Tietenkin.
Yksi äänestyskin otsikolla
Syntinen - Synnitön
Jossa kysytään:
Onko uskova ihminen ...
- syntinen
- synnitön
- samanaikaisesti syntinen ja synnitön
- välillä syntinen ja välillä synnitön
Mutta tänään aamulla
mieleeni nousi kysymys
hiukan uudella asettelulla.
Asuuko uskovassa ihmisessä synti?
Tätä asiaa Paavali käsittelee
evankeliumissaan eli Roomalaiskirjeessä.
Laki on hyvä.
Se kieltää tekemästä syntiä.
Ja juuri tuollainen kieltolaki
on näilläkin seuduilla,
jossa asun,
saanut aikaiseksi aikanaan
ihan uudenlaisen maailmanjärjestyksen.
Siihen kuului pirtu,
kovat miehet ja naisetkin
sekä tietenkin poliisit.
No tuo on historiaa.
Tosin hiukan naurattaa tai itkettää,
kun muistelen ensimmäistä
virkamatkaani ulkomaille.
Se tehtiin laivalla.
Ja kun kaikki muutkin ostivat
viinaa laivalta,
kun sitä sai verovapaasti,
niin minäkin ostin.
Tosin hiukan painostuken alla,
kun eräs
- tietäen minut hurskaaksi mieheksi -
pyysi, että ostaisin
tuota verovapaata viinaa,
ja hän lunastaisi sen sitten minulta
kotisatamassa.
No sellaiseen törkeyteen
en tietenkään halunnut ryhtyä.
Mutta en myöskään loukata häntä.
Ja niin minä sitten jotenkin
selitin, että ehkä löydän
jotain sopivaa omaan tarpeeseen.
Ja sitten minä olinkin ihmeissäni,
kun palasin kotiin.
Mitä ihmettä minä näillä pulloilla teen.
Palaan tuohon kaukaiseen historiaan.
Kieltolaki kumottiin.
Ja sen myötä koko
silloinen maailmanjärjestys romahti.
Poliisi ja rosvo -leikki päättyi siihen.
Synnin ja kuoleman laki
on täytetty Golgatalla.
Sitä ei ole kumottu,
mutta se on täytetty.
Rangaistus,
jonka tuo laki määrää
synnistä,
on täytetty Golgatalla.
Syntivelkamme on maksettu.
Nyt me olemme vapaat
tuosta synnin ja kuoleman laista
siinä mielessä,
että se on mitätön,
jos annamme sovittaa itsemme.
Johannes (5:24) kirjoitti:
Totisesti, totisesti
minä sanon teille:
joka kuulee minun sanani
ja uskoo häneen,
joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi,
vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
Alkutekstissä tuo
katkelma alkaa
sanoin
Aamen Aamen
Siis olemme totisesti totisesti
siirretyt kuolemasta elämään.
Meitä ei koskaan kohtaa kadotustuomio.
Olimme kuolleet synteihimme,
mutta me synnyimme uudesti/ylhäältä
Hengestä,
ja olemme nyt siirretyt
ikuisen kuoleman tilasta
ikuiseen Elämään.
Jumalan Valtakunta on jo
sisäisesti meissä,
mutta elämme ruumiillisesti
vielä maailmassa,
ja siksi meillä on ahdistus.
Jopa niin,
että me elämme
kuolevaisessa ruumiissamme.
Se voi kyllä kokea ja kokeekin
itse asiassa jatkuvasti
paranemis ihmeitä ja uudistusta.
Jos tulee haava,
niin se paranee hiljalleen.
Mutta loppuviimein ruumiimme kuolee.
Sen lunastus tapahtuu
vasta ruumiin ylösnousemuksessa
Jeesuksen tullessa
noutamaan meidät tykönsä Isän Kotiin.
Mutta on vielä kolmas alue.
Sielunmaailma.
Ja paljon on vielä kyyneleitä
vuodatettavana,
ennenkuin ne lopullisesti
pyyhitään pois.
Kaiken pahuuden ongelman
taustalla on hallitsija,
jonka nimi on
- synti
Synti ei enää ole meidän hallitsijamme.
Me emme enää ole synnin orjia.
Me olemme Kristuksen orjia.
Mutta asuuko synti kuitenkin meissä.
Me olemme kuolleet synnille.
Pitääkö se silti vuodettaan
savimajassamme.
Synnin hallintavalta
alkoi elämässämme näin:
Aapeli Saarisalo
Paavali (Room 7:11) kirjoitti:
Mutta otettuaan käskystä aiheen
synti petti minut
ja tappoi minut sen kautta.
Siis mitä silloin tapahtui.
Tapahtui sama,
mikä tapahtui Aadamille paratiisissa.
Minä myin itseni synnin alaisuuteen.
Siis minä itse myin itseni
synnin ja kuoleman omaksi.
Mutta sukulunastajani
lunasti minut omakseen.
Nyt olen kihlautunut Hänelle.
Ja minä olen nyt kuollut synnille.
Ja Jumalalle Elävä.
Mutta synti ei ole kuollut.
Ja niin herääkin
kauhunsekainen kysymys.
Asuuko minussa synti?
Vai mitä Paavali tarkoittikaan,
kun puhui hänessä asuvasta synnistä.
Paavali (Room 7:17) kirjoitti:
synti,
joka minussa asuu