JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

Kääntyminen, Uudestisyntyminen, Kaste, SRK, Jumalan Valtakunta

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 27.06.2018 00:36

Natanael kirjoitti:

P.S. Juutalaisuudessa oli paljon erilasisia lupauksia ja valoja, joilla osoitettiin kiitollisuutta Jumalalle ja Hänen lakinsa kunnioittamista. Moniin lupauksiin liittyi hiusten leikkaaminen. Nasiirilupaus oli korkeinta astetta ja sen tehneen tuli toimittaa hiuksensa temppeliin poltettavaksi eläinuhritoimituksia suoritettaessa. Hyvin monet ovat sitä mieltä, että kyseisessä kohdassa lupauksen antaja on Akylas: ”…mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä on oli tehnyt lupauksen.” Itse kallistun kuitenkin Paavaliin, sillä hänet esitetään tekstiyhteydessä koko ajan toimijana, subjektina. Raamattu ei kerro mistä lupauksesta Apt.18:18 –kohdassa on kysymys. Kuten edellä olen esittänyt, pidän nasiirilupauksen antamista Paavalin kohdalla täysin poissuljettuna mahdollisuutena.


Muuten, jos Paavali teki lupauksen joidenkin juutalaisten perinnäissääntpjen mukaan, niin eikös se olisi samaa kuin lainnoudattaminen?
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1515
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2018 06:56

vilja kirjoitti:
καλαμος kirjoitti:
Jeesus ei ole kumonnut lakia. Hän täytti sen.
Jeesus ei ole lain loppu vaan sen täyttymys/päämäärä.

Jeesus teki selväksi, että laista ei katoa ainoakaan kirjain,
eikä edes kahden kirjaimen välillä oleva pieni krippu,
ennenkuin :bible3: taivas ja maa katoavat :bible3:

Ja Jeesus puhui tuossa tilanteessa nimenomaan Israelille
ja Mooseksen laista.

Israel tulee vielä tuhannen vuoden ajan
noudattamaan esimerkiksi temppelipalveluksesta annettuja säädöksiä.


Kysyn vielä tarkennukseksi:

Oletko Kalamos siis sitä mieltä, että jopa uudestisyntyneiden israelilaisten tulee
noudattaa / pitää noudattaa
Mooseksen lakia, vai tarkoitatko vain sitä, miten
he toimivat ilman uudestisyntymää?

Minä olen ymmärtänyt, että nimeomaan tätä monikin nyt miettii, että vaikuttaako
uudestisyntymä tuossa asiassa muutoksia?


Uudestisyntyminen vaikuttaa tietenkin siten,
että Elämän Hengen laki alkaa vaikuttaa heidän sisimmässään.
Tästä me olemmekin jo keskustelleet otsikolla
Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

Yksi detalji.
Meille Uuden liiton uskoville on luonnollista osallistua ehtoolliseen.
Tarkkaan ottaen me kuitenkin osallistumme
juutalaisen seremonian neljänteen viinimaljaan
ja sen yhteydessä tapahtuvaan leivän murtamiseen.
Siinä neljännen maljan kohdalla Jeesus sanoi, että
:bible3: tämä on uusi liitto Minun veressäni :bible3:

Me pakanat osoitamme uskomme tuon yhden kohdan mukaisesti.
Juomme tuon neljännen eli viimeisen maljan viinin,
ja syömme leivän, siis Jeesuksen veren ja ruumiin.
Juutalaiset taas omissa juhlissaan syövät koko pääsiäislampaan
ja juovat tuossa seremoniassa kaikki viinimaljat.

Me muistelemme Herran kuolemaa.
Mutta uskovalla juutalaisella on paljon enemmän muisteltavaa,
vaikkapa alkaen siitä,
kun veri oven pihtipieliin siveltynä pelasti heidät,
ja sitten he vapautuivat Egyptin orjuudesta.
Ja tuota asiaa kyllä meidänkin on hyvä muistella ja ajatella
sen merkitystä, vaikka meille ei olekaan määrätty
siihen liittyen juhlamenoja.
Mehän emme olleet kirjaimellisesti Egyptissä orjina.

Vastaavasti vielä tuhannen vuoden ajan,
vaikka kaikki maan päällä elossa olevat Israelilaiset jo tuntevat Herran,
he tulevat noidattamaan temppelipalveluksesta annettuja säädöksiä.
Ja pakanatkin tulevat joka vuosi Jerusalemiin juhlimaan.

:bible:
Sakarja (14:16-21) kirjoitti:
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet,
jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan,
käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia,
ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin
kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia,
niille ei tule sadetta.
Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös,
ei tule sitä heillekään;
vaan heitä on kohtaava se vitsaus,
millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja,
jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka
ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka,
jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus:
"Pyhitetty Herralle".

Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia,
jotka ovat alttarin edessä.
Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa
on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille,
ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä.
Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja vilja » 28.06.2018 11:19

:bible:
Hebrealainen (Hebr 8:6-12) kirjoitti:Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran,
kuin hän on myös paremman liiton välimies,
liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton,
ei olisi etsitty sijaa toiselle.

Sillä moittien heitä hän sanoo:

"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra,
jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
en sellaista liittoa kuin se,
jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin,
kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta.
Sillä he eivät pysyneet minun liitossani,
ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
Sillä tämä on se liitto,
jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra:
Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä,
ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen:

'Tunne Herra';
sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä
enkä enää muista heidän syntejänsä."

Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi;
mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
vilja
 

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja Natanael » 28.06.2018 16:37

Kirjoittaja kirjoitti:Muuten, jos Paavali teki lupauksen joidenkin juutalaisten perinnäissääntöjen mukaan, niin eikös se olisi samaa kuin lain noudattaminen?


Kiitos sinulle terävästä huomiostasi! Aluksi haluan tehdä tämän selväksi: Paavali oli tehnyt juutalaisuuteen liittyvän lupauksen, joka ei kuulu meille uudestisyntyneille uskoville. Jerusalemin alkuseurakunnassa vallitsi voimakas lakihenkisyys, jossa uskovia vaadittiin suurelta osin pitämään Mooseksen laki eivätkä messiaanijuutalaiset olleet sanoutuneet irti temppelin monista rituaali- ja muotomenoista. Tämä heijastui myös tärkeään apostolikokoukseen, josta olen aikaisemmin kirjoittanut. Jerusalemissa oli uskovia, jotka vaativat koko Mooseksen lain pitämistä.
:bible:
Luukas (Ap.t 15:5) kirjoitti:Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat,
jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat:

"Heidät on ympärileikattava
ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia.


Eittämättä nämä veljet olivat vilpittömiä, Pyhän Hengen saaneita, uskovia, jotka kuitenkin olivat uskossaan kasvamattomia ja epäkypsiä. Paavali tiedosti, että he tarvitsivat paljon rakkautta ja tukea voidakseen irtautua siitä lakihenkisyydestä, jossa pelastukseen vaadittiin armon lisäksi lain mukaisia tekoja. Paavali koki sisäistä tuskaa odottaessaan kärsivällisesti, että Kristuksen seuraajina juutalaiskristityt voisivat nähdä Kristuksen ristin armon kirkkauden. Tänään meillä on erilaiset olosuhteet, mutta sama taistelu. Pysyäksemme ja iloitaksemme siitä vapaudesta, mihin Jeesus on meidät vapauttanut meidän tulee irtisanoutua kaikista niistä lakihenkisistä säännöstöihin ja rituaaleihin liittyvistä määräyksistä, joita niin kovin monet seurakunnat ja uskovat meitä yrittävät puristaa.
Kuten odottaa saattoi, niin lakihenkinen Jerusalemin seurakunta ei menestynyt, vaan roomalaisten tuhottua temppelin ensimmäisessä juutalais­sodassa vuonna 70 Jerusalemin seurakunta sai uuden, evankeliumin sanomaan paremmin juurtuneen, alun noin vuonna 135. Nimenä oli yhä Jerusalemin seurakunta, mutta sen jäsenistöön kuului huomattavan paljon pakanakristittyjä ja seurakunnan toiminta käynnistyi aivan uudelta, uskonvaraiselta, pohjalta. Paavalin ratkaisut perustuivat siihen, että hän pyrki samaistumaan kohderyhmäänsä mahdollisimman paljon, jos se vain edesauttaisi Jeesuksesta Kristuksesta todistavan pelastussanoman juurtumista kulloiseenkin kohderyhmään. Jerusalemin lakihenkisten uskovien paineen alla Paavali etsi evankeliumin levittämisen kannalta parasta mahdollista lopputulosta.

:bible:
Paavali (1 Kor 9:19) kirjoitti:Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista,
olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
ja olen ollut juutalaisille ikään kuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia;
lain alaisille ikään kuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
ilman lakia oleville ikään kuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia,
vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;
kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.


Muutenkin Paavalin toiminta herättää ristiriitaisia tunteita. Paavali vastusti voimakkaasti ympärileikkausta roomalais- , galatalais- ja kolossalaiskirjeissä, mutta siitä huolimatta hän ympärileikkasi Timoteuksen (Timoteuksen äiti oli juutalainen) ja sitä hän ei tehnyt Jumalan kehotuksen tähden, vaan juutalaisten tähden. Miksi Paavali antoi sitten ympärileikkauttaa Timoteuksen? Paavali arvioi, että se edesauttoi Timoteuksen evankelioimistyötä juutalaisten keskuudessa ja näin Timoteus ei tulisi torjutuksi niiden uskoon tulleiden juutalaisten taholta, joiden mukaan ympärileikkaus oli pelastuksen kannalta välttämätöntä.

:bible:
Luukas (Ap.t 16:1) kirjoitti:Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan.
Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus,
joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen.
Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää.
Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet
ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden,
joita oli niillä paikkakunnilla;
sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.


Me emme kuitenkaan ympärileikkauta ketään aikuista lähetystyöntekijää, jotka nykyään menevät Israeliin lähetystyöhön, olipa hän sitten juutalainen tai pakana. Mm. näin Paavali nollasi ympärileikkauksen merkityksen kaikille uskoville.

:bible:
Paavali (1 Kor 7:19) kirjoitti:Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.


Emme seuraa Paavalia, vaan Jeesusta. Olemme Jumalalle kiitollisia siitä, että Paavali sai Jumalalta suoraa ilmoitusprofetiaa, joten hän välitti meille aitoa, puhdasta ja ravitsevaa Jumalan Sanaa. Kaikista Paavalin toimista emme saa kuitenkaan vetää meitä koskevia ja elämäämme sitovia johtopäätöksiä. Me emme sido omaatuntoamme mihinkään juutalaisiin lupauksiin ja valoihin emmekä ympärileikkauta ketään minkään ihmisryhmän tähden emmekä enää tee ensimmäisen apostolikokouksen sisältämiä päätöksiä. Paavalin raju taistelu lakihenkisiä alkuseurakunnan uskovia kohtaan näkyy selvästi galatalaiskirjeessä. Kristuksen vapauttamaa eivät sido rituaalit ja pikkutarkat käyttäytymis- ja ruokailuohjeet.

:bible:
Paavali (Gal 3:1-5) kirjoitti:Oi te älyttömät galatalaiset!
Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää:
lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette?
Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne,
saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta?
Avatar
Natanael
 
Viestit: 511
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 22.07.2018 17:16

Paastosiko Paavali myös?

:bible:
Luukas (Ap.t 27:9) kirjoitti: Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli vaarallista,
sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1515
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja kalamos » 22.07.2018 18:09

Hyvä huomio. Luonnollisesti Paavalikin paastosi.
Kysymyksessä oli Sovituspäivä, josta oli säädetty näin:

:bible:
Mooses (Lev 23:27-29) kirjoitti:Tämän seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä on sovituspäivä;
pitäkää silloin pyhä kokous, kurittakaa itseänne paastolla ja tuokaa Herralle uhri.
Älkää toimittako yhtäkään askaretta sinä päivänä,
sillä se on sovituspäivä, jolloin teille toimitetaan sovitus Herran, teidän Jumalanne, edessä.
Sillä jokainen, joka ei sinä päivänä kurita itseänsä paastolla, hävitettäköön kansastansa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: JUMALAN LAIN käskyjen noudattaminen

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 22.07.2018 18:47

Mutta eihän Paavalin pitänyt noudattaa enää lakia, siis kirjaimelleen, mitä esim. Natanael sanoo tähän?
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1515
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Edellinen

Paluu USKO ja ELÄMÄ

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron