Danielia voi sanoa profeetaksi.
Vaikkakin Danielin kirja on sijoitettu
juutalaisessa
Raamatussa eli Tanakissa
osioon Kirjoitukset eli Ketuvim
eikä osioon Profeetat eli Nevi'im.
Daniel on varmaan yksi
Jeesuksen esikuvista Raamatussa.
Samoinkuin Jeesus joutui
maanpäällisen tehtävänsä tähden
pois Isänmaastaan eli Taivaasta,
joutui Daniel pakkosiirtolaisuuteen
Israelista Sinearin maahan.
Ja muitakin Jumalan huoneen astioita
vietiin Rauhan kaupungista
ja Jumalan huoneesta
epäjumalan huoneeseen.
Ja näitä Kuninkaallisia astioita olivat
Danielin lisäksi
Hananja, Miisael ja Asarja.
Joskin uuden hovin päällikkö
antoi heille uudet nimet.
Danielille hän pani nimen
Beltsassar,
Hananjalle nimen
Sadrak,
Miisaelille nimen
Meesak
ja Asarjalle nimen
Abednego.
Nämä loistivat kymmenkertaisella
kirkkaudella niiden astioiden rinnalla,
joita tuossa hovissa ennestään oli.
Nimenmuutokselle Daniel
ei voinut mitään,
mutta kuninkaan pöydän
ruoilla hän ei suostunut itseään
saastuttamaan.
Astiat pysyivät
kirkkaina ja puhtaina
päältä ja sisältä.
Ja niin Daniel saattoi
myös täyttyä Viisaudella.
Ja hänestä tuli kohta
myös Pelastaja
kuninkaan hovin muille astioille,
joilla ei tuota viisautta ollut.
Kuninkaan näkemä uni
tuli selvitetyksi Jumalan
antaman Viisauden kautta
ja Daniel sai hyvin korkean
aseman kuninkaan silmissä.
Hänestä tuli
Baabelin maakunnan Herra
ja Viisaitten ylin päämies.
Ja Danielin pyynnöstä,
nuo kolme muuta
asetettiin käytännön työn tekijöiksi
tässa hallintatehtävässä.
Ja Danielin anomuksesta kuningas antoi
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon hoitoon
Baabelin maakunnan hallinnon.
Mutta Daniel jäi kuninkaan hoviin.
Ja nämä kolme joutuivat pulaan,
kun kuningas oli
innoissaan kuvapatsaasta
käskenyt tehdä sellaisen.
Daniel (3:1) kirjoitti:
Kuningas Nebukadnessar
teetti kultaisen kuvapatsaan,
jonka korkeus oli
kuusikymmentä kyynärää
ja leveys kuusi kyynärää,
ja pystytti sen
Duuran lakeudelle
Baabelin maakuntaan.
No ei tämä sellainen ollut
kuin kuninkaan unessa näkemä,
vaan kultaa kiireestä kantapäähän asti.
Kuvapatsaan mitat löytyvät
kuusikymmentä ja
kuusi päättävät Ilmestyskirjan luvun 13.
Tuo Ilmestyskirjan luku
kertoo kahdesta pedosta.
Ja edeltävä luku itse paholaisesta.
Kummassakin tilannekuvauksessa
maailmaa valloittaa
pahan kolminaisuus.
Kun Jumalan suunnitelmissa
keskiössä on
Raamatun alusta alkaen loppuun asti
Pelastaja Messias eli Jeesus Kristus,
niin paholaisen suunnitelmissa
keskiössä on ihan päinvastaista
eli antikristus.
Ensimmäinen sai juuri pelastetun
ihmiskunnan rakentamaan
Baabeliin tornia,
joka ulottuisi taivaaseen asti.
Tämä on aivan käsittämätöntä.
Mutta niin vain on.
Yksi antikristuksista sai karismallaan
jopa uskovat ihmiset ensin ajattelemaan,
että tämä on pelastaja.
Mutta hän olikin yllättäin
Jumalan kansan tuhoaja,
joka halusi heidät kaikki polttouuniin.
Ja sellainen oli nyt siis kuumana
niitä varten,
jotka eivät ehkä haluakaan
kumartaa kultaista kuvapatsasta.
Ja kun kolme sellaista
- ja korkea-arvoista -
löytyi,
niin kuningas jotenkin
hämmentyneenä,
tarjoaa tilaisuutta perääntyä,
jos niinkuin tahattomasti
oli jäänyt kuvapatsaan kumarrus väliin.
Tänä päivänä pätsi odottaa,
jos lukee Raamatusta kohtia,
joissa mainitaan synti ja häpeä.
Mutta emme silti voi alkaa
nyökyttelemään päätämme.
Vaan meidän on vaan luettava
ja mielellään ääneen,
ja vaikka kirjoitettava
Sana tauluihin,
niin että sen voi
juostessa lukea. Toinen vaihtoehto on se,
johon Baabelin kolme hallitusmiestä
eivät suostuneet.
Daniel (3:12) kirjoitti:
he eivät palvele sinun jumaliasi
eivätkä kumartaen rukoile
kultaista kuvapatsasta
Tässä sitä on ihmettelemistä.
Kuninkaalla ja hurskailla hallitusmiehillä.
Daniel (3:15) kirjoitti:
ja kuka on se jumala,
joka pelastaa teidät minun kädestäni?
Mutta viisailla hallitusmiehillä oli älliä.
Daniel (3:17-18) kirjoitti:
Jos niin käy,
voi meidän Jumalamme kyllä
pelastaa meidät tulisesta pätsistä,
ja hän pelastaa myös
sinun kädestäsi, kuningas.
Ja vaikka ei pelastaisikaan,
niin tiedä se, kuningas, että me
emme palvele sinun jumaliasi
emmekä kumartaen rukoile
kultaista kuvapatsasta,
jonka sinä olet pystyttänyt.
No tässä kävi sitten niin,
että kuningas vihastui kovin
jo toisen kerran
ja nyt niin,
että hänen muotonsakin muuttui.
Hän täyttyi vihalla.
Ja käski kuumentaa pätsin
seitsenkertaisesti.
Mutta eivät edes hiukset kärventyneet.
Ja ääni kuninkaan kellossa muuttui.
Daniel (3:25) kirjoitti:
Katso,
minä näen neljä miestä
kävelevän vapaina tulessa,
eivätkä he ole vahingoittuneet,
ja neljäs on näöltänsä
niinkuin jumalan poika
Ja kohta kuningas antoi uuden käskyn.
Daniel (3:28-29) kirjoitti:
Kiitetty olkoon
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon
Jumala,
joka lähetti enkelinsä
ja pelasti palvelijansa,
jotka häneen turvasivat
eivätkä totelleet kuninkaan käskyä,
vaan antoivat ruumiinsa alttiiksi,
ennemmin kuin palvelivat
ja kumartaen rukoilivat
muuta jumalaa
kuin omaa Jumalaansa.
Ja minä annan käskyn,
että jokainen,
olkoon hän mitä
kansaa, kansakuntaa ja kieltä
tahansa,
joka puhuu pilkaten
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon
Jumalasta,
hakattakoon kappaleiksi,
ja hänen talonsa tehtäköön soraläjäksi;
sillä ei ole muuta jumalaa,
joka niin voi pelastaa kuin tämä.
Ja niin nämä kolme
tulivat entistäkin suurempaan
asemaan Baabelin hallitsijoina.
Mutta kuningas kirjoittaa
kuuluttaa kaikille kansoille ja kielille,
jotka maan päällä asuvat ... Rauhaa!
Daniel (3:31-33) kirjoitti:
Kuningas Nebukadnessar kaikille
kansoille, kansakunnille ja kielille,
jotka asuvat kaiken maan päällä:
suuri olkoon teidän rauhanne!
Minä olen nähnyt hyväksi
ilmoittaa ne tunnusteot ja ihmeet,
jotka korkein Jumala
on minulle tehnyt.
Kuinka suuret ovat
hänen tunnustekonsa
ja kuinka voimalliset
hänen ihmeensä!
Hänen valtakuntansa on
iankaikkinen valtakunta
ja hänen valtansa pysyy
suvusta sukuun.
Danielia voi sanoa profeetaksi.
Vaikkakin Danielin kirja on sijoitettu
juutalaisessa [url=https://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?f=301&t=9429]Raamatussa[/url] eli Tanakissa
osioon Kirjoitukset eli Ketuvim
eikä osioon Profeetat eli Nevi'im.
Daniel on varmaan yksi
Jeesuksen esikuvista Raamatussa.
Samoinkuin Jeesus joutui
maanpäällisen tehtävänsä tähden
pois Isänmaastaan eli Taivaasta,
joutui Daniel pakkosiirtolaisuuteen
Israelista Sinearin maahan.
Ja muitakin Jumalan huoneen astioita
vietiin Rauhan kaupungista
ja Jumalan huoneesta
epäjumalan huoneeseen.
Ja näitä Kuninkaallisia astioita olivat
Danielin lisäksi
Hananja, Miisael ja Asarja.
Joskin uuden hovin päällikkö
antoi heille uudet nimet.
:bible: [list][color=#004000]Danielille hän pani nimen
Beltsassar,
Hananjalle nimen
Sadrak,
Miisaelille nimen
Meesak
ja Asarjalle nimen
Abednego. [/color][/list]
Nämä loistivat kymmenkertaisella
kirkkaudella niiden astioiden rinnalla,
joita tuossa hovissa ennestään oli.
Nimenmuutokselle Daniel
ei voinut mitään,
mutta kuninkaan pöydän
ruoilla hän ei suostunut itseään
saastuttamaan.
Astiat pysyivät
kirkkaina ja puhtaina
päältä ja sisältä.
Ja niin Daniel saattoi
myös täyttyä Viisaudella.
Ja hänestä tuli kohta
myös Pelastaja
kuninkaan hovin muille astioille,
joilla ei tuota viisautta ollut.
Kuninkaan näkemä uni
tuli selvitetyksi Jumalan
antaman Viisauden kautta
ja Daniel sai hyvin korkean
aseman kuninkaan silmissä.
Hänestä tuli
Baabelin maakunnan Herra
ja Viisaitten ylin päämies.
Ja Danielin pyynnöstä,
nuo kolme muuta
asetettiin käytännön työn tekijöiksi
tässa hallintatehtävässä.
:bible: [list][color=#004000]Ja Danielin anomuksesta kuningas antoi
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon hoitoon
Baabelin maakunnan hallinnon.
Mutta Daniel jäi kuninkaan hoviin. [/color][/list]
Ja nämä kolme joutuivat pulaan,
kun kuningas oli
innoissaan kuvapatsaasta
käskenyt tehdä sellaisen.
:bible: [quote="Daniel (3:1)"]
[color=#004000]Kuningas Nebukadnessar
teetti kultaisen kuvapatsaan,
jonka korkeus oli
kuusikymmentä kyynärää
ja leveys kuusi kyynärää,
ja pystytti sen
Duuran lakeudelle
Baabelin maakuntaan. [/color][/quote]
No ei tämä sellainen ollut
kuin kuninkaan unessa näkemä,
vaan kultaa kiireestä kantapäähän asti.
Kuvapatsaan mitat löytyvät
[color=#004000][b]kuusikymmentä[/b][/color] ja [color=#004000][b]kuusi[/b][/color]
päättävät Ilmestyskirjan luvun 13.
Tuo Ilmestyskirjan luku
kertoo kahdesta pedosta.
Ja edeltävä luku itse paholaisesta.
Kummassakin tilannekuvauksessa
maailmaa valloittaa
pahan kolminaisuus.
Kun Jumalan suunnitelmissa
keskiössä on
Raamatun alusta alkaen loppuun asti
Pelastaja Messias eli Jeesus Kristus,
niin paholaisen suunnitelmissa
keskiössä on ihan päinvastaista
eli antikristus.
Ensimmäinen sai juuri pelastetun
ihmiskunnan rakentamaan
Baabeliin tornia,
joka ulottuisi taivaaseen asti.
Tämä on aivan käsittämätöntä.
Mutta niin vain on.
Yksi antikristuksista sai karismallaan
jopa uskovat ihmiset ensin ajattelemaan,
että tämä on pelastaja.
Mutta hän olikin yllättäin
Jumalan kansan tuhoaja,
joka halusi heidät kaikki polttouuniin.
Ja sellainen oli nyt siis kuumana
niitä varten,
jotka eivät ehkä haluakaan
kumartaa kultaista kuvapatsasta.
Ja kun kolme sellaista
- ja korkea-arvoista -
löytyi,
niin kuningas jotenkin
hämmentyneenä,
tarjoaa tilaisuutta perääntyä,
jos niinkuin tahattomasti
oli jäänyt kuvapatsaan kumarrus väliin.
Tänä päivänä pätsi odottaa,
jos lukee Raamatusta kohtia,
joissa mainitaan synti ja häpeä.
Mutta emme silti voi alkaa
nyökyttelemään päätämme.
Vaan meidän on vaan luettava
ja mielellään ääneen,
ja vaikka kirjoitettava
Sana tauluihin,
niin että sen voi [color=#804000][b]juostessa lukea.[/b][/color]
Toinen vaihtoehto on se,
johon Baabelin kolme hallitusmiestä
eivät suostuneet.
:bible: [quote="Daniel (3:12)"]
[color=#404000]he eivät palvele sinun jumaliasi
eivätkä kumartaen rukoile
kultaista kuvapatsasta[/color][/quote]
Tässä sitä on ihmettelemistä.
Kuninkaalla ja hurskailla hallitusmiehillä.
:bible: [quote="Daniel (3:15)"]
[color=#404000]ja kuka on se jumala,
joka pelastaa teidät minun kädestäni?[/color][/quote]
Mutta viisailla hallitusmiehillä oli älliä.
:bible: [quote="Daniel (3:17-18)"]
[color=#004000]Jos niin käy,
voi meidän Jumalamme kyllä
pelastaa meidät tulisesta pätsistä,
ja hän pelastaa myös
sinun kädestäsi, kuningas.
Ja vaikka ei pelastaisikaan,
niin tiedä se, kuningas, että me
emme palvele sinun jumaliasi
emmekä kumartaen rukoile
kultaista kuvapatsasta,
jonka sinä olet pystyttänyt. [/color][/quote]
No tässä kävi sitten niin,
että kuningas vihastui kovin
jo toisen kerran
ja nyt niin,
että hänen muotonsakin muuttui.
Hän täyttyi vihalla.
Ja käski kuumentaa pätsin
seitsenkertaisesti.
Mutta eivät edes hiukset kärventyneet.
Ja ääni kuninkaan kellossa muuttui.
:bible: [quote="Daniel (3:25)"]
[color=#004000]Katso,
minä näen neljä miestä
kävelevän vapaina tulessa,
eivätkä he ole vahingoittuneet,
ja neljäs on näöltänsä
niinkuin jumalan poika[/color][/quote]
Ja kohta kuningas antoi uuden käskyn.
:bible: [quote="Daniel (3:28-29)"]
[color=#004000]Kiitetty olkoon
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon
Jumala,
joka lähetti enkelinsä
ja pelasti palvelijansa,
jotka häneen turvasivat
eivätkä totelleet kuninkaan käskyä,
vaan antoivat ruumiinsa alttiiksi,
ennemmin kuin palvelivat
ja kumartaen rukoilivat
muuta jumalaa
kuin omaa Jumalaansa.
Ja minä annan käskyn,
että jokainen,
olkoon hän mitä
kansaa, kansakuntaa ja kieltä
tahansa,
joka puhuu pilkaten
Sadrakin, Meesakin ja Abednegon
Jumalasta,
hakattakoon kappaleiksi,
ja hänen talonsa tehtäköön soraläjäksi;
sillä ei ole muuta jumalaa,
joka niin voi pelastaa kuin tämä.[/color][/quote]
Ja niin nämä kolme
tulivat entistäkin suurempaan
asemaan Baabelin hallitsijoina.
Mutta kuningas kirjoittaa
kuuluttaa kaikille kansoille ja kielille,
jotka maan päällä asuvat ... Rauhaa!
:bible: [quote="Daniel (3:31-33)"]
[color=#004000]Kuningas Nebukadnessar kaikille
kansoille, kansakunnille ja kielille,
jotka asuvat kaiken maan päällä:
suuri olkoon teidän rauhanne!
Minä olen nähnyt hyväksi
ilmoittaa ne tunnusteot ja ihmeet,
jotka korkein Jumala
on minulle tehnyt.
Kuinka suuret ovat
hänen tunnustekonsa
ja kuinka voimalliset
hänen ihmeensä!
Hänen valtakuntansa on
iankaikkinen valtakunta
ja hänen valtansa pysyy
suvusta sukuun.
[/color][/quote]