Maan tomusta tehty liharuumis tuli eläväksi,
kun Jumala puhalsi itsestään siihen Elämän Hengen.
Lopputulos oli kokonaisuus, jota nimitetään Eläväksi sieluksi.
Mooses (Gen 2:7) kirjoitti:Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Tuo Elämän Henki ei pysyisi Aadamissa,
jos kuolema pääsisi Aadamin sisimpään. Ja niin …
Mooses (Gen 2:16-17) kirjoitti:Herra Jumala käski ihmistä sanoen:
"Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö,
sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt,
pitää sinun kuolemalla kuoleman."
Ihminen joutuisi tekemään uskonratkaisun.
Luottaako Jumalaan vai ei.
Eräänä päivänä tuon yhden ja ainoan kielletyn puun kätköissä liikkuu
jokin hyvin hohdokas olento kuin elävänä todisteena siitä, ettei tämä puu tapa.
Tuo häikäisevä olento hyvän- ja pahantiedonpuun katveessa saa Eevan pysähtymään.
Käärme avaa keskustelun Eevan kanssa.
Käärme, joka tietää asioista selvästi enemmän kuin ihminen,
antaa ymmärtää, että tässä on nyt tullut jokin väärinkäsitys.
Mooses (Gen 3:1-5) kirjoitti:"Onko Jumala todellakin sanonut:
'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
Niin vaimo vastasi käärmeelle:
"Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia,
on Jumala sanonut:
'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'"
Niin käärme sanoi vaimolle:
Ette suinkaan kuole;
vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte,
aukenevat teidän silmänne,
ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.
Käärme puhui tahallisesti eri kuolemasta kuin Jumala.
Ruumiillinen kuolema ei Aadamia sinä päivänä tosiaankaan kohtaisi.
Lisäksi käärme sai Jumalan tarkoittaman tapahtuman seuraukset
kuulostamaan ihanalta asialta. Kaikelta muulta kuin kuolemalta.
Silmien aukeamiselta. Jumalan kaltaiseksi tulemiselta.
Aadam oli saanut kokea Jumalan ihmeellistä hyvyyttä.
Nähdä ympärillään Jumalan lahjoittaman ihmeellisen luomakunnan
virtoineen, viheriöineen, puineen ja eläimineen.
Kaiken kruunasi hetki, jolloin Jumala toi vielä Eevan Aadamin rinnalle.
Kaikki oli hyvin. Paremmin ei voisi olla.
Ja nyt yhtäkkiä ilmestyy olento, joka vihjaa,
että ihmisen ei pitäisi tyytyä nykytilaan,
vaan hankkia aivan erityislaatuista – suorastaan jumalallista – tietoa ja näkökykyä.
Ja kun Eeva oli jo syönyt hyvän- ja pahantiedon puun hedelmästä,
ei mitään erityistä ollut tapahtunut.
Ei ainakaan mitään kuolemaan viittaavaa.
Hehkeämpänä kuin koskaan
Eeva nyt pitää käsissään hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää,
ojentaa sitä Aadamille
ja suorastaan vaatimalla vaatii, että syö tästä:
- 'Sillä käärme, joka tiesi, ettemme suinkaan kuole, sanoi,
että sinä päivänä, jona te siitä syötte, tapahtuu ihmeellisiä asioita.
Aadam.
Et voi jättää minua nyt pulaan.
Sinunkin täytyy syödä.
Heti kun sinä siitä syöt, tapahtuu se,
mitä tuo kaiken tietävä käärme sanoi'.
Mooses (Gen 3:6-7) kirjoitti:Ja vaimo näki,
että siitä puusta oli hyvä syödä
ja että se oli ihana katsella
ja suloinen puu antamaan ymmärrystä;
ja hän otti sen hedelmästä ja söi
ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti
- Hyvä oli vaihtunut pahaksi.
Rakkauden tilalle oli tullut pelko.
Valo oli vaihtunut pimeydeksi.
Elämä oli sammunut kuolemaksi.
Jumalan kirkkaus riisuttu alastomuudeksi.
Mutta tosi oli. Ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan.
Hyvä oli muistoissa, paha todellisuutta tässä ja nyt.
Käärme oli pettänyt ihmisen.
Vielä hetki sitten ihminen oli elävä Jumalan kuva
heijastaen Jumalan kirkkautta.
Nyt yhteys Jumalaan oli poikki,
Jumalan kuva ihmisessä oli sammunut.
Vielä hetki sitten ihmisessä asui Elämän Henki.
Mutta nyt tilalle oli tullut kuolema.
Pimeyden ruhtinas oli nyt syrjäyttänyt Elämän Valkeuden.
Ihminen oli kuollut sielu.