Velho

[kalamos]

Ensimmäinen maininta velhoista,
löytyy tilannekuvauksesta,
jossa Jumala on lähettänyt
Mooseksen ja Aaronin
Egyptin faaraon tykö.

Ja Herra puhui
Moosekselle ja Aaronille
ja sanoi:

"Kun farao puhuu teille ja sanoo:
'Tehkää jokin ihmetyö',
niin sano sinä Aaronille:
'Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen,
niin se muuttuu käärmeeksi'".

Niin Mooses ja Aaron
menivät faraon tykö ja tekivät,
niinkuin Herra oli käskenyt.

Aaron heitti sauvansa
faraon ja hänen palvelijainsa eteen,
ja se muuttui käärmeeksi.

Ja faraokin kutsui maansa viisaat ja velhot;
ja nämä Egyptin tietäjät
tekivät samoin taioillansa:

he heittivät kukin sauvansa maahan,
ja ne muuttuivat käärmeiksi.

Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.

Ymmärrän niin,
että kunkin sanan ensimmäinen maininta
Raamatussa on kuin
avain tuon ilmaisun ymmärtämiselle.

Siis,
mikä on velho
tuon tilannekuvauksen mukaan?

Alkutekstin ilmaisu
viitannee kuiskaamiseen.

Mooses sanoi Aaronille:
"ota sauvasi ja heitä se faaraon eteen,
ja se muuttuu käärmeeksi".

Sitten faaraon kutsumat
viisaat ja velhot
tekivät samoin loitsuillansa,
ja heidänkin sauvansa
muuttuivat käärmeiksi.

[Emilio]

Raamatun mukaan taikuus eli velhous on tottelemattomuuden syntiä.

[kalamos]

Viittaat seiraavaan:

Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä

Tuossa kohden ei ole
sanaa velho/velhous

H3784

כָּשַׁף
kâshaph
kaw-shaf'

[kalamos]

Järjestyksessään toinen kohta Raamatussa,
josta löytyy otsikon ilmaisu,
on seuraava:

Velhonaisen älä salli elää.

Mooseksen lain siveellisyyssäädökset
ovat ankarat.

Tässä voi olla taustalla jotain samaa
kuin siinä tilannekuvauksessa,
jossa Jumalan oli pakko hukuttaa maailma,
jotta sen voisi pelastaa,
kun pahuuden henkiolennot yhtyivät
ihmisten tyttäriin.

Kolmas ja viimeinen kohta Toorassa,
jossa mainitaan velho/velhous,
on seuraava:

Älköön keskuudessasi olko ketään,
joka panee poikansa tai tyttärensä
kulkemaan tulen läpi,
tahi joka tekee taikoja,
ennustelee merkeistä,
harjoittaa noituutta tai velhoutta,
joka lukee loitsuja,
kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä
tahi kääntyy vainajien puoleen.

Noituus ja velhous
ovat siis eri asioita.

Seuraava kohta on tämä,
jossa kerrotaan Israelin kuninkaasta
Manassesta.

Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen
läpi Ben-Hinnomin laaksossa,
ennusteli merkeistä,
harjoitti noituutta ja velhoutta
ja hankki itsellensä
vainaja- ja tietäjähenkien manaajia;
hän teki paljon sitä,
mikä on pahaa Herran silmissä,
ja vihoitti hänet.

Viidentenä on seuraava kohta:

Silloin kuningas käski kutsua tietäjät ja noidat,
velhot ja kaldealaiset
ilmoittamaan kuninkaalle hänen unensa;
ja he tulivat ja astuivat kuninkaan eteen.

Ja viimeisenä eli kuudentena
on VT:ssa seuraava kohta,
jossa mainitaan velhot.

Ja minä lähestyn teitä
pitääkseni tuomion
ja tulen kiiruusti todistajaksi
velhoja
ja avionrikkojia
ja väärinvannojia vastaan
ja niitä vastaan,
jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa,
leskeä ja orpoa
ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian
eivätkä pelkää minua,
sanoo Herra Sebaot.

Käännämme sitten miten tahansa
tuon alkutekstin ilmaisun,
niin joka tapauksessa juuri tuo Sana
esiintyy vain edellä lainaamissani
kuudessa VT:n jakeessa.

