Eilen oli rankka päivä.
Piti lähteä naapurikunnan puolelle
kauppaan ja apteekkiin.
Ja viedä Vaimo kampaajalle.
Aamulla tutkimme vointejamme,
että tuleeko reissusta mitään.
Pääni oli ollut kovin kivulias yöllä.
Vaimolla omat kivut.
Engergialataus kummallekin.
Ja takallekin.
Auto lämmitykseen.
Ja sitten Aasi pois liekasta,
ja pieni esirukous
ennen starttausta.
Aasi hörähti,
mutta ei sekään kyllä hyvin voi.
Maailmanympärimatka alkoi.
Puoli kilometriä takana,
ja Vaimo ehdotti,
etten pysähtyisi postilaatikolle.
Otetaan posti takaisin tullessa,
jos jaksetaan.
Se pelasti pääni yhdeltä paleltumiselta.
Maisemat olivat kauniit.
Ulkona ja sisällä.
Sitten yht'äkkiä iso musta auto
oli syöksynyt taaksemme.
En voinut enää ajaa niin
rauhallisesti ja nautinnollisesti,
kuin tuohon asti.
Tultiin lopulta jo hyvin isolle tielle,
mutta ei tuo vaan mennyt ohi.
Lopulta pysähdyin ison sillan jälkeen
levähdyspaikalle.
Meni ohi.
Minä en kiirehtynyt liikkeelle.
Aurinko kimmelsi
molemmin puolin veden pinnalla.
Muistelin aikaa vajaat
puoli vuosisataa sitten.
Samat kimmellykset saivat
minut aina tuntemaan,
että olen matkalla Paratiisiin.
Siis Morsiameni luo.
Silloin meren ylitys kesti kauan.
Ei ollut siltaa.
Lossijonot saattoivat olla pitkiä.
No niin. Kampaaja odottaa.
Ajelin hiljaa ja hitaasti.
Ensimmäinen oli viittaus
nastattomiin talvirenkaisiin.
Näin hiljaisia ja hyviä kesärenkaita
meillä ei ole koskaan ollut.
Sitten perillä.
Kaunis maisema poistui autosta.
Polvi ja selkä ainakin olivat
olleet ongelmallisia aamulla.
Sanoin vielä:
Pärjäillään.
Minä suuntasin apteekkiin.
Aika hyvin sujui.
Reseptilääkkeet meni
rutiinin mukaan.
Farmaseutin täytyy kysyä,
että vaihdetaanko päänsärkyyn
määrätty kipulääke.
Sanoin, että ei vaihdeta.
Minulla on vuosikymmenien kokemus.
Eivät ne ole sama tuote.
Sitten farmaseutti haki asiantuntevasti
käsitavaralääkkeet.
Kunnes minua taas tarvittiin.
Olin kirjoittanut lappuun vain,
että "palalaastari".
Nyt täytyi valita.
Se olikin sitten vaikeaa.
Mutta vielä vaikemmaksi meni,
kun tultiin yskänlääkkeen kohdalle.
Lappuun kirjoittamaani yskänlääkettä
ja vastaavaa toistakaan
eivät tässä apteekissa pidä hyllyllä.
En oikein ymmärtänyt
farmaseutin selitystä.
Siis sellaista, joka auttaa
sekä liman irtoamiseen,
että yskänärsytykseen.
Taas vaikea valinta.
Sitten vein lääkkeet autoon.
Ja oli muutakin touhuttavaa
kaupan ulkopuolella.
Niin raaka poisjois- tai luodetuuli
piiskasi päätäni.
Sitten kauppaan suurilla kärryillä.
Normaalisti meillä kummallakin
on omat kärryt
ja molemmat tulevat täyteen.
Yritin kiirehtiä,
mutta ei siihen tunti riittänyt.
Lopulta kaikki oli lastattu
kukkurallisiin kärryihin.
Kassalla tavarat taas levitettiin hihnalle.
Valtava röykkiö muodostui
kassan toiselle puolelle.
Maksussa oli teknisiä ongelmia.
Sitten taas täyttämään kärryjä.
Saanko niitä mahtumaan niin,
että selviän ulkomaastossa
auton luo tavaroiden putoamatta.
Mutisin kassaneidille,
että tässä kova homma,
kun Vaimo ei ole tällä kertaa auttamassa.
Selvää ylirasittumista osoitti se,
kun sitten loppuvaiheessa
sovittelin kananmunia kukkuran päälle,
ja mutisin taas kassalle,
että tämä on kuin sudokua,
onnistuuko täyttäminen.
Ja aika paljon meni aikaa siihenkin,
kun lastasin kaiken autoon.
Tuuli ryösti armotta
hupun päästäni toistuvasti.
Onneksi ei sentään talvipäähinettäni.
No sitten piti suunnistaa
vielä toiseen ruokakauppaan.
Pelkäsin,
että olen myöhässä,
ja Vaimo varmaan lähtee kävelemään,
kun tietää, missä kaupassa olen
tuossa vaiheessa.
Ei, ei, ei.
Tässä siperiassa
hän jäätyisi kuoliaaksi.
Syöksyin toiseen ruokakauppaan
ja yritin kiirehtiä.
Marssin reippaasti kassalle,
ja huomasin,
että jotain puuttuu.
Jätin kassan ja tavarani
ja juoksin hakemaan puuttuvan.
Siinä vähän sitten sekoiltiin
kuinka paljon mitäkin olikaan.
Kaikki selvisi.
Ja oli maksun aika.
Mielestäni korttilaite
ei toiminut oikein.
Kassa alkoi tarkistella.
Eikä saanut selvää.
Lopulta selvisi,
että kunhan vielä kerran
väläytän korttia koneeseen,
niin sitten kaikki on ok.
Ja taas mutisin kassaneidille.
Kerroin, että olen jo myöhässä,
ja siksi minä sekoilin.
Kassaneiti sanoi,
että hän on jo sen verran oppinut,
että kiirehtiminen
ei koskaan nopeuta asian etenemistä.
Taas kylmään kärryjen kanssa.
Ja takaisin.
Ja autoon ja kiemurat
kampaajan pihalle.
Vaimoa ei näy.
Ehdin.
Aloin plarata kännykkää.
Luin tämän aloituksen.
Ja ensimmäisen vastauksen.
Sehän sopii ihan sellaisenaan minuunkin.
Mietin,
että uskaltaisinko kysyä.
Vastaisiko Hän.
Jeesus,
mitä Sinä ajattelet minusta?
Kaiketi ihan samaa kuin tuossa
juuri lukemassani?
Koin saaneeni kiireisen vastauksen.
Minä olen Hänelle rakas.
Ja jotenkin koin niin,
että Hän perusteli vastauksensa sillä,
että Hän antoi minulle
kauan sitten Vaimon,
jonka kanssa olen saanut elää
jo vuosikymmeniä kauniissa maisemissa,
ja jota edelleen saan rakastaa.
Jokaisen ihmisen kohdalla
on totta seuraava laulu
Häneltä Sinulle.
Hän sanoo kaikille:
SINÄ OLET MINULLE RAKAS
https://www.youtube.com/watch?v=cDv_8oLGvrk 
Saa nähdä,
mitä Vaimo nyt sanoo minusta,
kun tämän lukee.
Hän on jo aiemmin vihjaissut,
etten enää kirjoittelisi
niin paljon tällaisia.
Eilen oli rankka päivä.
Piti lähteä naapurikunnan puolelle
kauppaan ja apteekkiin.
Ja viedä Vaimo kampaajalle.
Aamulla tutkimme vointejamme,
että tuleeko reissusta mitään.
Pääni oli ollut kovin kivulias yöllä.
Vaimolla omat kivut.
Engergialataus kummallekin.
Ja takallekin.
Auto lämmitykseen.
Ja sitten Aasi pois liekasta,
ja pieni esirukous
ennen starttausta.
Aasi hörähti,
mutta ei sekään kyllä hyvin voi.
Maailmanympärimatka alkoi.
Puoli kilometriä takana,
ja Vaimo ehdotti,
etten pysähtyisi postilaatikolle.
Otetaan posti takaisin tullessa,
jos jaksetaan.
Se pelasti pääni yhdeltä paleltumiselta.
Maisemat olivat kauniit.
Ulkona ja sisällä.
Sitten yht'äkkiä iso musta auto
oli syöksynyt taaksemme.
En voinut enää ajaa niin
rauhallisesti ja nautinnollisesti,
kuin tuohon asti.
Tultiin lopulta jo hyvin isolle tielle,
mutta ei tuo vaan mennyt ohi.
Lopulta pysähdyin ison sillan jälkeen
levähdyspaikalle.
Meni ohi.
Minä en kiirehtynyt liikkeelle.
Aurinko kimmelsi
molemmin puolin veden pinnalla.
Muistelin aikaa vajaat
puoli vuosisataa sitten.
Samat kimmellykset saivat
minut aina tuntemaan,
että olen matkalla Paratiisiin.
Siis Morsiameni luo.
Silloin meren ylitys kesti kauan.
Ei ollut siltaa.
Lossijonot saattoivat olla pitkiä.
No niin. Kampaaja odottaa.
Ajelin hiljaa ja hitaasti.
Ensimmäinen oli viittaus
nastattomiin talvirenkaisiin.
Näin hiljaisia ja hyviä kesärenkaita
meillä ei ole koskaan ollut.
Sitten perillä.
Kaunis maisema poistui autosta.
Polvi ja selkä ainakin olivat
olleet ongelmallisia aamulla.
Sanoin vielä:
Pärjäillään.
Minä suuntasin apteekkiin.
Aika hyvin sujui.
Reseptilääkkeet meni
rutiinin mukaan.
Farmaseutin täytyy kysyä,
että vaihdetaanko päänsärkyyn
määrätty kipulääke.
