Aloitimme Ilmestyskirjan
luvusta kuusi,
mutta nyt monen viestin
kutsu soi
Ilmestyskirjan lukuun 14.
Johannes (Ilm 14:1-5) kirjoitti:
Ja minä näin,
ja katso,
Karitsa seisoi Siionin vuorella,
ja hänen kanssaan
sata neljäkymmentä neljä tuhatta,
joiden otsaan oli kirjoitettu
hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
Ja minä kuulin äänen taivaasta
ikäänkuin paljojen vetten pauhinan
ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän,
ja ääni, jonka minä kuulin,
oli ikäänkuin kanteleensoittajain,
kun he kanteleitaan soittavat.
Ja he veisasivat uutta virttä
valtaistuimen edessä
ja neljän olennon ja vanhinten edessä;
eikä kukaan voinut oppia sitä virttä,
paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta,
jotka ovat ostetut maasta.
Nämä ovat ne,
jotka eivät ole saastuttaneet itseään
naisten kanssa;
sillä he ovat niinkuin neitsyet.
Nämä ovat ne,
jotka seuraavat Karitsaa,
mihin ikinä hän menee.
Nämä ovat ostetut ihmisistä
esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
eikä heidän suussaan
ole valhetta havaittu;
he ovat tahrattomat.
Minä ymmärrän
yleisestä ymmärryksestä poiketen,
että nämä 144 000 ovat
tuossa edelleen maan päällä.
Taivaasta kuuluu kyllä tuo laulu,
mutta maan päällä olevista
vain nämä 144 000 oppivat sen.
Ja tuota laulua me olemme laulaneet
taivaassa Jumalan Valtaistuimen edessä
tuossa vaiheessa jo pitkän aikaa
eli lähes seitsemän vuotta,
eli seurakunnan tempauksesta alkaen
eli Ilmestyskirjan neljännen luvun
alusta alkaen.
Mutta nuo 144 000 eivät ole
uudestisyntyneitten joukkoa.
He ovat esikoislyhde Israelin kansasta
ennen Israelin kansan kokonaisvaltaista
kääntymystä Jeesuksen paluun yhteydessä.
Ja vain he täällä maan päällä
voivat oppia tuon taivaasta kuuluvan virren.
Mutta muitakin edelleen
kutsutaan ja kuumeisesti kääntymykseen.
Johannes (Ilm 14:6-7) kirjoitti:
Ja minä näin lentävän keskitaivaalla
erään toisen enkelin,
jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana
maan päällä asuvaisille,
kaikille kansanheimoille
ja sukukunnille
ja kielille
ja kansoille.
Ja hän sanoi suurella äänellä:
"Peljätkää Jumalaa
ja antakaa hänelle kunnia,
sillä hänen tuomionsa hetki on tullut,
ja kumartakaa häntä,
joka on tehnyt taivaan ja maan
ja meren ja vetten lähteet".
Siis Jumalan Rakkaus kutsuu edelleen.
Ja vielä tulee uusi sanansaattaja paikalle.
Hän ilmoittaa sen tosiasian,
että kuten kaikki voivat jo nähdä,
se jumala,
jota ihmiset ovat palvoneet,
on jo kukistunut.
Johannes (Ilm 14:8) kirjoitti:
Ja seurasi vielä toinen enkeli,
joka sanoi:
"Kukistunut, kukistunut
on se suuri Babylon,
joka haureutensa vihan viinillä
on juottanut kaikki kansat".
Siis babylon on juottanut kansat
haureuden vihan viinillä.
Ja silti vielä kaiken jälkeen
on ihmisillä mahdollisuus tulla Jumalan luo.
Mutta nyt ei enää ole varaa
tehdä väärää ratkaisua.
Johannes (Ilm 14:9-12) kirjoitti:
Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli,
joka sanoi suurella äänellä:
"Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa
ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä,
joka sekoittamattomana on kaadettu
hänen vihansa maljaan,
ja häntä pitää tulella ja tulikivellä
vaivattaman
pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ja heidän vaivansa savu
on nouseva aina ja iankaikkisesti,
eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä,
heillä,
jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat,
eikä kenelläkään,
joka ottaa sen nimen merkin.
Tässä on pyhien kärsivällisyys,
niiden, jotka pitävät
Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Eli mikä on tuo Jumalan vihan viini.
Itse asiassa minä olen jo vastannut tuohon
ensimmäisessä kommentissani
kuvaten pahan vaikutusvaltaa ihmiseen
ahdistuksen aikana,
jolloin paholainen saantokirjan ehtojen
mukaan on saanut luvan pahuuteensa
sitä mukaa kuin saantokirjan
sinettien avaamisen myötä
saantokirjan ehdot ovat tulleet näkyviin
ja sen jälkeen pasuunan puhallus
on antanut pahan henkivaltaratsukoista
alkaen luvan liikkeellelähtöön
ja lopuksi
pahuuden maljat ovat täyttyneet
haureudesta ja muusta.
Siis suuri babylon
on juottanut kansat ensin
haureutensa vihan viinillä.
Tämä saasta on täyttänyt
vihan maljat.
Ja jos ihmiset eivät ota vastaan
vielä tuolloinkin tarjolla olevaa
Jumalan armotarjousta,
niin nuo täyttyneet maljat
kaatuvat heidän päälleen
sekoittamattomana,
eli niitä ei ole laimennettu vedellä.
Ja vesi on tietenkin kuva
Jeesuksessa tarjolla olevasta Elämästä.
Eli viini ei ole laimentunut
eikä vaihtunut hyväksi viiniksi
ihmisten tekemän valinnan vuoksi,
ja niin se kaadetaan heidän päälleen
sekoittamattomana.
Siis he ovat itse valmistaneet sen viihin,
joka heidän päälleen kaadetaan.
He eivät ole osallisia siitä viinistä,
jonka Jeesus polki Golgatalla.