witness blogi

[עֵד]

Käsite ja konkretia, näinhän me määrittelemme asioita. Kaikki havainnoittava tapahtuu aistein, muu perustuu pitkälti normeihin.

Hengelliset on tutkisteltava hengellisesti ja vain uudestisyntynyt henkemme kykenee käsittämään Jumalan olemusta ja ilmoitusta Raamatussa.

Kun puhutaan lunastushinnasta, ovat ylpeys ja juoppous samanhintaisia, katkeruus ja varkaus jne.

Jeesus teroitti tätä kuulijoilleen, ja Hän armahti ristin ryöväriä, kun tämän sydämen asenne oli oikea.

Kuinka usein olen aidannut Jumalan armoa ja rajannut Hänen rakkauttaan, kunnes kirjoitettu Sana on käynyt kohti.

Kun helmikuussa 1980 ensimmäisen kerran nöyrryin rukoilemaan, en voinut tietää, millainen matka olisi edessä. On käynyt kuin siinä kuuluisassa kuvauksessa, jossa Jeesuksen seuraajan jalanjäljet merkillisesti katoavat, kun häntä kannetaan.

Ehyt vaellukseni on Kristuksen jalanjäljissä, mutten tiennyt, että niinä pimeinä hetkinä, kun minua kannettiin, olin kätkettynä Hänen verihaavoissaan.

En voinut tietää, mitä tarkoittaa aina enenevä armo tai Isän rakkaus, vaan ajattelin yhteyden jo katkenneen.

Jokin aika sitten rukoillessani sain sanan ’sinulla on riittävästi uskoa’ ja ajattelin, ettei se ainakaan minua tarkoita. Mutta sen jälkeen olen rohjennut löytää itseni heistä, joita Sanan lupaukset koskee.

Mikään olemassaoleva käsite ei riitä kuvaamaan Jumalaa. Hänellä ei vain ole rakkautta, vaan Hän on Rakkaus. Hänen armonsa muuttaa ihmistä ja ellei, niin tulee lisää armahdettavaa.

[עֵד]

Olen saanut armoa armon päälle, maistaa Jumalan hyvyyttä ja Hänen Henkensä osallisuutta.

Usein kyse on pienistä ja henkilökohtaisista asioista, joiden tapahduttua sydän puhkeaa iloon ja kiitokseen.

Eräs tällainen hetki oli tänä iltana.

Sain ajatuksen ostaa rukkaset lastenlapsilleni, joita on seitsemän, kun mennään ensi viikonloppuna käymään heidän luonaan. Viime kauppareissulla ostin yhdet, kun ne oli silloin viimeiset. Järkeni kyllä sanoi, ettei enää välttämättä ole turkisvuorisia nahkarukkasia tilattu. Lähdin kuitenkin.

Ja kuudet rukkaset oli hyllyssä, kaikkia niitä kokoja, joita tarvitsin. Ostin jostakin syystä vain kolmet, kun ajattelin viedä jotain muuta toiseen perheeseen, heidän kolmelle lapselleen. Kun tulin kotiin, havaitsin kuitista, että ne oli kaikki -60%. Taisihan jossakin olla maininta… Päätin lähteä takaisin kauppaan ja ostettuani lisää rukkasia tulinkin toista kautta kotia.

En tiedä, mikä sai minut kävellessäni kääntämään päätäni vasemmalle, mutta pysähdyin, kun havaitsin hangessa kauniin kirjoituksen isoin kirjaimin: JESUS. Piirsin sormella hankeen ison ristin ja jatkoin matkaani kotiin.

[עֵד]

Kaikki näkemäni ja kokemani on rekisteröity ylhäällä taivaissa, mutta kuinka kiitollinen olenkaan, että se synti, mikä on vääristänyt, rikkonut ja tahrannut, on pyyhitty pois Jeesuksen verellä. Tämä minulla on lupa uskoa ja vielä enemmän:

Sanan mukaan en ole enää orja, vaan perillinen!

Aivan kuin olisin rakastumassa Jeesukseen, joka on rakastanut minua ensin!

Voisiko olla niin, että Pyhä Henki rakastuttaa uskovia syvemmin Jeesukseen edessä olevien aikojen tähden, että kestäisimme suuremmissa koetuksissa kuin mitä tähän asti on meitä kohdannut?

Iloa, kiitosta ja luottamusta ylhäältä jokaiseen hetkeesi, erityisesti nyt!

[עֵד]

Haluaisin niin kirjoittaa raikkaasti ja elävästi suhteestani Jeesukseen, mutta liian usein vaivun epäuskon syövereihin: jos minä vaan kuvittelen ja annan toisille vääriä signaaleja kertomalla ehkä vain toiveistani enkä niinkään tosiasioista. Eli olenko puheillani pettämässä (Room. 16:18) enkä niinkään todistamassa?

Näistä ajatuksista huolimatta aloin rohkeasti rukoilla: ’Tee, Jumala, minusta rukoilija!’ Vaikka pyyntöni sävy oli käskevä, se vain tuli sisimmästäni aivan kuin olisin tyhjentänyt sisikuntani: kaikki tai ei mitään. Pyynnön esitettyäni käsitin vain sen, että tämänkaltaiset rukoukset kuullaan aina! Mutta sitä en saattanut odottaa, että sain välittömästi, kuin silmänräpäyksessä selityksen:

Olin usein ajatellut, miksi pitää rukoillen antaa Jumalalle asioita tiettäväksi kiitoksen kanssa (Fil. 4:6), kun Hän kuitenkin kaiken tietää. Nyt sain käsittää, että Hän totisesti kuulee, mutta vielä enemmän! Koska Hän vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen (Fil. 2:13), on myös uskon rukouksemme Hänen käsialaansa alusta loppuun. Rukoillessamme antaudumme yhteistyöhön Jumalan Hengen kanssa, joka meissä vaikuttaa. Olemme kuin aitiopaikalla, kun saamme katsella pyytämämme asiamme edistymistä keskustellessamme rukouksessa siitä. Vaikka näyttäisi, ettei mitään tapahdu, se on silti minun ja Jumalan, taivaan ja maan luojan, välinen asia. Prosessi etenee aikataulun mukaan eikä lopputulos itsessään ole päämäärä, vaan se matka, kun saan kiittää ja ylistää, että voin jättää asiani turvallisesti kaikkivaltiaan Jumalani käsiin.

Tuossa hetkessä sain rukoiltavaa, eikä se ollut velvollisuuden vaikuttamaa, vaan rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa (Gal. 5:6).

Olinko saanut astua rukouksen kouluun ja kohdata Opettajani?