Sanoin, että ei vaihdeta.
Minulla on vuosikymmenien kokemus.
Eivät ne ole sama tuote.
Sitten farmaseutti haki asiantuntevasti
käsitavaralääkkeet.
Kunnes minua taas tarvittiin.
Olin kirjoittanut lappuun vain,
että "palalaastari".
Nyt täytyi valita.
Se olikin sitten vaikeaa.
Mutta vielä vaikemmaksi meni,
kun tultiin yskänlääkkeen kohdalle.
Lappuun kirjoittamaani yskänlääkettä
ja vastaavaa toistakaan
eivät tässä apteekissa pidä hyllyllä.
En oikein ymmärtänyt
farmaseutin selitystä.
Siis sellaista, joka auttaa
sekä liman irtoamiseen,
että yskänärsytykseen.
Taas vaikea valinta.
Sitten vein lääkkeet autoon.
Ja oli muutakin touhuttavaa
kaupan ulkopuolella.
Niin raaka poisjois- tai luodetuuli
piiskasi päätäni.
Sitten kauppaan suurilla kärryillä.
Normaalisti meillä kummallakin
on omat kärryt
ja molemmat tulevat täyteen.
Yritin kiirehtiä,
mutta ei siihen tunti riittänyt.
Lopulta kaikki oli lastattu
kukkurallisiin kärryihin.
Kassalla tavarat taas levitettiin hihnalle.
Valtava röykkiö muodostui
kassan toiselle puolelle.
Maksussa oli teknisiä ongelmia.
Sitten taas täyttämään kärryjä.
Saanko niitä mahtumaan niin,
että selviän ulkomaastossa
auton luo tavaroiden putoamatta.
Mutisin kassaneidille,
että tässä kova homma,
kun Vaimo ei ole tällä kertaa auttamassa.
Selvää ylirasittumista osoitti se,
kun sitten loppuvaiheessa
sovittelin kananmunia kukkuran päälle,
ja mutisin taas kassalle,
että tämä on kuin sudokua,
onnistuuko täyttäminen.
Ja aika paljon meni aikaa siihenkin,
kun lastasin kaiken autoon.
Tuuli ryösti armotta
hupun päästäni toistuvasti.
Onneksi ei sentään talvipäähinettäni.
No sitten piti suunnistaa
vielä toiseen ruokakauppaan.
Pelkäsin,
että olen myöhässä,
ja Vaimo varmaan lähtee kävelemään,
kun tietää, missä kaupassa olen
tuossa vaiheessa.
Ei, ei, ei.
Tässä siperiassa
hän jäätyisi kuoliaaksi.
Syöksyin toiseen ruokakauppaan
ja yritin kiirehtiä.
Marssin reippaasti kassalle,
ja huomasin,
että jotain puuttuu.
Jätin kassan ja tavarani
ja juoksin hakemaan puuttuvan.
Siinä vähän sitten sekoiltiin
kuinka paljon mitäkin olikaan.
Kaikki selvisi.
Ja oli maksun aika.
Mielestäni korttilaite
ei toiminut oikein.
Kassa alkoi tarkistella.
Eikä saanut selvää.
Lopulta selvisi,
että kunhan vielä kerran
väläytän korttia koneeseen,
niin sitten kaikki on ok.
Ja taas mutisin kassaneidille.
Kerroin, että olen jo myöhässä,
ja siksi minä sekoilin.
Kassaneiti sanoi,
että hän on jo sen verran oppinut,
että kiirehtiminen
ei koskaan nopeuta asian etenemistä.
Taas kylmään kärryjen kanssa.
Ja takaisin.
Ja autoon ja kiemurat
kampaajan pihalle.
Vaimoa ei näy.
Ehdin.
Aloin plarata kännykkää.
Luin tämän aloituksen.
Ja ensimmäisen vastauksen.
Sehän sopii ihan sellaisenaan minuunkin.
Mietin,
että uskaltaisinko kysyä.
Vastaisiko Hän.
Jeesus,
mitä Sinä ajattelet minusta?
Kaiketi ihan samaa kuin tuossa
juuri lukemassani?
Koin saaneeni kiireisen vastauksen.
Minä olen Hänelle rakas.
Ja jotenkin koin niin,
että Hän perusteli vastauksensa sillä,
että Hän antoi minulle
kauan sitten Vaimon,
jonka kanssa olen saanut elää
jo vuosikymmeniä kauniissa maisemissa,
ja jota edelleen saan rakastaa.
Jokaisen ihmisen kohdalla
on totta seuraava laulu
Häneltä Sinulle.
Hän sanoo kaikille:
SINÄ OLET MINULLE RAKAS
https://www.youtube.com/watch?v=cDv_8oLGvrk
:agape:
Saa nähdä,
mitä Vaimo nyt sanoo minusta,
kun tämän lukee.
Hän on jo aiemmin vihjaissut,
etten enää kirjoittelisi
niin paljon tällaisia.
:shh:
