Harmagedonin taistelu
Ilmestyskirjasta, Harmagedonin sota.
Ilm.16:12-16
Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui,
että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.
Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta
lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat riivaajain henkiä,
jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät
sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
- Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin,
ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -
Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
Aina puhutaan Googin sodasta, joka on eri sota kuin tämä, ja ne sekoitetaan toisiinsa. Googin sota tulee vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Harmagedonin (Megiddon) sodasta ei paljon puhuta, ehkä siksi, että se katsotaan erään lahkon höpinäksi. Sillä kuitenkin on merkittävin paikkansa tulevassa historiassa.
Kertomus jatkuu Ilm 19:19-21
Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina
sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa,
joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet;
ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan;
ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
Lyhytkestoisessa Harmagedonin sodassa saavat nopeasti ikuisen tuomionsa peto ja väärä profeetta, niitä kumartaneet sekä Jeesusta vastaan hyökkäävät kuninkaat. Paikka on siten sen sotaisuudesta huolimatta myönteinen.
Kuten tiedämme, VT on erittäin profeetallinen. Samassa paikassa voitti Joosua taistelun, samoin Debora ja Baarak kanaanilaisia Jaabinia ja Siiseraa vastaan tuomarien aikana.
Osa Deboran ja Baarakin duetosta:
Tuom.5:19-23
Kuninkaat tulivat ja taistelivat, silloin taistelivat Kanaanin kuninkaat Taanakissa,
Megiddon vesien varsilla; mutta hopeata he eivät saaneet saaliiksensa.
Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan.
Kiisonin puro tempasi heidät mukaansa, taistelujen puro, Kiisonin puro.
Astu esiin, minun sieluni, voimallisesti! Silloin hevosten kaviot tömistivät maata,
kun urhot laskivat, laskivat laukkaa. Kirotkaa Meeros, sanoo Herran enkeli,
kiroamalla kirotkaa sen asukkaat, koska eivät tulleet Herran avuksi,
Herran avuksi sankarien joukkoon.
Karmelin vuoren lähettyvillä sijaitsevat Taanak (Tel Tanach) ja Megiddo ovat yhä Israelin kartalla. Ne sijaitsevat tasankoalueella, johon sinne kokoontuvien kuninkaiden sotakalustot voidaan tuoda.