Varsinaisena ongelmana jakeessamme ei ole henkilön eriävä näkemys jostakin opillisesta kysymyksestä, vaan se että henkilön toiminta alkaa erottaa uskovia toisistaan. Toisen oppi eroaa siinä määrin yleisesti hyväksytystä kristinopista, että kysymys on lahkolaisuudesta. Kristikunnassa on yhä enemmän lahkoja, jotka puolustavat omia käsityksiään itsepintaisesti vastoin selviä Jumalan sanan, ekumeenisten uskontunnustusten (Apostolinen uskontunnustus, Nikean uskontunnustus ja Athanasiuksen uskontunnustus) oppeja. Lahkohenkisyys ilmenee kieltäytymisenä tutkia oman erityisoppinsa perusteita. Monet lahkot ajautuvat myös jäseniensä tarkkaan vahtimiseen tai sisäiseen kontrolliin ja joskus suoranaiseen eristäytymiseen.
Lahkolaiset ovat oman harhaoppinsa vankeja, jotka harhallaan palvelevat omaa etuaan ja itsekkäitä pyrkimyksiään nousta toisten kristittyjen yläpuolelle. Omasta mielestään lahkolaiset ovat ainoita oikeassa olevia.
Paavali (Room.16:17-19) kirjoitti:”Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Onhan teidän kuuliaisuutenne tullut kaikkien tietoon; sen tähden minä iloitsen teistä, mutta minä tahtoisin teidän olevan viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan.”
Esille ottamassani roomalaiskirjeen kohdassa opillinen erimielisyys ei ole ratkaiseva asia, vaan uskovien hajottaminen. Ei se ole harhaoppinen (Tiit.3:10 merkityksessä) joka on opillisesti väärässä, hänhän on vain väärässä. Mutta se joka alkaa eristää uskovia toisistaan, on Tiit.3:10 mukainen ”harhaoppinen”.
Apt.15:6-7 kertoo kuinka apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan kiistakysymystä, ja opillisen erimielisyyden vuoksi asiaa puitiin kauan ja hartaasti. Ei opillinen erimielisyys ole vaarallista edellyttäen, että osapuolilla on vilpitön halu löytää asiassa Jumalan Sanan mukainen totuus. Eivät asiat kristittyjenkään parissa selviä aina pikaisesti ja muitta mutkitta – rakkauden hengessä asioiden voidaan antaa välillä ”levätä”. Eivät Raamatun opit karkaa meiltä mihinkään, vaan ne voidaan ottaa uudelleen esille aina kun tarvitaan. Ajan kanssa saamme uudenlaista ymmärrystä siihen, mitä Jumala Sanassaan sanoo.
Mielestäni ”hairetikon (hairetikos)” ei siis ensisijaisesti tarkoita henkilöä joka on opillisesti jossain Raamatun asiassa väärässä, vaan henkilöä joka on ”harhaopin” (hairesis) kannattaja. Hän on rakentanut vääristä tiedosta laajemman väärän opin ja jos hän saa oppiinsa muita mukaan, niin tuloksena on lahko. Sanaa ”hairesis” käytetään Raamatussa Saddukeusten ja Fariseusten lahkoista (Apt.5:17; 15:5; 26:5) ja Juutalaiset käyttivät tätä termiä uskovista, kutsuen heitä Nasaretilaisten lahkoksi (Apt.24:5, 14; 28:22).
Hairesis ei ole vain opillinen asia, vaan sisältää tekemistä, eristäytymistä, lahkoutumista. Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa lahkot on lihan tekojen listassa. Vuoden 1938 kirkkoraamatussa ”hairesis” on käännetty sanalla lahko seitsemän kertaa.