SiriSirkuttajan elämää

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.
ViestiLähetetty: 03.01.2019 12:11
Kauppareissu


Makaat keskellä kaupan pölyistä lattiaa, rakas.
Heittelet kenkääsi pois jalastasi. Kiellän sinua, kerron, että se jää vielä matkan varrelle, et kuule mitä sanon. Varastat siskosi lapasen ja toinen pyytää, että auttaisin. Tekisi mieleni juosta itsekin kaupan toiseen päähän, jonnekin, vain jonnekin. Legohyllyiltä tuot sisaruksesi kanssa uusia legopaketteja, et luovuta pakettia minulle, vaan juokset ympäri kauppaa, yritän ottaa sinua kiinni ja sinulla on hauskaa, kun joudun juoksemaan kaupassa. Hävettää, olemme kaupan suuriäänisin "apinalauma", tunnen ihmisten katseen.

Toisessa kaupassa säikähdin sisaruksesi menneen jo hukkaan, mietin jo pitäisikö mennä kassalle ja pyytää kuuluttamaan, "lapsi kadoksissa", tuskan hiki pukkaa otsalle, missä olet, huudan nimeäsi, ei vastausta. Pelkään sinun hätääntyneen, eksyneen ja et löydä missä olemme. Löydyt kaupan ulkopuolelta makaamasta käytävän lattialta. Olit ollut kuulemma tylsistynyt, kun ei ollut sinulle sopivia vaatteita kaupassa. Niin, dinosaurukset ja nallet eivät kelpaa ja niitä on kaupan hyllyt täynnänsä, löydän sinullekin muutaman paidan, joita uskon, että suostut pitämään. Olen ostanut kaaoksessa liikaa, liian paljon ihmisiä, liian pienet käytävät, kassajono pitkä. Työnnätte ahtailla käytävillä ostoskärryjä, vaikka kiellän tukkimasta muilta kulkureittejä, ette taaskaan kuuntele, olenhan jo kassalla, antaa olla.

Ajamme vihdoin kotia kohti, onneksi ehjinä. Tulomatkalla ette tapelleet istumapaikoistakaan, voiton puolella. En osannut pitää kuria, annoin luvan ostaa limukkaa ja kaksi suklaalevyä, vaikka etukäteen olin päättänyt, ei nameja, saitte minut jälleen pikkusormenne ympärille kiedottua, rakkaat.

Illalla pieni ääni sanoo, "rakastan sinua äiti". Päivä on pelastettu.
ViestiLähetetty: 07.01.2019 17:11
Kauppareissu 2, hirviö kaupassa.

No niin rakkaat, olemme jälleen kaupassa. "Tahdon juicebaariin, tiedän listan etukäteen. Haluan strawberryjotain" Ok, kaikki sinulle prinsessani.
"Ei minä en juo mitään", keskimmäinen sanoo. "Kysytään tavallista appelsiinimehua sinulle" " Ei, juon appelsiinimehuni kotona" "En istu odottamaan muita....jne jne"
"Ok prinsessani, mennäänkö joskus kahdestaan joku toinen kerta?" "Sopiihan se" Kaikki on tyytyväisiä, eikö niin....kunnes, pienin huutaa "jaaaaanoo", no nytkö se iski yllättäen.

Ei, päätän, että jatketaan matkaa. Ok, nyt alkoi taas se ralli, pienin ottaa jalkoja alleen karkuun lähteäkseen.
Vanhimmainen lapsista juoksee perässä. "Äiti, se menee, eikä tule". Sanon, "Sinnepä menköön". Tiedän, että kaikki se on juonittelua, kun ei päässytkään juicebaariin. Kävelen poispäin, välillä saaden nuorimmaista jotenkin hilattua lähemmäs kauppaa.

Kun odotamme kaupan automaattisten ovien tykönä, niiden jatkuvasti avautuen ja mennen kiinni, rämisyttäen kärryjämme. Nuorin lapsista makaa lötköpötkönä. Minun yrittäessä saada häntä jaloilleen. Koroitan ääntäni...näen tutun ihmisen kaupassa, onneksi hän ei ole mukamas huomaavinaan...minäkin yritän jotenkin tilanteesta selvitä, en kehtaa katsoa, normaalisti tervehtisin, nyt meni pasmat sekaisin, en tervehdi edes....kuinka isosti huusin, olinko hirviöäiti? Kuulostin varmasti vihaiselta hirviöltä, joka on ilkeä lapsilleen. Istutan kiireellä nuorimmaisen kärryn lapsi-istuimeen...

Jääkiekko kypärä osastolla katson keskimmäiselle kypärää luisteluun, koska edellistä ei suostu pitämään, liian pieni. Kenkiäkin on koitamme katsella, on kuulemma nykyiset nekin liian pienet, kengät jätimme vielä ostamatta, kypärä pääsee matkaan. En kyllä ole varma onko kypärän koko L sopiva, sekin jää ikäänkuin kummallisesti päähän, mutta ei kait lapsi voi xl kokoista kypärää käyttää, ostinkohan liian suuren siltikin, mietin. Vanhin tytär keksii, tänäänhän me mennään luistelemaan. Sitä aiemmin on ollut tärkeää päästä hampurilaisateriaa syömään, sillä ehdolla on kuulemma kouluunkin viitsinyt mennä, äidin kyydissä tietenkin. Hermostun jatkuvista vaatimuksista. Pyykkivuori on kotona valtava. Olen maailman huonoin äiti ja äkäisesti sanon " valitse mitä jo haluat". Tiedän olevani huono äiti, minun kuuluisi innoissani mennä lasten kanssa jäälle, kun kerran tahtovat. Olen vain väsynyt kaikkiin vaatimuksiin.

Suuntaan silti miellyttäjä-äitinä hampurilaisravintolaan. Otamme lastenateriat kotipakettiin. Luistelu jää myöhempään harkintaan.

Kun vihdoin pääsemme kotiin sanon lapsille, "tästä lähdin äiti ottaa linjauksen, käyn ilman lapsia kaupassa". Koen vieläkin häpeää tutun ihmisen näkemisestä kaupassa ja siitä, että hän oli kuuloetäisyydellä. Kohta kuuluu pieni ääni " Mutta eikö meidän pitänyt käydä siellä juicebaarissa joskus ihan kahdestaan?"

Niinpä niin. Olet puhunut siitä juicebaarista varmaan kohta yli vuoden. Minusta mehujen monen euron hinnat on paljon, mutta onhan prinsessani minun oma prinsessani.
Viimeksi muokannut Sirkuttaja päivämäärä 07.01.2019 17:34, muokattu yhteensä 2 kertaa
ViestiLähetetty: 29.01.2019 21:20
Ystävälle.

Voisitko joskus ottaa yhteyttä ja kirjoittaa vaikka minulle, siitä miten sinulla menee. Kaipaan sitä, että sinuun saattoi luottaa, et koskaan ajanut itsekkäästi omaa etuasi, vaan koin, että ajattelit myös sitä, mikä on minulle hyväksi. En ollut kohdannut sellaista sisaruutta Kristuksessa ennen ja ymmärrän, että en tule kohtaamaankaan. Kaipaan eritoten sitä, että olit ystävä minulle.

Sellaista ei muualta löydy, aitoa ystävyyttä, joka laittaa toisen hyvän etusijalle. Kiitos niistä vuosista, joina sain oppia sinusta jotain tärkeää.

Ps. Et tätä lue ja tunnista minua, mutta...jos Jumala on ihmeitä tekevä, saattaisit lukea tämän ja sydämesi muistaisi minua.
ViestiLähetetty: 02.02.2019 11:20
Kerroinko jo kaivanneeni sinua? Olen todella kaivannut.
Pelkäänpä, etten saa sinuun enää yhteyttä ja asiat jää sanomatta. Se, että merkitsit minulle paljon.

Tapaamisesi on ollut mullistava kokemus, olen oppinut siinä paljon itsestäni ja muista.
Haluan oppia virheistä. Olisin toivonut, että olisit saanut nähdä, että asiat voivat muuttua ja muutos on mahdollinen, myös kohdallani. Olisin toivonut, että olisit voinut näyttää uskosi sen suhteen, myös minulle.

:agape:
ViestiLähetetty: 06.02.2019 16:08
Kauppareissu 3, olenkohan onnistunut vai epäonnistunut, äitinä?

Huomaan kaupan kassalla, että jogurttipurkki on rikki, olemme jonossa. Jälleen kiire aikataulu, myöhästyn varmasti jälleen. Pyydän vahinta tytärtäni viemään rikkoutuneen purkin takaisin ja vaihtamaan toiseen(en tiedä sinänsä onko se oikein, en tiedä milloin on rikkoontunut... matkalla kassalle, vai oliko rikki otettaessa... toisaalta se on luultavasti täysin luvallista, kassalta olisivat mitä luultavammin kehoittaneet vaihtamaan)... tytär ei uskalla ilman minua... kivahdan jotain ja jotain siitä, että hän on niin iso tyttö, että pitäisi jo osata, olen äkäisen kuuloinen... sitten lähden kärryjen kanssa kohti jogurtteja ja vaihdan purkin... paikan menettäminen jonossa aiheuttaa varmaankin kiukkuni, toisaalta, sen ei pitäisi olla niin suuri asia eälmässä. Olen liian äkkipikainen välillä ja tulee sanottua ääneen... ja se voi hävettääkin, sitäkin mietin, näkeekö muut ihmiset huonon käytökseni.

Ymmärrän toisaalta, että hän on pieni tyttö vielä ja on asioita, jotka voivat pelottaa, kuten löytäisikö missä ne olisivat, ainakin itse olisin voinut hänen iässään niin ajatella.

Kävellessämme autolle, pyydän tyttäreltä jälleen anteeksi... käyttäydyin taas huonosti, sydämeeni sattuu ja huono omatunto painaa...minusta tuntuu usein, että pyydän toistuvasti anteeksi ja toistuvasti teen samat virheet... tyttäreni vastaa jälleen, ei se mitään äiti... sanon siihen, että kun hän aina sanoo niin, ja on niin ymmärtäväinen... hän sanoo, että kaikkihan niin tekevät, että joskus suuttuvat... en silti koe sitä oikeana... hän jatkaa... että joskus ihmisillä on menneisyydessä asioita, jotka vaikuttavat käytökseen... sanon... miten sinä voit puhua noin viisaita.... mietin kun hän on niin nuori vielä... sanonkin, että ei kukaan muu sinun ikäisesi tuollaisia ymmärtäisi... hän sanoo, äiti olen kuunnellut sinua... milloin olen tuollaisia puhunut hänelle? mietin...

Minua pelottaa kuitenkin eräs ajatus, vaikka en ole itse alkoholisti, tiedän, että alkoholistivanhemmillakin on usein äärettömän ymmärtäväisiä lapsia vanhempiaan kohtaan. Entä jos käyttäydyn kuin alkoholisti suuttumisentunteideni kanssa? Suutun ja joka kerta pyydän anteeksi sitä, että käyttäydyn huonosti ja sanon asioita rumasti ja loukkaan sanoillani...minunhan kait pitäisi osata jo ennalta olla toisenlainen, ettei minun tarvitsisi yrittää paikata virheitäni. Usein suuttumistunteiden suhteellisuus on... asiat voivat olla myöhemmin ajateltuna pieniä, mistä teen aiheen mille älämölytä ja se syyllisyyden kokemus siitä, että olen loukannut toisen tunteita, joudun niitä kuitenkin jälkikäteen itsekin kantamaan... kun helpommalla pääsisin, jos osaisin vain käyttäytyä oikein ja olla olematta niin äkkipikainen.

Toisaalta tiedän, ettei ole varmaan olemassa täydellisiä vanhempia.
ViestiLähetetty: 12.02.2019 11:49
Haluaisin olla parempi ihminen

Tajusin jälleen, kuinka voisin olla vielä parempi ihmisenä.

Voisin, esimerkiksi olla aina soimaamatta aviopuolison edesottamuksia, voisin olla ymmärtäväisempi, voisin kehua toista ja sanoa missä tämä on hyvä.

Voisin olla ymmärtäväisempi uskovia kohtaan, ystäviä kohtaan.

Voisin osoittaa enemmän välittämistä.

Voisin paremmin siivota, pyykätä, leipoa pullaa, tehdä ravintorikasta ja maittavaa ruokaa, voisin opetella paremmin kulkemaan isommissa kaupungeissa autolla(lähikaupungissakin ajamaan, ilman törttöilyjä tai pelkotiloja), voisin olla aina iloinen ja ystävällinen, ei koskaan tuntea kiirettä tai ainakaan se ei saisi tulla näkyviin ulospäin, voisin olla aina vahva, peloton. Voisin olla eritoten enemmän jaksavampi.

Voisin olla olematta välillä niin vihainen, elämälle ja ihmisille.

Olen täydellisen epäonnistunut; vaimona, äitinä, ystävänä, lähimmäisenä, ihmisenä.
ViestiLähetetty: 17.02.2019 13:26
Olen miettinyt sovintoa.
Sovinto voi olla ihmisen ja Jumalan välinen asia.
Sovinto voi olla ihmisten välinen asia.

Sovintoa tehdessä, voi kääntyä Jumalan puoleen,
tai voi kääntyä ihmisen puoleen.

Tony viikinki Halme kirjoitti kirjan, "Jumala armahtaa, minä en."
Surullista, eikö totta?

Toisaalta ilokseni voin todeta,
sieltä löytyy kuin löytyykin myös totuuden siemen,
armahdus on totisesti Jumalassa.

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa