Kirjoittaja Natanael » 26.04.2018 18:40
Syntien anteeksiantaminen ja sovitus ovat vanhurskauttamisessa lähellä toisiaan, mutta kuitenkaan ne eivät ole millään tavalla toistensa synonyymejä. Syntien anteeksiantamisessa syntinsä tunnustavan synnit siirtyvät pois ja Jumalan Sanaa rikkovan suhde Taivaalliseen Isään korjautuu. Kömpelöllä vertauksella voisin sanoa, että jos joku rikkoo toisen ikkunalasin, niin toinen antaa lasin rikkojalle anteeksi eikä lasin rikkojaa kyseisestä pahasta teosta koskaan muistuta.
Sovitus sen sijaan käsittää uhrin, sovitusuhrin, joka peittää tehdyn rikkomuksen. Tässä korostuu se, että kärsivä osapuoli suostuu itse maksamaan sen uhrin, minkä synnit vaativat. Kristittyinä tiedostamme, että ainoa riittävä uhri on Jeesuksen ristinkuolema, jossa puhdas, pyhä ja syytön Jumalan poika uhraa itsensä meidän edestämme.
Jatkan kömpelöä vertaustani. Sovituksessa rikki menneen lasin omistaja suostuu itse maksamaan uuden lasin sekä näkee kaiken vaivan saadakseen rikotun ikkunaruudun entiselleen. Eikä tässä kaikki, vaan lasin rikkojalle olisi kuulunut teostaan kuolemantuomio.
Meidän on hyvä nähdä tämä merkittävä ero näiden kahden asian välillä, vaikka ne kuuluvatkin olennaisesti siihen, mitä Jumala syntinsä tunnustavalle tekee. Jos syntiä tekevinä lain rikkojina emme näe, emmekä tiedosta lainkaan sitä suunnatonta maksua ja todellista kärsimystä, mikä Jumalan antamaan sovitusuhriin Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa liittyy , niin armosta voi tulla meille ns. halpaa armoa. Jos näemme Jumalan sovittavan rikkomuksemme uhraamalla oman rakkaan Poikansa, meidän sydämistämme nousee suunnaton kiitollisuus ja hämmästys siitä, kuinka hyvä Jumala onkaan.
Armo on meille ilmaista, mutta ei suinkaan armon antajalle. Jumala on maksanut täyden hinnan, kärsinyt täyden kärsimyksen antamalla täydellisen ja puhtaan uhrin syntiemme edestä.
Päätän kömpelöt vertaukseni tähän: jos lasin rikkoja ei lainkaan sisäistä, millaisen vaivan ja uhrauksen lasin omistaja joutuu lasin rikkojan puolesta tekemään, niin rikkoja ei osaa yhdistää tekoja ja seurauksia. Ns. halpa armo ei ole lainkaan todellista armoa, kaukana siitä. Ilman sovituksen näkemistä Jumalan Sanasta syntinen voisi kuvitella, että voinhan minä näitä laseja rikkoa, kun kuitenkin ikkunaruutujen omistaja ne välittömästi itse korjaa.
Suuren velan anteeksisaaneesta, mutta sovituksen täysin sisäistämättömästä henkilöstä on upea Jeesuksen vertaus kuninkaasta, joka vaati palvelijoitaan tilille. Valtavan velan kuninkaalta anteeksi saanut palvelija vaati kanssapalvelijaa maksamaan pikkuruisen velan, kuristi häntä kurkusta ja heitti lopuksi vankeuteen. Armo ei ollut lainkaan koskettanut eikä murtanut tämän kovan palvelijan sydäntä ja lopulta hänen saamansa palkka oli sen mukainen. Katso Kristusta ja näe, mitä syntien sovitus ristin kuolemalla merkitsee, niin et voi olla armahtamatta lähimmäisiäsi heidän pienistä rikkeistään verrattuna sinun suuriin synteihin. Syntien anteeksiantoa ei ole ilman sovitusta.
Huomasin lopuksi, kuinka lasin rikkojan ja lain rikkojan sanaparien välillä on vain yhden kirjaimen ero. Ehkä tuo vertaukseni ei loppujen lopuksi niin kömpelö ollutkaan.
P.S. Vain Jeesuksen veriuhri sovittaa ja mahdollistaa syntiemme anteeksiantamisen. Konkreettisilla eläinuhreilla oli se merkitys, että lain rikkojat näkivät, että heidän syntiensä vuoksi tarvitaan Jumalalle sovelias, syytön ja puhdas veriuhri. Kaikki tämä viittasi Jeesuksen Kristuksen ristillä suorittamaan sovitukseen. Uhritoimituksissakin todellinen sovittaja oli kerran Golgatalla syntiemme tähden kuollut Jeesus Kristus.
Syntien anteeksiantaminen ja sovitus ovat vanhurskauttamisessa lähellä toisiaan, mutta kuitenkaan ne eivät ole millään tavalla toistensa synonyymejä. Syntien anteeksiantamisessa syntinsä tunnustavan synnit siirtyvät pois ja Jumalan Sanaa rikkovan suhde Taivaalliseen Isään korjautuu. Kömpelöllä vertauksella voisin sanoa, että jos joku rikkoo toisen ikkunalasin, niin [u]toinen antaa lasin rikkojalle anteeksi eikä lasin rikkojaa kyseisestä pahasta teosta koskaan muistuta. [/u]
Sovitus sen sijaan käsittää uhrin, sovitusuhrin, joka peittää tehdyn rikkomuksen. Tässä korostuu se, että kärsivä osapuoli suostuu itse maksamaan sen uhrin, minkä synnit vaativat. Kristittyinä tiedostamme, että ainoa riittävä uhri on Jeesuksen ristinkuolema, jossa puhdas, pyhä ja syytön Jumalan poika uhraa itsensä meidän edestämme.
Jatkan kömpelöä vertaustani. [u]Sovituksessa rikki menneen lasin omistaja suostuu itse maksamaan uuden lasin sekä näkee kaiken vaivan saadakseen rikotun ikkunaruudun entiselleen.[/u] Eikä tässä kaikki, vaan lasin rikkojalle olisi kuulunut teostaan kuolemantuomio.
Meidän on hyvä nähdä tämä merkittävä ero näiden kahden asian välillä, vaikka ne kuuluvatkin olennaisesti siihen, mitä Jumala syntinsä tunnustavalle tekee. Jos syntiä tekevinä lain rikkojina emme näe, emmekä tiedosta lainkaan sitä suunnatonta maksua ja todellista kärsimystä, mikä Jumalan antamaan sovitusuhriin Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa liittyy , niin armosta voi tulla meille ns. halpaa armoa. Jos näemme Jumalan sovittavan rikkomuksemme uhraamalla oman rakkaan Poikansa, meidän sydämistämme nousee suunnaton kiitollisuus ja hämmästys siitä, kuinka hyvä Jumala onkaan.
Armo on meille ilmaista, mutta ei suinkaan armon antajalle. Jumala on maksanut täyden hinnan, kärsinyt täyden kärsimyksen antamalla täydellisen ja puhtaan uhrin syntiemme edestä.
Päätän kömpelöt vertaukseni tähän: jos lasin rikkoja ei lainkaan sisäistä, millaisen vaivan ja uhrauksen lasin omistaja joutuu lasin rikkojan puolesta tekemään, niin rikkoja ei osaa yhdistää tekoja ja seurauksia. [u]Ns. halpa armo ei ole lainkaan todellista armoa, kaukana siitä. Ilman sovituksen näkemistä Jumalan Sanasta syntinen voisi kuvitella, että voinhan minä näitä laseja rikkoa, kun kuitenkin ikkunaruutujen omistaja ne välittömästi itse korjaa. [/u]
Suuren velan anteeksisaaneesta, mutta sovituksen täysin sisäistämättömästä henkilöstä on upea Jeesuksen vertaus kuninkaasta, joka vaati palvelijoitaan tilille. Valtavan velan kuninkaalta anteeksi saanut palvelija vaati kanssapalvelijaa maksamaan pikkuruisen velan, kuristi häntä kurkusta ja heitti lopuksi vankeuteen. Armo ei ollut lainkaan koskettanut eikä murtanut tämän kovan palvelijan sydäntä ja lopulta hänen saamansa palkka oli sen mukainen. Katso Kristusta ja näe, mitä syntien sovitus ristin kuolemalla merkitsee, niin et voi olla armahtamatta lähimmäisiäsi heidän pienistä rikkeistään verrattuna sinun suuriin synteihin. Syntien anteeksiantoa ei ole ilman sovitusta.
Huomasin lopuksi, kuinka lasin rikkojan ja lain rikkojan sanaparien välillä on vain yhden kirjaimen ero. Ehkä tuo vertaukseni ei loppujen lopuksi niin kömpelö ollutkaan.
P.S. Vain Jeesuksen veriuhri sovittaa ja mahdollistaa syntiemme anteeksiantamisen. Konkreettisilla eläinuhreilla oli se merkitys, että lain rikkojat näkivät, että heidän syntiensä vuoksi tarvitaan Jumalalle sovelias, syytön ja puhdas veriuhri. Kaikki tämä viittasi Jeesuksen Kristuksen ristillä suorittamaan sovitukseen. Uhritoimituksissakin todellinen sovittaja oli kerran Golgatalla syntiemme tähden kuollut Jeesus Kristus.