Ja kun alkutekstissä on
siis yksi ja sama ilmaisu,
niin myös käännöksissä tulisi olla samoin.

Ja näin olikin noissa kohdissa,
jotka olivat siis lainauksia
käännöksestä KR33.

Noituus on siis eri asia kuin velhous.
Ja nyt olisi tarkoitus selventää,
mitä tarkoittaa Raamatun ilmaisu
velho/velhous.

Ensimmäinen maininta
löytyi kohdasta,
jossa Jumala oli käskenyt
Mooseksen sanoa jotain
Aaronille.

Ja Herra puhui
Moosekselle ja Aaronille
ja sanoi:

"Kun farao puhuu teille ja sanoo:
'Tehkää jokin ihmetyö',
niin sano sinä Aaronille:
'Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen,
niin se muuttuu käärmeeksi'".

Siis Mooseksen täytyi sanoa jotain.
Ja Aaronin täytyi totella Moosesta.

Ja sitten kerrotaan,
että faarao kutsui
vastaavasti parivaljakot
viisaat ja velhot,
jotka toimivat jotenkin samoin.

Velhouteen siis sisältyy jotenkin
juuri se,
mitä alkutekstin sana ilmaisee
eli kuiskaaminen.
Velhous tarvitsee sanoja.

Sen sijaan noituus ei tarvitse.
Alkutekstin ilmaisu on siinä
hiukan eri viitaten sihinään.

Eli kun meillä on samassa jakeessa
ilmaisut
noituus ja velhous
niin se tarkoittaa
sihisemistä ja kuiskaamista.

Noituus on oman avauksensa arvoinen.
Keskitytään nyt käsitteeseen
velho/velhous,
josta meillä on siis VT:ssa kuusi jaetta.

Heti ensimmäinen niistä toki
pitää sisällään varmasti paljonkin
sihisemistä ja kuiskaamista.
Siis noituutta ja velhoutta,
jonka suorittivat
Egyptin viisaat ja velhot,
ja nämä tietäjät
saivat siis aikaiseksi sen,
että sauvat muuttuivat käärmeiksi.

Luulisin, että Mooses ei kuiskannut,
kun käskytti Aaronia.

Ja luultavasti Aaronin sauva
ei käärmeenä sihissyt,
kun sehän nieleskeli nuo toiset käärmeet.

Velhous on kuiskimista.
Vastakohta kuiskimiselle on julistus.

Vastakkain ovat

pimeys
ja
Valkeus,

kuiskittava salatiede,
ja
julistettava Jumalan Sana.

[kalamos]

Kuten jo olen todennutkin,
niin ymmärrän niin,
että Raamatun ensimmäinen maininta
on aina kunkin sanan merkitystä
erityisesti selvittävä.

Siksi olen halunnut päästä avaamaan
tilannetta,
jossa Mooses käski Aaronin heittää
sauvansa faaraon eteen.

Tuo tilanne kun johtaa siihen,
että velhot tekivät samoin.

Eli meillä on edessämme
velhouden harjoittamista
tarkoittavasta heprean verbistä

כָּשַׁף
kâshaph
kaw-shaf'

muodostettu
velhouden harjoittajaa ilmaiseva sana.

Useimmiten käännetty lyhyesti velhoksi
joskus velhouden harjoittajaksi.

Ja tämä ilmaisu esiintyy
Vanhan Testamentin sivuilla 6 kertaa.

Ja kun sauva,
joka muuttuu kärmeeksi,
liittyy tuohon
ensimmäiseen mainintaan tuosta sanasta,
niin ymmärrän tämän
viittaavan vallan käyttöön.

Aaron käytti Jumalan Sanaan
perustuvaa valtaa.

Velhot käyttivät toisen hallitsijan
kuiskimiseen perustuvaa valtaa.
Tuo vallan käyttö edellytti siis
velhouden harjoittamisessa
velhoutta eli kuiskimista.

Aaronin vallan käyttö
perustui Jumalan ohjeiden mukaan
Mooseksen lausumaan käskysanaan.

Eli olemme nyt nostaneet esiin
kuusi VT:n kohtaa,
joissa mainitaan
velho / velhouden harjoittaja.


Sitten toinen käsite,
jonka nyt haluan nostaa esiin,
on itse velhous.

Eli nyt kaivan esiin
vastaavan substantiivin.

Siis nyt en enää puhu
velhosta eli
velhouden harjoittajasta
vaan itse velhoudesta.

Ja nyt ensimmäinen maininta
löytyy kohdasta,
jossa velhouden harjoittajana
on Iisebel.

Kun Jooram näki Jeehun,
kysyi hän:

"Onko kaikki hyvin, Jeehu?"

Tämä vastasi:

"Kuinka kaikki voisi olla hyvin,
kun sinun äitisi Iisebelin haureus
ja hänen monet velhoutensa
yhä vielä jatkuvat?"

Siis velho eli velhouden harjoittaja
oli Iisebel.
Ja nyt tunnusmerkkinä on haureus.

Iisebelillä oli valtaa,
koska hän eli haureudessa.

Jokainen ihminen kuuluisi Jumalalle.
Jumala on luonut ihmisen yhteyteensä.

Mutta ihminen voi antaa itsensä toisellekin.
Ja silloin on kysymyksessä haureus
Jumalaa kohtaan.

Ja tämän kautta Iisebel
oli saanut vallan harjoittaa velhoutta.

Mitä nuo velhoudet sitten olivat,
sitä ei tuossa kohdassa mainita,
mutta paholaisen palvontaan
liittyy aina haureus.

Seuraavat kaksi mainintaa
velhouksista löytyvät Jesajan kirjasta.

Ja sinä sanoit:

"Iäti minä olen valtiatar",

niin ettet näitä mieleesi pannut,
et loppua ajatellut.

Mutta nyt kuule tämä,
sinä hekumassa-eläjä,
joka istut turvallisena,
joka sanot sydämessäsi:

"Minä, eikä ketään muuta!
Minä en ole leskenä istuva
enkä lapsettomuudesta tietävä."

Mutta nämä molemmat
tulevat sinun osaksesi äkisti,
yhtenä päivänä:
lapsettomuus ja leskeys;
ne kohtaavat sinua täydeltänsä,
huolimatta velhouksiesi paljoudesta,
loitsujesi suuresta voimasta.
Sinä luotit pahuuteesi,
sinä sanoit:

"Ei kukaan minua näe".

Sinun viisautesi ja tietosi,
ne sinut eksyttivät,
ja niin sinä sanoit sydämessäsi:

"Minä, eikä ketään muuta!"

Sentähden kohtaa sinua onnettomuus,
jota et osaa manata pois;
sinut yllättää tuho,
josta et lunnailla pääse,
äkkiä kohtaa sinua perikato,
aavistamattasi.

Astu esiin loitsuinesi
ja paljoine velhouksinesi,
joilla olet vaivannut itseäsi
nuoruudestasi asti:
ehkä hyvinkin saat avun,
ehkä herätät pelkoa.

Sinä olet väsyttänyt itsesi
paljolla neuvottelullasi.

Astukoot esiin ja auttakoot sinua
taivaan mittaajat,
tähtien tähystäjät,
jotka kuu kuulta ilmoittavat,
mitä sinulle tapahtuva on.

Siis jälleen taustalla on
luvun alusta asti haureus.

Seuraavan eli neljännen kerran
sama alkutekstin ilmaisu
esiintyy Miikan kirjassa.

Se on käännetty hyvin vaihtelevasti.
Valitsen suomennoksista nyt Biblian.

Biblia 1776

Ja tahdon velhot sinussa hävittää,
ettei yksikään tietäjä pidä sinun tykönäs oleman.

Tuossa ei kuitenkaan puhuta velhoista
eli velhouden harjoittajista,
vaan alkutekstissä on siis substantiivi
eli velhoudet hävitetään.

Viimeinen eli viiden kohta,
jossa on sama alkutekstin ilmaisu
eli substantiivi velhous,
löytyy Naahumin kirjasta.

Biblia 1776

Kaikki nämät
sen kauniin ja rakkaan porton
suuren huoruuden tähden,
joka on taitava noita,
joka huoruudellansa pakanat,
ja velhoudellansa maat ja kansat
myynyt on.

Eli kun puhutaan substantiivista velhous,
niin taustalla on alusta loppuun saakka haureus.

Siis velholla on valtaa.
Hänellä on sauva.

Velhous on kuitenkin haureutta
paholaisen kanssa.

[kalamos]

Se, mitä tähän asti olen kirjoittanut,
on erittäin tärkeää ymmärtääksemme,
mitä Raamattu tarkoittaa ilmaisuilla
velho ja velhous.

Ne esiintyvät siis Vanhan testamentin
alkutekstissä yhteensä 11 kertaa.

Kummankin ilmaisun ensimmäinen maininta
avaa ratkaisevalla tavalla
kyseisen ilmaisun sisältöä.

Velho eli velhouden harjoittaja
on siis valta-asemassa.
Tuo valta-asema perustuu
paholaisen voimaan.
Tämän voiman osallisuus on mahdollista,
kun ihminen on antautunut
pahan valtaan
eli on haureellinen Jumalaa kohtaan.

Avaimet
velhon ja velhouden ymmärtämiseen
ovat siis
- Jumalan hylkääminen
- haureus paholaisen kanssa
- pahan vallan osallisuus

Avainsanoja noissa
ensimmäisissä maininnoissa
velhoudesta ja velhosta ovat
- sauva (valta)
- käärme (älykkyys)
- sanojen kuiskiminen (loitsu)

[kalamos]

Avain UT:n sanomaan
melkein kaikissa asioissa
on Vanhan Testamentin
ja samalla siis koko Raamatun
ensimmäinen Sana,
joka kätkee sisäänsä
muun muassa seuraavat asiat:
Pää
Ristin kautta takaisin Kotiin
Luoja ja Lunastaja
Alfa ja Omega

Alkutekstissä oleva ilmaisu
בְּרֵאשִׁ֖ית
bəreshit
tulee sanajuuresta
rosh
jolla ilmaistaan pää
tarkoittaen ensimmäistä ja korkeinta,
mikä hallitsee
kaikkea muuta siihen liittyvää.

Niin kuin ihmisen tai eläimen pää
hallitsee sen ruumista,
tai kansakunnan pää kansaansa,
ylempänä kaikkea muuta
kuin vuoren huippu,
tai korkeudessa ja ylhäisyydessä
kuin tähti taivaalla.

Siis kaikissa noissakin kuvauksissa
on käytetty tuota ilmaisua
rosh

Suomennettuna
Raamatun ensimmäinen Sana
בְּרֵאשִׁ֖ית
bəreshit
on:

Alussa
Alun kautta
Esikoisessa
Esikoisen kautta

Raamattu puhuu koko ajan
tuosta Persoonasta,
joka Raamatun viimeisessä kirjassa
yhdessä ja samassa virkkeessä
sanoo olevansa
Alku ja Aamen.

Hän on Jumalan
ainokainen Poika / ainutsyntyinen Jumala,
joka vielä Raamatun viimeisessä luvussa
sanoo olevansa Alku ja Loppu.

Avauksessa lainattu jae
sisältää siis substantiivin rosh

Jolla ilmaistaan sanalla sanoen:
PÄÄ.
Mutta sama sana tarkoittaa myös
MYRKKYÄ.

ROSH =

1. PÄÄ
2. MYRKKY

Jumalan antama lupaus toteutui Golgatalla.
Jeesuksen kantapää murskattiin,
mutta samalla murskattiin
paholaisen PÄÄ eli valta,
ja samalla myös sen voima ja teho
eli synnin MYRKKY.

Mutta jos ihminen ei halua,
että Jeesus on hänen päänsä,
niin sitten paholainen on sitä.

Ja kumpikin voi antaa ihmiselle
valtuuksia.

Jumala teki alunperin
ihmisen Jumalan kuvaksi.
Siis Valtiaaksi.
Ja sanoi:
Vallitkoot he

Ihminen oli Pää.
Mutta sitten tuli käärme.
Kaikkein älykkäin eläin.

Ja se alkoi puhelemaan Eevalle.
Ymmärrän tuon tilannekuvauksen niin,
että käärme oli hyvän- ja pahantiedon puussa
ja popsi sen hedelmiä.

Ja Eeva oli ihmeissään.
Ja sitten tuo käärme avasi keskustelun.
Tilanne oli kaiken kaikkiaan niin hämmentävä,
että Eeva ei ihmetellyt sitä,
kuinka tuo käärme osasi puhua.

Tuo puhe käärmeen suusta ulos tulleena
ei kuitenkaan ollut ihmisen normaalia ääntä.
Se oli kuiskimista.

Käärmeen tietotaso oli
valovuosia Eevan tietotasoa edellä.

Ja niin Eeva söi tuon puun hedelmän.
Eikä mitään pahaa tapahtunut.

Hehkeämpänä kuin koskaan
Eeva tarjosi samaa hedelmää myös Aadamille.

Aadam oli niin hämmentynyt,
että päätti panna kaiken likoon sen puolesta,
että käärme puhuu totta
ja Jumala valhetteli hänelle.

Ja niin Aadam,
jonka olisi pitänyt olla käärmeenkin Pää,
antoikin käärmeen olla pää hänelle,
ja söi hedelmän,
jonka Jumala oli häneltä kieltänyt.

Ihminen ei enää ollut Jumalan kuva.
Jumalan kirkkaus ei enää peittänyt heitä.
He olivat alasti.

Ja mikä pahinta.
Heihin oli imeytynyt synnin myrkky.
Ja itse kuolema astui heidän jokaiseen soluunsa.

Siis ihminen muuttui ulkonaisesti
Jumalan kuvasta alastomaksi olennoksi.
Mutta myös sisäinen ruumiin rakenne
muuttui jokaista solua myöten.

Valta
eli hallitsijan sauva
oli nyt paholaisella.

Koko planeetta kaikkineen
oli annettu hänen valtaansa.
Se ei ollut enää Aadamin vallassa.

Mutta Jumala lupasi,
että aikanaan tulisi Vaimon siemen,
joka murskaisi käärmeen pään
eli paholaisen vallan.

Ja tätä tapahtumaa kuvaa
Raamatun ensimmäinen maininta
velhoista.

Jumalan sauva oli Aaronin kädessä.
Aaron tulevana pappina käytti
Jumalan suomaa valtaa.

Mooses Jumalan lähettiläänä
antoi sanan ja käski
Aaronin heittää sauva
paholaista palvovan faaraon eteen,
joka oli tottunut ihmetekoihin.

Ja velhot sitten pystyivätkin samaan.
Mutta esitys päättyi siihen,
että Israelin Jumalan sauva,
joka oli muuttunut käärmeeksi,
söi velhojen käärmeet.
Siis heidän sauvansa eli valtansa katosi.

Jeesus on se vaskikäärme,
synnitön mutta synniksi tehty,
johon myrkkykäärmeen pureman saaneet
saivat erämaassa nostaa katseensa
ja jäädä eloon.

Ja lopputäyttymys kaikelle tälle
oli Golgata,
jossa synnin myrkky eli synnin valta
murskattiin.

Jokainen, joka nostaa katseensa
Golgatan puuhun ripustettuun,
saa uuden elämän,
ja myrkkykäärmeen puremasta huolimatta,
ei joudukaan paholaisen ikuiseen valtaan.

Velho käyttää valtaa,
mutta tuon vallan takana
on paholaisen valta.

Ja paholaisen valta
on tosiasiassa synnin myrkky.

Siis paholainen on
Pää rosh
velholle.

Mutta se merkitsee aina
automaattisesti sitä,
että synnin
myrkky rosh
on vallannut velhon läpikotaisin.

Velho on yhtä paholaisen kanssa,
niinkuin haureus yhdistää ihmisen toiseen.

Mutta joka yhtyy Herraan,
on yksi henki Hänen kanssaan.

Velhous on siis
paholaisen tekojen suorittamista
ja pahoalaisen vallan käyttämistä.

Mutta samalla velho
on asettanut itsensä suhteeseen,
jossa paholainen on hänelle
Pää rosh
eli
Myrkky rosh

Kun Vanhan Testamentin teksti
käännettiin hepreasta kreikaksi,
niin velho ja velhous
käännettin kreikan sanoilla,
jotka viittaavat tuohon myrkkyyn.

Ja vastaavat ilmaisut
löytyvät myös UT:n puolelta.