Tähdet

Avatar
Viestit: 243
Liittynyt: 01.11.2016 14:01
ViestiLähetetty: 26.10.2017 10:24
Oon ollu aina todella kovapäinen ja sitkeä
kasvatettava, jota Jumala on joutunut välillä taivuttamaan aika kovinkin
käsin, joka sekin on ollut rakkautta ja koitunut kuitenkin hyväksi ja kun
on vähän sellainen rämäpääkin, niin en tiedä, onko se ikäkään saanut mitään
positiivista aikaan, mutta kun näitä mietin, usein kuulen sisimässäni sanat:
"Minun armossani on sinulle kylliksi!" ja niihin sanoihin tarraudun kiinni, kuin
hukkuva oljenkorteen, uskoen ja luottaen, että Hän on kykenevä viemään
minunkin elämäni hyvään päätepisteeseen ja johdattamaan purteni kerran
perille taivaaseen, sillä tahto mullakin on, vaikka ei aina viisautta ja voimaa
tehdä oikeita valintoja.


Olin tuossa jo poissa foorumilta, mulla nimittäin painaa eräät tikuttavat
päälle, kun pitäisi saada lapsille lämmintä, mutta se on hyvää aikaa
keskustella Taivaan Isän kanssa ja kun siinä vein Isälle näitäkin
keskusteluja, tuli eräältä taholta vastaan tälläinen runo:

Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.


    Lähde: Södergran, Edith 1929
    Levottomia unia: runoja.
    Suomentanut Uuno Kailas.
    Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.


Uskalsin tämän jakaa täällä, koska on Wikiaineistossakin julkaistu.

Ja mieleen tuli tällaista:
Meillä on jokaisella omat menneisyytemme ja kokemuksemme ja joskus
ne ovat jopa sellaisia, että saatamme elää, kuin sirpaleita täynnä olevan
puutarhan keskellä ja silloin tarvitaan puolin ja toisin ymmärrystä,
ettemme haavoittaisi noilla sirpaleilla sen enempää itseämme, kuin
toistammekaan.
LainaaIlmoita tämä viesti

Paluu Runo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa