En muutu paremmaksi...

Lähetä vastaus

Vahvistuskoodi
Syötä koodi siten kuin se on näkyvillä. Huomioi kirjaisinkoko
Hymiöt
:agape: :bible2: :bible: :exclaim: :question: :arrow: :idea: :smile: :think: :thumbup: :wave: :clap: :confused: :cry: :sad: :surprised: :wink: :neutral: :redface: :rolleyes: :yawn: :bible3:
Lisää hymiöitä
BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä
Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: En muutu paremmaksi...

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja kalamos » 08.01.2019 11:53

hypomenoo kirjoitti:
Minulla meni pitkään tämän asian ymmärtämisessä, että minussa on kaksi puolta. Ymmärsin, mutta en kuitenkaan ymmärtänyt. Tahdoin ymmärtää, mutta sitä kesti minun mielestäni harvinaisen pitkään.

Nyt kiitän ja ylistän päivittäin ja öisinkin juuri tätä: Jumala, Isäni, hyväksyy minut Kristuksen, Hänen Poikansa kautta. Jumala katsoo minuun aivan kuin Kristuksen läpi, ja Hän näkee pyhän ja vanhurskaan lapsensa. Päivittäinen kilvoitus on etten ruoki "vanhaa ihmistä". Kasvua, armon kasvatusta (Tiit. 2:12).


Kun menin kasteelle,
niin seurakunnan edessä piti antaa todistus.

Minä aloitin sanomalla,
että minussa taitaa olla jokin oma minä.

Varttuneemmat uskovat naurahtivat.
He eivät enää luulleet.
He tiesivät.

Se on ja pysyy.
Eikä se pyhity.
Eikä se jalostu.
Sen tulee kuolla.

Takaisin kastealtaalle.
Jatkoin todistustani kertomalla
kuinka vanha minä haudataan
ja uusi luomus nousee ylös kasteen haudasta.

No,
tuo kuoleman ruumis minulla kuitenkin on edelleen kannettavana.
Tämän taakan nuo
pitempään uskossa olleet siis jo tiesivätkin.

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja Sirkuttaja » 07.01.2019 19:32

Kun antaa ihmisyyden olla ja tulla esiin, se voi jollain tapaa viedä pois sulkeutuneisuutta. Hyvällä onnella saa ymmärrystä osakseen ja silloin rohkaistuu näyttämään avoimemmin tunteitaan. Toisaalta saattaa löytää itsestään puolia, joita huomaa häpeävänsä. Uskovana voi saada osakseen pilkkaa epäonnistumisesta uskovana, sitä pilkkaa saa kuulla "omiltaankin".

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja hypomenoo » 07.01.2019 18:27

Natanael kirjoitti:Kaikkein vaikein asia ihmiselle on tunnustaa olevansa syntinen ja sen vuoksi matkalla kadotukseen. Hyvin monille uskoville on äärettömän vaikea tunnustaa se tosiasia, että Pyhän Hengen saaneina Jumalan lapsinakin meissä edelleen on kaksi puolta: Jumalan tahdon tekemistä haluava ”uusi ihminen” ja pahuuteen taipuvainen ”vanha ihminen”. Jumala näkee meidät täysin pyhinä ja taivaskelpoisina vain sen tähden, että me olemme ”kätkettyinä Kristukseen” – me olemme Kristuksessa ja Kristus on meissä. Paavali tunnusti kipuilunsa ja sisäisen taistelunsa. Mekin voimme sen tehdä ja olla rehellisiä Jumalalle sen tosiasian edessä, että meissä on sekä syntiin taipuvainen lihamme, että Pyhän Hengen vaikuttama uusi mieli. Armon sanoma antaa vapautuken


Tulinpa virvoitetuksi lukiessani Natanaelin viestiä.

Minulla meni pitkään tämän asian ymmärtämisessä, että minussa on kaksi puolta. Ymmärsin, mutta en kuitenkaan ymmärtänyt. Tahdoin ymmärtää, mutta sitä kesti minun mielestäni harvinaisen pitkään.

Nyt kiitän ja ylistän päivittäin ja öisinkin juuri tätä: Jumala, Isäni, hyväksyy minut Kristuksen, Hänen Poikansa kautta. Jumala katsoo minuun aivan kuin Kristuksen läpi, ja Hän näkee pyhän ja vanhurskaan lapsensa. Päivittäinen kilvoitus on etten ruoki "vanhaa ihmistä". Kasvua, armon kasvatusta (Tiit. 2:12).

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja Natanael » 07.01.2019 17:37

Emil kirjoitti:”Muutun vain näköjään entistäkin pahemmaksi....minussa ei ole todellakaan mitään hyvää, lähimmäisissä ei myöskään näytä olevan mitään hyvää...ei yhtikäs mitään hyvää. Rakkautta ei ole minussa eikä muissa.”

Avauksen kaltaiset viestit nousevat omasta elämästä, kun yritykset elää onnellista ja tasapainoista elämää eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Tällainen kokemus on aika ajoin tuttua varmaan meille kaikille. Omien tekojemme ja sisimpämme tutkiminen on aina tuskallista. Siitä pääsee kuin koira veräjästä toteamalla, että sen paremmin minussa kuin kenessäkään muussakaan ihmisessä ei ole mitään hyvää, ei rakkautta eikä rakastettavuutta. Rakkauttahan ei tällöin tarvitse odottaa sen paremmin itseltä kuin muiltakaan. Voimme vain sopeutua rakkaudettomaan, onnettomaan elämään. Käsi sydämellä: onko lähisuhteissamme sen kaltaisia vaikeuksia, jotka ahdistavat tai masennuttavat ja ajavat meidät synkkämielisiin johtopäätöksiin?
Jumalan Sana ei anna tukea avauksen ajatuksille. Aviopuolisoiden, vanhempien ja lasten sekä ystävien välillä voi olla rakkautta, joka näkyy arkisissa teoissa ja tuntuu sisäisinä hyvinä tunteina. Kokonaan, läpikotoisin pahoja ovat vain Saatana ja hänen enkelinsä. Jos taas ajatellaan jotain, joka on aina pelkästään hyvä ja täynnä rakkautta, niin sellainen on ainoastaan Jumala. Me emme ole kumpaakaan noista. Olemme Jumalan luomia ihmisiä, joita Jumala kutsuu yhteyteensä kutsuvalla rakkaudellaan – me emme ole kuin pahuuden valtakunnan langenneet enkelit, joilla totaalisessa ja lopullisessa pahuudessaan ei ole paluuta rakastavan Jumalan luokse.

Monia hyviä huomioita tänne on jo kirjoitettu. Jukka toi ilmi, että uskosta osatonkin ihminen pystyy suhteellisesti hyviin tekoihin ja Kalamos sen tosiasian, että Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa omissa lapsissaan rakkautta. Saatana on kokonaan yksin pahuutta ja hänen kaikki tekonsa ovat vain pahoja ja petollisia. Uskova voi kokea muuttuvansa entistä pahemmaksi vain sen tähden, että hän alkaa nähdä Pyhän Hengen valaisemana itsessään pahoja piirteitä, joiden olemassaolon hän on aikaisemmin kieltänyt tai ollut niihin nähden sokea.
Otan avukseni sen parhaimman työvälineen, mikä meillä on eli Jumalan Sanan, Raamatun, ja sieltä sen kohdan, johon avaus näyttää viittaavaan. Jotta asia tulisi ymmärretyksi, niin laitan tähän asiakokonaisuuden. Selvennyksen vuoksi lihavoin vielä asian kannalta tärkeimmät kohdat.
:bible:
Paavali (Room.7:18-25) kirjoitti:”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”

Paavali ei sano, ettei hänen koko persoonassaan asu mitään hyvää, vaan hänessä olevassa lihassaan ei asu mitään hyvää. Lihalla Paavali tarkoittaa syntiin taipuvaista, langennutta puoltaan, josta hän kernaasti haluaisi päästä täysin eroon. Toinen liha-sanan merkityshän on meidän ruumiillinen kehomme, mutta tekstiyhteys paljastaa selvästi, että siitä ei ole tässä kysymys. Voimme kouriintuntuvasti aistia sen avoimen ja rehellisen sisäisen taistelun, johon vilpittömästi rakkautta kaipaava Paavali on joutunut. Hän joutuu tunnustamaan, että ”paha riippuu minussa kiinni”.
Paavali toteaa, että uudestisyntyneen, sisällisen ihmisen puolesta hän ilolla yhtyy Jumalaan lakiin. Se olisikin iloinen asia, sillä myöhemmin samassa kirjeessä Paavali toteaa, että juuri Jumalan laki on rakkautta täynnä. :bible3: ”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttämys.” :bible3: (Room.13:10).
Paavali joutuu, kuten mekin vähänkin rehellisenä, tunnustamaan, että hän ei pysty sellaiseen rakkauteen, mitä Jumala ja hän itsekin, odottaisi. Kuin valonsäde tähän pimeyteen on Paavalin saama oivallus siitä, että se ei olekaan hänen koko persoonallisuutensa, joka ei voi tehdä koskaan mitään hyvää. Pahaa pyrkii tekemään hänessä oleva synnillinen puoli, jota hän kutsuu siis lihaksi. Vapauttavaa onkin toteamus: ”sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.”

Kaikkein vaikein asia ihmiselle on tunnustaa olevansa syntinen ja sen vuoksi matkalla kadotukseen. Hyvin monille uskoville on äärettömän vaikea tunnustaa se tosiasia, että Pyhän Hengen saaneina Jumalan lapsinakin meissä edelleen on kaksi puolta: Jumalan tahdon tekemistä haluava ”uusi ihminen” ja pahuuteen taipuvainen ”vanha ihminen”. Jumala näkee meidät täysin pyhinä ja taivaskelpoisina vain sen tähden, että me olemme ”kätkettyinä Kristukseen” – me olemme Kristuksessa ja Kristus on meissä. Paavali tunnusti kipuilunsa ja sisäisen taistelunsa. Mekin voimme sen tehdä ja olla rehellisiä Jumalalle sen tosiasian edessä, että meissä on sekä syntiin taipuvainen lihamme, että Pyhän Hengen vaikuttama uusi mieli. Armon sanoma antaa vapautuken
:bible:
Paavali (Room.7:24) kirjoitti:"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja kalamos » 06.01.2019 13:33

Kyllä tuossa puhutaan tästä maanpäällisestä elämästämme.
Kun meidät on temmattu
kirkastetussa ylösnousemusruumiissa
kolmanteen taivaaseen,
niin silloin emme enää
katsele tuota kirkkautta
:bible3: kuin kuvastimesta :bible3:
niinkuin Paavali tuossa kohden sanoi.
Silloin me näemme siten kuin
Paavali ensimmäisessä kirjeessä sanoo:

:bible:
Paavali (1 Kor 13:12) kirjoitti:Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa,
arvoituksen tavoin,
mutta silloin kasvoista kasvoihin

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja Annora » 06.01.2019 12:29

καλαμος kirjoitti:Liha ei pyhity.
En minä voi muuttaa itseäni paremmaksi.

Mutta minä voin nostaa katseeni Jeesukseen ...
ja muuttua.

:bible:
Paavali (2 Kor 3:18) kirjoitti:Mutta me kaikki,
jotka peittämättömin kasvoin katselemme
Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,
muutumme saman kuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen,
niinkuin muuttaa Herra,
joka on Henki.


Mitä ajattelet tuosta, puhutaanko siinä tästä ajasta tällä telluksella vai luodaanko siinä kuva tulevasta ajasta tempauksen jälkeen?

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja kalamos » 06.01.2019 12:22

Liha ei pyhity.
En minä voi muuttaa itseäni paremmaksi.

Mutta minä voin nostaa katseeni Jeesukseen ...
ja muuttua.

:bible:
Paavali (2 Kor 3:18) kirjoitti:Mutta me kaikki,
jotka peittämättömin kasvoin katselemme
Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,
muutumme saman kuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen,
niinkuin muuttaa Herra,
joka on Henki.

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja Emil » 06.01.2019 12:15

Itseä voi muuttaa, muttei toista. Luonnetta voi itsekkin jalostaa, mutta tuskin täysin muuttaa. Herra voi, mutta haluaako Hän tehdä niin? Ainakin Herra haluaa tuoda kunkin luonteen parhaat puolet esiin ja valjastaa ne tuomaan kunniaa Hänelle ja ihmissieluja taivaaseen.

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja Sirkuttaja » 05.01.2019 15:04

Onko tämä itsessä olemista? Voisinko saada mukavamman luonteen?

Re: En muutu paremmaksi...

Viesti Kirjoittaja kalamos » 05.01.2019 09:46

Eli ...
sittenkin me voimme muuttua,
kun käännämme katseemme pois itsestämme.

:bible:
Paavali (2 Kor 3:18) kirjoitti:Mutta me kaikki,
jotka peittämättömin kasvoin katselemme
Herran kirkkautta kuin kuvastimesta,
muutumme saman kuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen,
niinkuin muuttaa Herra,
joka on Henki.

Ylös

cron