Paavali on edennyt niin pitkälle
Jumalan evankeliumia käsitellessään,
että hän voi siirtyä
siihen lopputulemaan,
että me kaikki
niin Israel kuin pakanatkin
tulemme uskosta vanhurskaiksi.
Ja usko perustui
Jumalan lupaukseen
Aabrahamille Iisakista.
Iisak oli siis sen esikuva,
joka oli tuleva.
Laki ja paljon paljon muuta
on annettu Israelille.
Pelastus on siis juutalaisista,
kuten Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle.
Ja nyt Jumalan kansan Israelin kautta
tulleessa pelastuksessa on siis
kysymys tosiasiasta,
joka ei perustu meidän ansioihimme.
Me saamme elää
Hänen vanhurskaudessaan.
Kaikki, mitä tästedes
tapahtuu elämässämme
ja uskonvaelluksessa
tapahtuu Jeesuksen kautta.
Me emme enää ole Jumalan vihollisia
vaan meillä on rauha Jumalan kanssa.
Me olemme yhtä Jumalan kanssa
Jeesuksen kautta.
Koska me siis olemme
uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on
rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
jonka kautta myös olemme
uskossa saaneet
pääsyn tähän armoon,
jossa me nyt olemme,
ja meidän kerskauksemme on
Jumalan kirkkauden toivo.
Kysymys on
Jumalan armosta/suosiosta.
Meidän tähtemme
Kirkkauden Herra
on ristiinnaulittu.
Ja me olemme nyt osallisia
Jumalan Kirkkaudesta.
Se merkitsee meillekin tässä ajassa
pahan ja pimeän maailman keskellä
monenlaista kärsimystä.
Ja meidän kerskauksemme
alkaakin niiden osallisuudesta
eikä suoraan siitä kirkkaudesta,
joka meihin ilmestyy silloin,
kun Kirkkauden Herra ilmestyy
ja vie meidät Kirkkauteensa
ja kirkkauden toivomme toteutuu.
Mutta tähän toivoon
kuuluu matkalla siihen
kärsimykset,
ja siksi nekin ovat kerskauksemme.
Eikä ainoastaan se,
vaan meidän kerskauksenamme
ovat myös ahdistukset,
sillä me tiedämme,
että
ahdistus saa aikaan
kärsivällisyyttä,
mutta
kärsivällisyys
koettelemuksen kestämistä,
ja
koettelemuksen kestäminen
toivoa;
mutta toivo ei saata häpeään;
sillä Jumalan rakkaus
on vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu.
Jumala on Rakkaus
ja Jumalan Rakkaus on jo
vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta,
joka asuu meissä.
Eli Jumalan Valkeus
on jo täyttänyt sydämemme,
ja tämä
Jumalan Kirkkauden tunteminen,
sen kirkkauden,
joka loistaa Kristuksen kasvoissa,
levittää valoansa
meidän kauttamme.
Mutta tämä aarre
on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima
olisi Jumalan
eikä näyttäisi tulevan meistä.
Ja siksi me olemme
kaikin tavoin ahdingossa
varsinkin,
jos haluamme
antaa itsemme
eläväksi pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi
Hänen palvelukseensa,
josta Paavali kertoo
sitten kirjeen viimeisessä osassa.
Ja tietenkin paholainen
kaikin tavoin muutenkin
vihaa Jumalan lapsia,
ja haluaa masentaa
Jumalan rauhasta osallisia.
Ja rauhan tilan
saa rikki helpoiten syyttämällä.
Ja se onkin helppo nakki.
Kenessä ei olisi, mistä syyttää.
Mutta Kristuspa
olikin jo kuollut
meidän edestämme,
kun olimme vielä
jumalattomia, syntisiä
ja suorastaan Jumalan vihollisia.
Sillä meidän vielä ollessamme heikot
kuoli Kristus oikeaan aikaan
jumalattomien edestä.
Tuskinpa kukaan käy kuolemaan
jonkun vanhurskaan edestä;
hyvän edestä joku mahdollisesti
uskaltaa kuolla.
Mutta Jumala osoittaa
rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus,
kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme.
Olemme siis täysin ansiotta
yksin armosta pelastetut
ja syyttömiksi julistetut
jo alun alkaen.
Paljoa ennemmin me siis nyt,
kun olemme vanhurskautetut
hänen veressään,
pelastumme hänen kauttansa vihasta.
Sillä jos me silloin,
kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi
hänen kanssaan hänen
Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme
hänen elämänsä kautta nyt,
kun olemme sovitetut;
emmekä ainoastaan sovitetut,
vaan vieläpä on Jumala
meidän kerskauksemme
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
jonka kautta
me nyt olemme sovituksen saaneet.
Paavali on selvästikin
jo maalisuoralla,
mitä tulee selvitykseen koskien
Syntiä ja Sovitusta.
Ja tuo maalisuora,
joka johtaa meidät maaliin,
onkin sitten nimeltään
ihan yksinkertaisesti
Armo eli Suosio.
Room 5:1-11
Armo 
