Danielin kansan luopumus päättyy

Danielin kansan luopumus päättyy

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.05.2015 08:27

Israelin
niinkuin muidenkin kansakuntien
kohtaloita
selvitetään erityisesti Danielin kirjassa.

Danielin kirjan luvusta 9 voimme lukea,
kuinka Daniel paastosi ja rukoili.

Hän tunnusti omat ja kansansa synnit.
Daniel vuodatti sydämensä Herralle
kansansa, kaupunkinsa
ja sen vuoren puolesta,
jolla temppeli oli ollut.

Sillä Daniel oli Jeremian kirjoituksista löytänyt toivon:
Herran Sanan – 70 vuodesta.

Kun Daniel päätti rukouksensa,
hänelle ilmestyi enkeli Gabriel.
Tämä antoi Danielille lisäymmärrystä.
Jeremian 70 vuotta sai lisämääreen:
70 seitsemää on määrätty Danielin kansalle (Israelille).

Gabriel kertoo Danielille
aivan käsittämättömän ihania asioita
Danielin kansan kohtaloista,
joiden hirvittävän synnin
Daniel oli juuri tunnustanut Jumalalle.

Gabriel lupaa Danielin kansalle,
että tuo 70 vuosiviikkoa päättyy
johonkin yli kaiken ymmärryksen käyvään
ihanuuteen:

:bible: Jumalan Kansan Raamattu
Daniel (9:24) kirjoitti:
Sinun kansallesi
ja pyhälle kaupungillesi
on säädetty 70 vuosiviikkoa.
Silloin jumalattomuus päättyy,
synti lukitaan sinetillä,
pahat teot sovitetaan,
ikuinen vanhurskaus tuodaan,
näky ja profeetta vahvistetaan sinetillä
ja kaikkeinpyhin voidellaan.


Vielä tämä ihanuus ei ole toteutunut.
Eli 70 vuosiviikkoa
Danielin kansan kohtaloissa
ei ole vielä täyttynyt.
Milloin tämä ihanuus sitten on täyttynyt.
Silloin, kun synti sinetillä lukitaan,
kun itse paholainen
heitetään syvyyteen
ja se lukitaan sinetillä hänen jälkeensä.

Silloin alkaa tuhat vuotta kestävä
Israelin kansan pappisvaltakunta
jolloin kaikki muut kansakunnat
virtaavat Jaakobin Jumalan temppeliin,
joka on se kaikkein pyhin,
joka voidellaan.
Silloin Danielin kansan luopumus on päättynyt.

69 vuosiviikkoa tuosta ennustuksesta
on kuitenkin jo täyttynyt.
Eli Israelin kello on nyt ollut pysähdyksissä
pari tuhatta vuotta.

Näin on käynyt ennenkin.
Kun Israel on kääntänyt selkänsä Jumalalle,
on elämä ikäänkuin sammunut.
Kello pysähtynyt.

:bible: Jumalan Kansan Raamattu
Historioitsija (1 Kun 6:1) kirjoitti:
Israelilaisten Egyptistä lähdöstä
oli kulunut 480 vuotta.
Neljäntenä vuotena siitä,
kun Salomo oli tullut
Israelin kuninkaaksi [967 eKr.],
hän alkoi rakentaa temppeliä Herralle.
Tämä tapahtui sivkuussa,
joka on toinen kuukausi.


Mutta tuo 480 vuotta
on vain se aikajakso,
jolloin Israelin kello kävi.
Nimittäin koko tuo aikajakso
Egyptistä lähdöstä
tuohon temppelin rakentamishetken alkuun
on kaikkiaan 573 vuotta.

:bible: Jumalan Kansan Raamattu
Luukas (Ap.t 13:17-21) kirjoitti:
Israelin kansan Jumala valitsi isämme
ja korotti tämän kansan
heidän ollessaan muukalaisina
Egyptin maassa,
ja vei heidät sieltä pois väkevällä kädellään.
Hän kärsi heidän tapojaan erämaassa
noin 40 vuotta,
hävitti seitsemän kansaa Kanaanin maasta
ja jakoi niiden maan heille perinnöksi.
Näin kului noin 450 vuotta.
Sen jälkeen hän antoi heille tuomareita
profeetta Samueliin asti.
Kun he sitten pyysivät itselleen kuningasta,
Jumala antoi heille Saulin, Kiisin pojan,
miehen Benjaminin heimosta.
Tämä hallitsi 40 vuotta.


40 + 450 + 40 = 530 vuotta

Ja tuohon 530 vuoteen on vielä lisättävä
Daavidin 40 hallitusvuotta,
ja Salomonin valtakaudelta 3 vuotta,
koska vasta neljäntenä vuonna
alkoi temppelin rakentaminen.

Siis.
Israelin kello eteni vain 480 vuotta,
mutta maailman kello 573 vuotta.

Miksi.
Siksi, että tuon erotuksen ajan
(573 vuotta - 480 = 93 vuotta)
Israel eli luopumuksen tilassa,
jolloin Jumala oli kääntänyt selkänsä kansalleen.

Tämä 93 vuotta,
jolloin Israelin kello ei käynyt,
muodostuu seuraavista aikajaksoista,
jolloin Jumala oli kääntänyt selkänsä Israelille
antanut heidät vihollistensa käsiin,
eli Israel oli:
- Mesopotamian kuninkaan orjina 8 vuotta
- mooabilaisten orjina 18 vuotta
- kanaanilaisten orjina 20 vuotta
- midianilaisten orjina 7 vuotta
- filistealaisten orjina 40 vuotta. (KS Tuom)

Eli Israelin kello oli pysähdyksissä
Tuomarien aikakaudella
yhteensä 93 vuotta
ja on nyt ollut pysähdyksissä pari tuhatta vuotta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Aikakaudet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa