottivat tekemään pahaa minulle ja kissoillemme. Hän kauhistui sitä ja ei kertonut siitä kenellekkään kuin vasta nyt hiljattain ja kyseinen lääke on lopetettu jo aikoja sitten. Hän keroi kuinka ulkopuolelta tuli selviä ajatuksia ja kehoituksia ja suoranaisia kuin käskyjä tarttua esim. rattiin kun ajoimme moottoritiellä ja vääntää äkisti rattia, tai tappaa minut ja kissat jotenkin. Hän oli kauhuissaan, koska rakastaa kissojamme ja minuakin.

Paholainen on yrittänyt tappaa ulkopuolisten kautta minut jo usein, mutta nyt se iski läheisen ihmisen kautta ja yritti saada hänet tappamaan minut ja ehkä meidät molemmat (esim. jos olisi tehnyt, kuten hän kertoi saaneens mieleensä, kuin pakottavan ajatuksena tarttua rattiin moottoritienopeudessa ja kääntää jyrkästi sivulle). Kerran eräs uskova antoi tappouhkauksen. Nyt läheinen ihminen kertoi, että hänen piti pitää oikein käsiä ristissä, että ei totellut ajatusta/käskyä tarttua rattiin. Kyseistä lääkettä syötetään tuhansille tai kymmenille tuhansille ihmisille Suomessa lääkärin määräyksestä. Heti kun kyseinen lääke lopetettiin, hän kertoi vapautuneensa melko pian heti ajatuksista, jotka kehottivat tai käskivät tekemään pahaa minulle ja kissoille, joita rakastan.
EdellinenSeuraava

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa