Ensimmäinen ihminen - Aadam,
oli Jumalan kuva, Valtias,
jota ei verhonnut turkki
eikä höyhenpuku
eivätkä suomut
eikä mikään tällainen
vaan jumalallinen Kirkkaus.
Jumalan kuvana Aadam oli Elävä Sielu,
jonka sisimmässä oli Elämän Henki,
ja jota ulkoisesti verhosi Kirkkaus
samoin kuin myöhemmin Moosesta,
joka oli vuorella viettänyt pitkän ajan Jumalan yhteydessä.
Raamattu kansallePaavali (2 Kor (3-7) kirjoitti:
Israelin lapset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin
hänen kasvojensa kirkkauden vuoksi
Tänäkin päivänä Jumalan yhteydessä elävien ihmisten
yllä on kirkkaus.
Pietari (1 Piet 4:14) kirjoitti:
kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne
Mutta ruumiimme ei tästä kirkkaudesta
enää ole osallinen,
sillä se on synnin tähden turmeltunut,
ja sen lunastus tapahtuu
vasta kuolemamme jälkeen,
kun ruumiin ylösnousemuksessa
saamme kirkastetun ylösnousemusruumiin.
Mutta Aadam ei ollut vielä langennut,
ja niin hänen ruumiinsakin
oli tuon Kirkkauden Hengen verhoama.
Aadam Jumalan kuvana oli ja eli
valtiaana ylväästi kahdella jalalla
pystyssä seisten ja kävellen,
kun taas eläimet olivat
ja ovat edelleen toisenlaisia kuin ihmiset.
Tällaisena valtiaana
Aadam antoi nimet eläimille,
joiden valtiaaksi hänet oli asetettu.
Mooses (Gen 1:2:20) kirjoitti:
Ja ihminen antoi nimet
kaikille karjaeläimille
ja taivaan linnuille
ja kaikille metsän eläimille.
Aadamin ympärillä oli valtava määrä
erilaisia eläimiä,
mutta Aadam oli silti yksin
- ainoa ihminen.
Mutta kohta tuo Jumalan kuva muuttui.
Sillä vielä samana päivänä Jumala teki jotakin,
mitä ei ollut aiemmin tehnyt.
Jumala oli aiemmin tehnyt maan tomusta eläimet,
ja sitten myös ihmisen,
mutta nyt Jumala teki toisen ihmisen
- ei maan tomusta, vaan ihmisestä -
Aadamin kylkipalasta.
Mooses (Gen 2:21-22) kirjoitti:
Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen,
ja kun hän nukkui,
otti hän yhden hänen kylkiluistaan
ja täytti sen paikan lihalla.
Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta,
jonka hän oli ottanut miehestä,
ja toi hänet miehen luo.
Jumalan kuva oli muuttunut.
Se muodostui nyt miehestä ja naisesta.