Ensimmäinen runoni

[kalamos]

Hengitän raitista ilmaa.
Maistan raikasta vettä.

Kuulen tuulen puhaltavan.
Näen veden kimaltavan.

Tunnen puhalluksen kasvoillani.
Pyyhkäisen kyyneleen silmästäni.

Ruoko huojuu.
Puu taipuu.

Pimeys tavoittaa.
Taivas ruskottaa.

Ja taas uusi aamu.
Talven jälkeen suvivirsi.

Laiho kasvaa.
Puut lehtivät.

Sattumaa kaikki ...
veistelee heikki.

Minä olen ja ajattelen ...
suuresti helppoa ihmettelen.

[kalamos]

Tuo taitaa olla elämäni
ensimmäinen (netti)runo.
Hiuka outoon paikkaan
tuon ensiesitys meni.
Nimittäin Suomi24-foorumille
Kreationismi-palstalle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1664581 ... ihmettelen

Sain sydämelleni
käydä pitkästä aikaa kertomassa,
että en kertakaikkiaan
kykene käsittämään ajatusta,
jonka mukaan minä
ja kaikki ympärilläni on sattuman tuotetta.

Ja miten tuon kertakaikkisen
ihmettelyni lyhyesti kertoisin.
Hämmennykseni ilmaisumuodoksi
sitten vain tuli runo.

[Emilio]

Aikaa surkea runo minun mielestäni.

[kalamos]

Ehkä Sinä et ymmärtänyt.
Koiramme ymmärsi.

Kerran vaimo kertoi,
kuinka se oli vetänyt
(normaalisti ei koskaan)
läpi metsikön rannan kohinaa kohti.

Aivan vesirajalle saakka.
Sitten se oli pysähtynyt töksähtäen.
Etutassut olivat meressä,
takamus rantakivillä tai hiekalla.

Veti keuhkot täyteen ilmaa.
Nuuhki merta.
Kuunteli tuulta.

Pyyhin kyyneliä.

Koska taas saan nähdä hänet,
uskollisista uskollisimman.

[Emilio]

No tuo selittää hieman, että kyse on koirastasi ja ehkä seuraava runo oli jo hieman parempi?

[kalamos]

Runoni ei ollut koirasta.
Mutta tuolle koiralle
minun ei olisi tarvinnut
selittää mitään.

Runoni ensimmäinen julkaisu
tapahtui S24 foorumilla osiossa
kreationismi ja älykäs suunnittelu.

Kuvasin tuossa runossa
sellaisia asioita
ja suuria tunteita
ihmisen elämän hetkistä,
joita ei sattuma saa aikaan.

Kun NäilläNäppäimillä
avasi tämän keskusteluosion
luovaa kirjoittelua varten,
niin koin tuon runon
vihdoin löytäneen kotirannan.

Ja kiiruhdin sille juoksujalkaa
kuin tuo koira,
ja kun sain runoni tulostettua
niin rauhoituin.

Ja sitten tuli Sinun
ensimmäinen kommenttisi
tällä ihanalla rannalla.

LÄTS

[Kirjoittaja]

Hyvä runo. Jatkoakin seuraa?

[Annu]

Jatka vaan runoilua iloksemme, Kalamos!

-Emiliolle, joka kuitenkin kai arvostat
luovuutta, tiedoksi, että tuskin mikään
tappaa sitä niin hyvin kuin negatiivinen
arvostelu.


Jos kritiikkiä esittää, se pitäisi pitäisi
osata tehdä rakentavasti niin, että siitä
olisi jotain hyötyä.

[kalamos]

Tuollainen runo
ei synny ihmisvoimin.

Niinkuin yleensäkään
en kirjoita mitään lihan käsivarrella.

Jos joskus saan innoituksen
uuteen runoon,
niin mielelläni
käyttäisin saamaani ruokokynää
siihen.

Mutta siihen asti
minun on tyytyminen
tuohon ensimmäiseen.

Siinä on
yhdeksän osaa.

Huippukohta
eli keskimmäinen osa
menee näin:

Pimeys tavoittaa.
Taivas ruskottaa.

Tuo on päätös alkuosan
erään päivän
tai illan kuvaukseen.

Ja samalla se on avaus
päivän kierron jälkeen
pidemmän aikajakson
eli vuoden kierron tarkastelemiseen.

Ja kokonaisuutena
tuo runo on ihmiselämän
pituinen.

Lopulta sen pimeys tavoittaa.
https://youtu.be/OdrgQCl-hkI?si=7m_D6XdL63svj0Tz